Kaikki, millä voi menestyä on sallittua – propagandaa kautta aikojen

Propagandan historia on tiivis ja kattava kuvaus mielipidevaikuttamisen vaiheista. Kirjassa edetään faaraoiden Egyptistä kronologisessa järjestyksessä nykypäivän trollauksen ja valeinformaation aikaan. Suuren sivumäärän kahmivat tietenkin Hitler ja Stalin, mutta myös ”positiivisen propagandan mestarit” Jeesus, Gandhi ja Martin Luther King saavat tilaa. Eräs taitavimmista manipuloijista löytyy yllättäen Kiinasta ennen ajanlaskun alkua. Teos on hyvä tietopaketti aiheestaan, tiivis ja huolella koottu esitys.

New Yorkin terrori-isku 11.9.2001 oli uuden propaganda-aikakauden alkusoitto, vaikka islamin ja lännen keskinäinen nokittelu oli alkanut jo aiemmin. ”Kun sosialistisen ja kapitalistisen leirin myyttinen taistelu hiipui, sen tilalle syntyi ja myös synnytettiin pian uusi jaottelu”, toteavat kirjoittajat. Terroriteot itsessäänkin ovat propagandaa. Ne olivat sitä jo ristiretkien aikoina, ja ristiretkien tavoitteetkin olivat samat kuin tämän päivän uskonsotien, uskonnon varjolla tapahtuva taistelu vallasta ja taloudellisista resursseista.                                          

NATO:n ja sinne päin rähmällään olevien tahojen Venäjän uhkalla pelottelu meidän aikanamme täyttää huolestuttavan hyvin teoksessa määritellyt sotaa edeltävän propagandan tunnusmerkit. Pitkänen ja Sutinen vetävät taitavasti jatkumoa Euroopan historiassa ristiretkistä, kolmikymmenvuotisesta sodasta ja muista uuden ajan alkupuolen sodista molempiin maailmansotien kautta nykyaikaan.

Kaipasin teokselta kuitenkin vähän enemmän tulkintaa. Esitys noudattaa tarkkaan kronologisen luettelon linjaa, syvempi analyysi jää paljolti lukijan tehtäväksi. Olisin halunnut lukea myös esimerkkejä ja lainauksia kuuluisien propagandistien ja reettorien teksteistä. Mukana on kyllä oivallisia ja hauskoja kuvia. Mukana on sopivasti lähdeviitteitäkin.

Kylmän sodan ajan kuvaus on kirjan antoisin osa. Esitetään selkeästi, miten tällöin propaganda sekoittui arkeen ja poliittinen ja kaupallinen propaganda löivät kättä. ”Kylmä sota olikin korostuneesti vastakkaisten elämäntapojen ja kulttuurien konflikti”, kirjoittajat toteavat. Varsinkin lännessä propagandasta tuli osa kulttuurin rakenteita, ja arki ja kulutus muodostuivat tärkeimmiksi kulttuuristen arvojen ilmentäjiksi. Tänä aikana syntyivät nykyaikaiset propagandan teon muodot.

Yhdysvaltojen sodanjälkeinen Marshall-apu Euroopan jälleenrakennukseen oli hyvä esimerkki propagandasta, joka teeskentelee olevansa jotain aivan muuta. Kuitenkin se oli nimenomaan suunnattu sosialismin etenemistä vastaan. Taloudellisen avun hintana oli Yhdysvaltain oikeus viedä avunsaajamaahan myös ’tietoa’ ja ’uutisia’. Seurauksena oli Länsi-Euroopassa1950-luvulla alkanut amerikkalaisen kulttuurin voittokulku, joka on vienyt sen kulttuurisen hegemonian asemaan. Coca-Colan kampanjointi Helsingin olympialaisissa oli Suomessa lähtölaukaus amerikkalaisen unelman kirille ohi Neuvostoliiton kulttuurivaikuttamisen, jota myöskin harjoitettiin. Kirjan tekijät näkevät esim. Maailman nuorison ja opiskelijoiden festivaalit puhtaasti propagandana.

Kirjoittajat tuovat kovasti esiin vastaavaa Neuvostoliiton propagandan tekoa toisen maailmansodan jälkeen, mutta argumentit eivät oikein vakuuta, kuten ei idän mielipidevaikuttaminenkaan tehnyt. USA:n käytössä olleet varat, taidot ja tekniikka veivät sen nopeasti propagandakisan kärkeen. Resurssit lännessä olivat aivan toiset kuin sodan runtelemassa Neuvostoliitossa. Väittäisin, että kapitalismin hegemonia-asema Euroopassa on paljolti myös jenkkipropagandan ansiota, se kun on onnistunut valtaamaan ison osan ajattelutavoistamme ja käsityksestämme vaikkapa siitä, mitä on onnellinen elämä ja millainen on menestynyt, tyytyväinen ihminen. Makeat unelmat kauniista tavaroista ja aurinkoisesta Kalifornian meiningistä kiehtovat useampia mieliä kuin kuvaukset yhteisen hyvän ja maailmanrauhan eteen tehdyn työn merkityksestä. Outoa kyllä, kirjan tekijät mainitsevat, että Neuvostoliitossa lahjottiin ihmisiä halvoilla autoilla ja muulla tavaralla ”sietämään järjestelmää”. Kuitenkin yleinen käsitys lienee, että neuvostoihmisten tyytymättömyyteen oli syynä paitsi sananvapauden, myös ja etenkin tavaroiden puute. Länsitavaraahan vietiin aikoinaan rajan yli itään pienet Hiacet ja muut kulkuneuvot täynnä – yhdenlaista propagandaa sekin!

Heli Pohjanhovi