Toimintamme tärkeysjärjestys
En tiedä mitä mieltä SDP:n Antti Rinne on ilmastonmuutoksesta tänä päivänä, mutta vuonna 2015 Rinne vähät välitti tulevaisuudestamme. Kysyttäessä sitä, millaisia visioita hänellä on maamme tulevaisuudesta sadan vuoden kuluttua, Rinne vastasi Alueviestille:”Niin pitkälle tuskin kukaan pystyy ennustamaan. Hölmöä miettiä, mikä maan tai maapallon tila on 100 vuoden kuluttua, eihän meistä kumpikaan ole silloin enää elossa”. Tämä asenne tuntuu valitettavan yleiseltä. Se on paitsi itsekäs, niin myös nihilistinen ja julma. Kun ei itse ole elossa sadan vuoden kuluttua, ei mahdollista ihmiskunnan joukkotuhoa, jonka suuruusluokaksi on joskus arvioitu 25 holokaustia, tarvitse muka miettiä.
Tälle lyhytnäköisyydelle on kuitenkin löydettävissä syy yhteiskuntajärjestelmästämme kapitalismista. Enemmän kuin palkkatyö instituutiona, enemmän kuin työpaikkojen epädemokraattisuus, kapitalismia määrittää sen pyrkimys pääoman arvonlisäykseen, voittoon ja kasvuun. Kapitalistisessa järjestelmässä pääoman kiertokulun on oltava nopeaa ja alati kiihtyvää, investointien on kyettävä tuottamaan voittoa jo heti huomenna, ei viikon päästä. Tämä kapitalistisen järjestelmän keskeinen piirre muokkaa myös siihen osallistuvia ihmisiä helposti lyhytnäköiseksi. Tämän vuoksi Rinteenkin kaltaisten eliitin jäsenten ajattelussa päällimmäisenä usein on teollisuuden ja talouden (siis pääoman) lyhyen tähtäimen edut eikä suinkaan ihmiskunnan kohtalo sadan vuoden jänteellä.
Vaikka en olekaan aivan vakuuttunut argumenteista jotka puoltavat talouden täyttä suunnittelua (uskon että jonkinlaisia markkinoita syntyy yhteiskuntaan kaikesta huolimatta), mutta suunnitelmallisuuden astetta taloudessa on kuitenkin ehdottomasti nostettava. Ja vaikka kommunistien tähtäimessä onkin valtion lakkauttaminen, olen ilmastonmuutosta ja ekokatastrofia koskevassa problematiikassa kuitenkin vahvasti valtiollisten investointien kannalla: vain valtiolla on kapitalistisessa maailmassa sellaista muskelia juuri nyt (ja korostan: juuri nyt) jolla ekologinen uudelleenrakennus voidaan saada käyntiin. Mikäli keynesiläisyyttä harjoitetaan, sitä on harjoitettava nimenomaan tässä kysymyksessä.
Asioilla on tärkeysjärjestyksensä ja ilmastonmuutoksen vahinkojen minimoiminen on niistä yksi tärkein. Mikään ei ole niin tärkeää kuin ihmiskunnan (ja muun elonkehän) elämän jatkuminen. Kommunismi on humanismia ja loppuun saatettua naturalismia. Ihmiskunnan ja elonkehän kohtalot on ratkaistava samanaikaisesti. Kuten Marx taloudellis-filosofisissa käsikirjoitukissaan kirjoitti: kommunismi on ”ihmisen luontosuhteen ja ihmissuhteen välisen ristiriidan todellista ratkeamista”. Tulipunaisen on tultava syvän vihreäksi.
Piditkö lukemastasi?
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin ja tue Tiedonantajaa lahjoituksella tai tilaa lehti!