Diplomatiaa aseiden sijaan: Grönforsin rauhanpolitiikka
Elinkeinoelämän valtuuskunnan tuore tutkimus paljastaa, että suomalaisten suhtautuminen Euroopan unionin yhteiseen puolustukseen on kääntynyt selvästi myönteisemmäksi. Keväällä 2025 jo 64 % suomalaisista kannattaa EU:n yhteistä puolustusta – merkittävä nousu viime vuoden 51 prosentista. Tämä kertoo uudentyyppisestä turvallisuustietoisuudesta: yhä useampi näkee, ettei Yhdysvaltojen sotilaallinen tuki ole enää itsestäänselvyys, ja siksi Eurooppa tarvitsee omat rakenteensa.
Uutta tietoa tuo myös suhtautuminen yhteisvelkaan puolustuksen rahoittamiseksi. Enemmistö, 54 %, hyväksyy ajatuksen, että EU ottaisi velkaa yhteiseen puolustukseen. Vastustajia on vain viidennes. Tämä kertoo kansalaisten valmiudesta rikkoa talouskurin kaapuun käärittyjä opinkappaleita, mikäli kyse on konkreettisesta turvallisuudesta – mutta myös mahdollisesti uuden eurooppalaisen solidaarisuusajattelun heräämisestä, jossa yhteinen velka on väline jaettuja päämääriä varten.
Mervi Grönforsin kolme viestiä aseita vastaan
SKP:n rauhanryhmän aktiivi Mervi Grönfors ei niele militaristista selittelyä siitä, että aseet takaisivat turvallisuuden. Hänen mukaansa koko Euroopan keskustelua leimaa vaikeneminen aseiden rumasta kääntöpuolesta. Grönfors peräänkuuluttaa järjen ääntä, rauhanpolitiikkaa ja inhimillisiä ratkaisuja – ei lisää panssareita, ei pelon propagandaa.
”Rauha ei ole kaupankäynnin väline. Sitä ei löydy pörssistä, eikä sen hintalappu kiinnosta aseteollisuutta. Mutta rauha on mahdollista – ja se on tehtävä”, Grönfors sanoo.
Ensimmäiseksi Grönfors nostaa esiin rauhantyön vaihtoehtona asevarustelulle: ”Turvallisuuden takaamiseksi on parempikin keino – rauhantyö ja rauhan ylläpitäminen. Sitä tosin ei voi tehtaista ostaa, eikä sen markkina-arvo juuri nyt ole korkea. Rauhantyö on vain yksinkertaisesti järkevää.” Hänen mukaansa rauhaa ei voi ostaa, mutta sen voi rakentaa – ihmisten välisen yhteyden, neuvottelun ja ymmärryksen varaan.
Toiseksi hän korostaa diplomatian ja kansainvälisten suhteiden merkitystä aseiden sijaan: ”On täysin järjen vastaista hassata rahaa ja luonnonvaroja asejärjestelmiin, kun meillä on diplomatia ja Suomella maine rauhan edistäjänä.” Grönfors uskoo, että Suomen todellinen voimavara ei ole tuliase, vaan luottamus, joka rakentuu pitkäjänteisestä rauhantyöstä ja aidosta kansainvälisestä yhteistyöstä.
Kolmanneksi Grönfors puhuu tulevien sukupolvien oikeudesta elää ilman sodan ja aseiden uhkaa: ”Hyvä tulevaisuus on vailla pelkoa sodasta ja asekahinoista. Tulevat sukupolvet eivät arvosta ruostuneita panssareita, joiden valmistamisen vuoksi luonto on tuhottu ja viljelysmaat tärvätty.” Hänen sanomansa on kirkas: lapset tarvitsevat rauhaa, eivät raunioita.
Grönfors muistuttaa, että aseet eivät tuo turvaa – ne luovat uhan. Pelolla myydään sota, mutta rauha vaatii yhteistyötä ja tahtoa. Tulevien sukupolvien turvallisuus ei rakennu rautaan, vaan siihen, että opimme sopimaan emmekä sotimaan.
Kapitalismin ja militarismin hegemoniaa
Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA esiintyy puolueettomana ajatushautomona, mutta sen järjestäytymispohja – suuryritysten ja työnantajaliittojen intressit – nostaa esiin huolen yhteiskunnallisen vallan keskittymisestä taloudellisesti etuoikeutettujen käsiin. Uuden tutkimuksen myötä myös militarisoitumisen vahvistuminen on huolestuttavaa. Kun EVA ajaa reformiehdotuksia, joiden ytimessä ovat markkinatalouden tehostaminen, yritysverotuksen keventäminen ja työmarkkinoiden ”joustavoittaminen”, tai kun se tuottaa tutkimusta, joka kertoo suomalaisten kasvavasta innostuksesta vahvistaa kansainvälistä aseteollisuutta, sen toiminta vaikuttaa enemmänkin yhteiskunnallista keskustelua ohjaavalta kuin sitä demokraattisesti rikastavalta – usein sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ja julkisen sektorin kustannuksella.
