Uudet akkukontit etsivät paikkaansa suomalaisessa maisemassa
Maa- ja metsätaloustuottajain keskusliitto (MTK) kertoo, että akkukontit, joita nähdään enenevässä määrin pitkin suomalaista maisemaa, varastoivat sähköä silloin, kun tuotanto ylittää kulutuksen, ja purkavat sitä, kun kysyntä on suurimmillaan.
Akkukontit sijoitetaan usein tuuli- ja aurinkovoimaloiden yhteyteen, ja niitä rakennetaan sähkönsiirron kannalta strategisiin paikkoihin. MTK:n mukaan akkukonteilla on tarkoitus parantaa sähkön saatavuutta ja vakauttaa hintavaihteluita.
Moni maanomistaja kohtaa nyt ensimmäistä kertaa tarjouksen, joka voi sitoa maat vuosikymmeniksi, sanoo Jenni Hunnakko.
MTK ry:n juristi Jenni Hunnakko kertoo, että ”MTK:n jäsenet ovat alkaneet saada yhä enemmän tarjouksia akkukonttisopimuksista. Akkukonttien rakentaminen on lähtenyt kunnolla käyntiin vuoden 2025 aikana.” MTK:n mukaan maanvuokraus akkukontteja varten on yleistynyt vauhdilla, ja moni maanomistaja kohtaa nyt ensimmäistä kertaa tarjouksen, joka voi sitoa maat vuosikymmeniksi.
Akkukonttien vuokrasopimuksissa on erityispiirteitä, jotka voivat rajoittaa maanomistajan mahdollisuuksia käyttää itse omaa maataan. Koko vuokra-alue siirtyy usein vuokralaisen käyttöön, mikä luonnollisesti voi estää muuta maankäyttöä. Lisäksi akkukontteihin liittyy korkeampi riski tulipaloille ja räjähdyksille.
Piditkö lukemastasi? Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin ja tilaa lehti!