Marxilaisuus on goottilaista osa 1

Jari Karttunen leikittelee punaisen gotiikan käsitteellä. Perehtyessään aiheeseen Karttunen huomasi, että hän ei ollut ainoa, joka oli vetänyt yhteyksiä kauhun ja kapitalistisen järjestelmän välille.  Karttunen löysi uuden marxilaisuuden alagenren – goottilaisen marxilaisuuden.  
 
***

Kauhun ja marxilaisuuden yhteen liittäminen on itse asiassa luonnollisempi asia kuin ensiajatuksella tulee mieleen. Marxin omat tekstit nimittäin pitivät sisällään paljon kauhusta tuttuja elementtejä.  

Monet tietävät Kommunistisen manifestin alkavan sanoilla: ”Aave vaeltaa Euroopassa…”. Marx myös viittaa Pääomassa – tehokkaina vertauskuvina kapitalistiselle järjestelmälle – niin vampyyreihin, ihmissusiin kuin mustaan magiaankin, lisäten tekstiensä kiinnostavuutta niille, jotka osaavat arvostaa tietynlaisia mielikuvia.  

Valitettavasti Suomessa näitä ei osattu arvostaa, sillä ne muutettiin käännöksessä siten, että ne eivät viitanneet suoraan yliluonnollisiin asioihin. Ylipäätään, jos Marxin tekstejä alkaa lukemaan, pitävät ne sisällään yllättävän monia avainelementtejä aikakauden goottilaisesta kirjallisuudesta, huolimatta siitä, että hänen maineensa on rationalisti ja goottilaisuus yleensä liitetään pikemminkin romanttisuuden lipun alle. 

Mitä yhteneväisyyksiä Marxilla on niin kutsutun goottilaisuuden kanssa? Nämä eivät ole ainoita esimerkkejä, mutta riittävät mielestäni hyvin havainnollistamaan tilannetta. 

Menneisyyden taakka ja synnit roikkuvat raskaana goottilaisen tematiikan yllä. Menneisyys goottilaisuudessa on kertomus alistamisesta, petoksista, salaisuuksista ja epäoikeudenmukaisuuksista. Tämä teema puhuttelee varsin hyvin marxilaista näkemystä, jonka mukaan kapitalistien pääomat syntyivät alun perin feodaaliaikaisten epäoikeudenmukaisuuksien, alistamisen ja ryöstämisen seurauksena, ja että yhteiskunta on kauan sitten unohtanut tai piilottanut, että kapitalistisen pääoman pohja on luotu riiston ja epäoikeudenmukaisuuden avulla.  

Goottilaisuus kuvaa usein menneisyyttä raunioiden muodossa, jotka muistuttavat moderneja ihmisiä siitä, että kaikki rakentuu menneisyyden rappion ja tuhon päälle – edelleen rappeutuen ja kerran vielä tuhoutuen.  

Marxilainen historiallinen materialismi kuvaa nykyisen kapitalistisen järjestelmän rakentuneen sitä edeltävien, sittemmin kadonneiden yhteiskuntamallien päälle ja kantavan yhä joitakin niiden jäännöksiä, esimerkiksi pikkuporvaristoa, kuin raunioita konsanaan. Marxilaisuus myös katsoo, että kapitalistinen yhteiskunta rappeutuu ja on matkalla kohti omaa tuhoaan, lähestulkoon goottilaisuudelle tyypillisen kohtalon­omaisesti, esittäessään voiton suhdeluvun laskutendenssin, joka koituu lopulta järjestelmän lopuksi. Hän myös antaa ennustuksenomaisia oletuksia tulevaisuudesta, vielä varsin goottilaisella tuhoa povaavalla kielellä, esim. ”Porvaristo tuottaa omat haudankaivajansa”. 

Vaikka Marx ei varsinaisesti olekaan kiinnostunut goottilaisuudelle tyypillisistä häpeän, himon, katumuksen, kaipauksen ja katumuksen teemoista – tosin monet hänen seuraajansa ovat – jakaa hän monesti gootiikan taipumuksen melodramaattisuuteen. Hänen kielenkäyttönsä on mielikuvia luovaa ja tunteita herättävää. Hirviöiden käyttäminen vertauskuvana kapitalismille on vain yksi hänen tehokeinoistaan. Hän esimerkiksi käyttää yksinkertaistettuja arkkityyppejä kokonaisista luokista – proletariaatti ja kapitalistit – jotka hän asettaa vielä kaksijakoiseen luokkataisteluun, joka muistuttaa goottilaisuudelle niin tyypillistä hyvän ja pahan välistä kamppailua. 

Goottilaisuuden olennaisimpia puolia ovat ihmisten toisistaan poikkeavat valtasuhteet, jotka johtavat poikkeuksetta vallan väärinkäyttöön, alistettujen hyväksikäyttöön.  
Gotiikka usein rakastaa myös henkistä tai fyysistä vankeutta, jonka aiheuttamaa voimattomuutta ja eristämistä se kuvaa antaumuksella. Marxilaisuus puhuu samoista asioista, sillä palkkatyöläisen ja porvarin välillä vallitsee riisto- ja hyväksikäyttösuhde, joka on luonteeltaan hyvin samankaltainen.  

Myös Marxin kuvaama vieraantuminen sekä aiheuttaa voimattomuutta että eristää palkkatyöläisen omasta elämästään sekä toisista ihmisistä. Marx tietysti kykenee tarjoamaan voimaannuttavan kuvan tilanteesta ja tarjoamaan työläisille keinon vapautua vankeudestaan – ”työläisillä on menetettävänään vain kahleensa” – jos he vain kykenevät yhdistymään väkivaltaisiksi joukoiksi, jotka lopulta kärsittyään liikaa vääryyttä kykenevät tuhoamaan kapitalistiset vampyyrit ja heidän ihmissusilakeilijansa. Tätä yhdistymistä kuitenkin haittaa se, että esimerkiksi uskontoa ja kirkkoa käytetään sekä oikeuttamaan että piilottamaan vääryyksiä, kuten Marxin lausahdus ”uskonto on kansan oopiumia” voidaan tulkita – näin halutessa. 

Tietysti Marxille ominainen materialismi eroaa vahvasti gootiikan enemmän henkisestä katsantokannasta. Marxilla tuskin oli tarvetta millekään yliluonnolliselle – toisin kuin goottilaisuudella, joka rakasti sitä. Marxilaisuus tuntui itse asiassa haastavan tietyllä tapaa goottilaisuuden yhden peruskäsitteen eli luonnonlakien rikkomisen aiheuttaman rangaistuksen. Näillä tarkoitettiin ennen kaikkea yliluonnollisia tekoja – esimerkiksi kuolleiden herättäminen – mutta myös esimerkiksi sosiaalisten tabujen rikkomista. 

 
Marx ei uskonut, että materiaalisia luonnonlakeja pystyi rikkomaan, joten tätä vaaraa ei ollut, eikä hän pitänyt sosiaalisia tabuja luonnonlakeina, vaikka ne hänelle kenties nojasivatkin biologiaan. Marx myös katsoi, vastoin kaikkia gootiikan näkemyksiä, että ihminen olisi jossain välissä teknologian, tietojensa ja taitojensa avulla kykenevä saavuttamaan lopulta yliotteen luonnosta – kun taas goottilaisuus pitää pelkästään tätä ajatusta vaarallisena. Monet nykyajan ekologit yhtyvät väitteeseen.  

Nämä ovat kuitenkin harvoja poikkeuksia, joissa Marx ja goottilaisuus ovat vakavasti ristiriidassa. Usein marxilainen ja goottilainen perinne tulevat toimeen varsin hyvin keskenään. 

Tämä oli johdanto sille, että marxilainen ja goottilainen perinne kulkevat keskenään enemmän kuin yleisesti hahmotetaan. Seuraava artikkeli käsittelee enemmän varsinaisen goottilaisen marxilaisuuden käsitettä.

Kirjoittaja on tohtorikoulutettava ja Demokraattisen sivistysliiton (DSL) pääsihteeri.  

---