Pääkirjoitukset

Alkuperäinen kirjoittaja:

Tällä palstalla puhuttiin pari viikkoa sitten ”puolustuskyvyttömästä”
Irakista, jonka kimppuun USA liittolaisineen oli käymässä.
Arvio oli hyvää tarkoittava, mutta virheellinen. Irakin kansa
on kahden viikon ajan kirjoittanut maailmanhistoriaa taistelemalla uskomattoman
urheasti ja menestyksellisesti maailman mahtavinta sotakoneistoa vastaan.

Bushin hallinto lähti soitellen sotaan. Irak oli määrä
kukistaa ja miehittää lyhyessä ajassa. Etelä-Irakin
shiiaväestön oli määrä tervehtiä maahantunkeutujia
vapauttajina. Bagdadin rajujen pommitusten oli määrä halvauttaa
nopeasti Irakin johdon kyky järjestää vastarintaa. Irakin
armeijan oli määrä antautua suurin joukoin. Saddam Husseinin
hallinnon oli määrä joutua nopeasti eristyksiin ja luhistua.

Mitään tällaista ei ole tapahtunut. Irakilaiset eivät
selvästikään ole ottaneet todesta hyökkääjien
irvokasta tunnusta ”Irakin vapauttaminen”. He ovat yhdistyneet
taistelemaan oman maansa puolesta hyökkääjiä ja miehittäjiä
vastaan. Bushin hallinto ja Pentagon brittiläisine apureineen ovat
joutuneet oman ylimielisyytensä, valheidensa ja virheellisten ennakkolaskelmiensa
ansaan.

Irakilaisten päättäväinen vastarinta on yllättänyt
hyökkääjät ”housut kintuissa”. Niinpä
huonon sotamenestyksen häpeää on peitelty johtajien yhä
hysteerisemmällä menestyspropagandalla, yhä patologisemmalla
valehtelulla ja yhä raivokkaammalla ja summittaisemmalla siviiliväestön
tappamisella. ”Liittouma” on todistetusti turvautunut myös
kansainvälisten sopimusten kieltämiin aseisiin, kuten napalmiin,
rypälepommeihin ja köyhdytettyyn uraaniin. Hyökkääjien
epätoivoa lisää se, ettei mitään Irakin väitettyjä
joukkotuhoaseita ole kiihkeistä etsinnöistä huolimatta toistaiseksi
löytynyt.

Onpa sodan lopputulos mikä tahansa, USA apureineen on jo hävinnyt
sodan poliittisesti, moraalisesti ja mediasodan osalta. Ihailu ja solidaarisuus
irakilaisia kohtaan ja viha hyökkääjiä kohtaan on noussut
huippuunsa islamilaisissa maissa ja muuallakin maailmassa. Monet tarkkailijat
puhuvat jo vakavissaan myös hyökkääjien sotilaallisen
tappion mahdollisuudesta. Sitä voitaisiin jo pitää maailmanhistorian
käännekohtana.

Haavoitettuna ja nöyryytettynä imperialismi on kuitenkin vaarallisimmillaan.
Washingtonille ja Lontoolle ajatuskin sotilaallisesta tappiosta on mahdoton.
Siksi tulossa on entistä hirvittävämpiä terroripommituksia,
entistä silmittömämpää siviilien tappamista ja
raskaista miestappioista piittaamatonta sotimista, erityisesti Bagdadista
käytävän ratkaisevan taistelun alkaessa.

Juuri nyt maailman toisen ”supervallan”, kansojen sodanvastaisen
liikkeen, toiminta on tärkeämpää kuin koskaan. Sitä
hyökkääjät ja heidän myötäilijänsä
pelkäävät. Sodanvastaista toimintaa voimistamalla voidaan
panna sulku murhaamiselle ja pelastaa kymmeniä tuhansia ihmishenkiä.
Ja samalla ehkä jopa kääntää historian kulku. (ES)

USA:n ja sen liittolaisten hyökkäys Irakiin on kiistatta YK:n
peruskirjan ja kansainvälisen oikeuden vastainen, laiton ja rikollinen
aggressioteko, ja kaikki hyökkääjien Irakissa suorittamat
tappamiset ja muut ilkiteot ovat yhtä kiistatta kansainvälisiä
sotarikoksia.

Tätä selvää tosiasiaa Suomen hallitus ja ulkopoliittinen
johto eivät tunnusta, kun ne eivät tuomitse hyökkäystä
eivätkä vaadi sen välitöntä pysäyttämistä,
vaan tyytyvät vain ”pahoittelemaan” ja ”pitämään
valitettavana”.

Suomen johto ei halua ärsyttää USA:ta eikä asettua
sen rikollista toimintaa vastaan. Tässä Suomen johto myös
piiloutuu EU:n selän taakse ja pidättyy kaikesta itsenäisestä
aloitteellisuudesta. Tämä kävi hyvin ilmi muun muassa, kun
Naiset rauhan puolesta -ryhmä vetosi ulkoministeri Erkki Tuomiojaan,
jotta Suomi toimisi aloitteellisesti YK:n yleiskokouksen kutsumiseksi hätäistuntoon
sodan pysäyttämiseksi. Tuomioja torjui vetoomuksen erilaisin verukkein.
Todellisesta syystä antaa vihiä se tosiasia, että USA lobbaa
parhaillaan raivokkaasti hätäistunnon estämiseksi.

Suomen hallitus kieltäytyy myös ottamasta uuteen harkintaan
asevientilupaa USA:han, vaikka näin pitäisi hallituksen omankin
päätöksen mukaan tehdä, jos aseiden ostajamaa ryhtyy
vientiluvan myöntämisen jälkeen sotimaan.

Mitähän pääministeri Paavo Lipposen ja presidentti
George W. Bushin kesken Washingtonissa viime joulukuussa oikein sovittiinkaan?
Mitä sellaista, että oikein rikospoliisi on pantu tapaamiseen
liittyviä asiakirjavuotoja tutkimaan? Ja mitähän ovat ne
USA:n johtamassa ”koalitiossa” mukana olevat 17 maata, jotka Helsingin
Sanomien (2.4.) mukaan eivät halua nimeään julkisuuteen?
Kuka vastaisi? (ES)

Valtiosihteeri Raimo Sailas (sd) luonnehti johtamansa työryhmän
laatimaa raporttia ”hyvinvointivaltion pelastamisohjelmaksi”.
Orwellilainen kielenkäyttö osataan siis meilläkin eikä
vain Washingtonissa. Todellisuudessa raportin ehdotusten lähtökohtina
ovat toisaalta suuryhtiöiden, pääomapiirien ja suurituloisten
etujen ajaminen, toisaalta hyvästien jättäminen pohjoismaiselle
hyvinvointivaltiolle, julkisten palvelujen alas ajaminen sekä työttömien,
eläkkeelle siirtyvien, nuorten, opiskelijoiden, lapsiperheiden ja muiden
tavallisten ihmisten etujen heikentäminen.

Raportin pohjana on uusliberalistinen logiikka ja ideologia. Tämä
näkyy kauttaaltaan, esimerkin vuoksi vaikkapa siinä, että
raportissa vaaditaan työantajien vapauttamista kokonaan kansaneläkevakuutusmaksusta
ja asetetaan tavoitteeksi kaikkien muidenkin vastaavien maksujen poistaminen.
Tai siinä, että ajetaan työttömyysturvan ehtojen heikentämisen
ohella myös työttömyysturvan vastikkeellisuutta. Tai siinä,
että vaaditaan kuntia keskittymään vain ”perustehtäviinsä”,
mikä toteutettuna merkitsee julkisten palvelujen karsimista ja yksityistämistä.

Sailaksen työryhmä istui pääministeri Paavo Lipposen
toimeksiannosta. Ei pidä epäillä, että työryhmä
on työn edetessä konsultoinut hallituksen kanssa ja että
Lipponen sai mitä tilasi. Senpä vuoksi raportin julkistaminen
siirrettiinkin vaalien jälkeiseen aikaan.

Nyt vaalien mentyä on sitten tarkoitus heittää puolueiden
vaaliohjelmat roskakoriin ja vaihtaa koko käynnissä olevien hallitusneuvottelujen
ja tulevan politiikan asialista pääosin Sailaksen raportin mukaiseksi.
Ay-liikkeen johto on tarkoitus koplata mukaan kolmikannan nimissä.
Tarkoitus ei varmaankaan ole kirjata kaikkien raportin suosituksia hallitusohjelmaan,
mutta aloittaa raportin vähittäinen toteuttaminen yhtä kaikki.

Palkansaajien, työttömien, opiskelijoiden, eläkeläisten
ja julkisista palveluista huolta kantavien ei pidä alistua Sailaksen
raportin mukaiseen työjärjestykseen. Pahoja ongelmia on paljon
ja niiden korjaamiseen tähtääviä päteviä ohjelmia
on runsaasti. Yhteistä kamppailua on järjestettävä niiden
pohjalta Sailaksen teurastusohjelmaa vastaan. (ES)