Feministinen journalismi paljastaa vallan rakenteet

Kun hallitus leikkaa kulttuurilehtien tukia ja markkinat kuristavat moniäänistä journalismia, häviäjinä ovat työväenluokka ja kaikki ne, joiden ääni ei sovi pääoman määrittämään kaavaan. Feministisen Tulva-lehden päätoimittaja Hanna Hantula on mukana keskustelussa 11.10. Tiedonantaja-festivaalilla Helsingin Rauhanasemalla.

***

”Olen tehnyt koko aikuisikäni journalismia, ja Tulvassa pääsen tekemään journalismia itseni näköisellä tavalla”, sanoo Hanna Hantula. Hän on feministisen aikakauslehden Tulvan päätoimittaja, joka kulkee suomalaisen mediakentän marginaalissa – mutta marginaali ei tässä tapauksessa tarkoita vähäpätöisyyttä. Se merkitsee toisin tekemistä, jatkuvaa haastamista ja vaihtoehtoisen ajattelun ylläpitämistä aikana, jolloin kaupallistettu media myy huomionpalasia markkinoiden ehdoilla.

Hantula aloitti uransa Yleisradiossa, jossa hän työskenteli eri tehtävissä kymmenen vuoden ajan. ”Se oli suuri unelmien täyttymys, kun pääsin suoraan koulun penkiltä Ajankohtaiseen kakkoseen. Myöhemmin työskentelin Perjantaissa ja Yle Uutisissa. Muistelen Yle-aikoja lämmöllä, mutta käänteentekevä hetki oli, kun päätin lähteä sieltä. Olin ollut saman työnantajan palveluksessa koko aikuisikäni, ja oli aika katsoa, mitä muualla on”, Hantula kuvaa.

Hantula on rohkea nainen. Lähtö YLEstä oli varma irtiotto vakautetusta työurasta ja samalla tietoinen valinta hypätä epävarmempaan, mutta sisällöllisesti merkityksellisempään journalistiseen tilaan.

Feminismi on Hantulalle ennen kaikkea käytäntö, ei vain ideologinen iskulause. Hän myöntää, että sen keskellä eläminen tekee siitä välillä huomaamattoman: ”Elän elämääni niin keskellä feminististä kuplaa, että paradoksaalisesti en ajattele feminismiä omassa arjessani niin paljon. Lähipiirissäni feminismi on asenteiden tasolla jo toteutunut. Mutta yhteiskunnassa laajemmin näin ei tietenkään ole – sukupuolten välinen eriarvoisuus ottaa monenlaisia muotoja rakenteissa.”
Hantula muistuttaa, että feminismi ei ole valmis projekti vaan jatkuva prosessi. Toimittaja hakeutuu tietoisesti oman kuplansa ulkopuolelle, jotta ajattelu ei kangistuisi. ”Se pitää ajatukset kirkkaina ja estää leipiintymistä.”

Feminismi henkilökohtaisena kokemuksena on Hantulalle vähemmän tärkeää kuin sen poliittinen ulottuvuus. Juuri siksi hän johtaa Tulvaa tavalla, jossa feminismi kytkeytyy myös kapitalismin ja patriarkaatin kriittiseen analyysiin
.

Tulva on perustettu vuonna 2002 aikana, jolloin suomalainen mediakenttä oli huomattavasti seksistisempi. ”Silloin Tulva oli ärhäkämpi ja enemmän protesti valtavirtamedialle. Nykyään feministiset näkökulmat pääsevät esiin uutisjournalismissakin, ainakin välillä. Niinpä meidän tehtävämme on julkaista sitä, mikä jää vähemmälle huomiolle – virtauksia, jotka ovat askeleen edellä valtavirtaa”, Hantula kertoo.

Tulvan identiteetti rakentuu tietoisesti monien kategorioiden väliin. ”Tulva ei ole akateeminen julkaisu, se ei ole taidelehti eikä se ole kaupallinen naistenlehti. Napsimme näistä maailmoista elementtejä, ja lopputulos on omintakeinen edelläkävijäjulkaisu, jolla on tunnistettava oma ääni.”
Omana päätoimittajakaudellaan Hantula on toteuttanut lukijakyselyn ja uudisti lehden ulkoasun saavutettavammaksi. ”Halusin tehdä lehdestä hieman helpommin lähestyttävän kuin aiemmin, mutta samalla säilyttää sen älykkään ja viihdyttävän feministisen ytimen.”

Tulvasta löytyy kapitalismin kritiikkiä. ”Ajattelen, että puhuttelemme jo nyt marxilaisia ja vasemmistolaisia lukijoita. Tulvan jutuissa toistuvat antikapitalistiset näkökulmat, ne ovat läsnä joka numerossa. Ekofeminismi on meille tärkeä suunta: olemme julkaisseet esimerkiksi lihateemanumeron, jossa etsittiin yhtymäkohtia sukupuolten välisen epätasa-arvon ja muunlajisten sorron väliltä.”

Kun Hantulalta kysyy, mikä häntä inspiroi juuri nyt, hän ei mainitse trendikkäitä sisältöformaatteja tai teknologiaa. Vastaus on poliittinen: ”Elämme aikaa, jona militarismi, konservatismi ja muut patriarkaaliset aatteet saavat taas kannatusta. Tämä vastaisku pitkään jatkuneelle feminismin valtavirtaistumiselle harmittaa, mutta myös inspiroi.”
Hantula korostaa, että feministinen journalismi on väline valtarakenteiden paljastamiseen – myös silloin, kun kyse ei ole sukupuolesta. ”Samoilla keinoilla, joilla journalismin kuuluu haastaa muitakin valtarakenteita: epäkohtia paljastamalla.”

Tämä on marxilaisittain tärkeä huomio. Vastarinta ei synny pelkästä halusta ”esittää toisenlainen tarina” vaan kyvystä tuoda esiin, ketkä hyötyvät ja ketkä kärsivät. Hantula pitää feminismiä erottamattomana osana kapitalismin kritiikkiä. Se ei ole irrallinen identiteettipoliittinen projekti vaan analyysi tuotannosta, vallasta ja yhteiskunnan uusintamisesta.

Lopuksi Hantula miettii, miten eettisesti kestävä mediakulttuuri rakennetaan. ”Vaikea kysymys. Pohditaan tätä Tiedonantaja-festivaalilla!” hän ehdottaa. Mutta rivien välistä käy ilmi: hän uskoo, että tulevaisuuden journalismi tarvitsee sekä teknologisten innovaatioiden hyödyntämistä että vankkaa journalistista etiikkaa.
Kuka tarvitsee Tiedonantaja-festivaalia – ehkä tulevaisuuden marxilaiset ja feministiset maailmanmuuttajat?

Hantulan päätoimittama Tulva on feministinen ääni, joka rakentaa oman tilansa – vaikka tukipolitiikkaa leikataan, vaikka markkinat ohjaavat massojen huomion toisaalle.
Ja ehkä juuri siinä on tämän ajan tärkein viesti: että marginaali ei ole syrjä vaan eturintama.