Hoivan kriisi ja militarisoitu talous saman politiikan tulosta
Suomen hyvinvointialueet ovat ajautuneet tilanteeseen, jossa lakia ei pystytä noudattamaan, vaikka velvoitteet ovat yksiselitteisiä. Hoivan, terveyden ja ihmisarvoisen arjen takaavat lait ovat voimassa, mutta niiden toimeenpano murenee Orpo–Purran hallituksen leikkausten alla. Kyse ei ole hallinnollisesta epäonnistumisesta, vaan poliittisesta valinnasta: julkisen sektorin roolia kavennetaan ja yhteisvastuuta puretaan, jotta markkinoille avautuisi uusia voiton paikkoja. Kun valtio ei anna edellytyksiä noudattaa lakia, syntyy laittomuuksien tila – ei siksi, että työntekijät rikkoisivat lakia, vaan siksi, että järjestelmä ei enää kanna.
Tammikuun Tiedonantajassa äänessä oleva sairaanhoitaja Juha Ruokola kuvaa tätä kehitystä. Hänen mukaansa ”ihailu ylöspäin ja halveksunta sivulle päin murentavat sen kollektiivisen voiman, jonka varassa luokkahyppy olisi mahdollinen”. Huomio paljastaa, miten poliittinen ilmapiiri muokkaa työväenluokan asemaa: kun yksilöllinen pärjääminen nostetaan yhteisen turvan edelle, solidaarisuus rapautuu ja oikeudet muuttuvat etuoikeuksiksi.
Sama logiikka näkyy lähihoitaja Minna Joentakasen taistelussa Kelan kanssa. Hän on tehnyt kaikkensa pysyäkseen työelämässä, mutta järjestelmä ei tunnista turvan tarvetta. ”Järjestelmä näkee vain magneettikuvan – ei ihmistä, ei työtä, ei kipua.” Kun yli kymmenen lääkärinlausuntoa ja työnantajan valmius räätälöidä työtehtävät eivät riitä, kyse ei ole yksittäisestä virheestä vaan rakenteellisesta välinpitämättömyydestä. Laki lupaa turvaa, mutta käytäntö tuottaa epävarmuutta.
Kehitysvammaisten ohjaaja Arja Putkosen arki kertoo ristiriidasta, joka on monelle hoitoalan ammattilaiselle tuttu: asiakkaiden tuen tarve kasvaa, mutta työntekijöiden määrä ei. Hoivatyön perustehtävä hukkuu kilpailutusten, säästöjen ja venyvien työvuorojen alle. Kun lakisääteisiä mitoituksia ei pystytä täyttämään, vastuu sysätään työntekijöille, jotka joutuvat kantamaan seuraukset omassa jaksamisessaan ja asiakkaiden turvallisuudessa.
Silti sama hallitus, joka väittää, ettei rahaa ole, kasvattaa puolustusmenoja historiallisen nopeasti. Vuonna 2026 menot kohoavat 6,3–6,5 miljardiin euroon, eli 2,5 prosenttiin BKT:sta, ja tavoitteena on 3 prosentin taso vuoteen 2029 mennessä. F‑35‑hävittäjien 10 miljardin kokonaiskustannus, maavoimien miljardiluokan uudistukset ja 6 miljardin tilausvaltuudet vuosille 2026–2036 kertovat prioriteeteista, jotka eivät synny kansalaisten arjen tarpeista vaan geopoliittisista paineista. Sosiaaliturvaa leikataan, mutta asehankinnoille löytyy velkarahaa. Militarismi normalisoidaan talouspolitiikan moottoriksi samalla kun hyvinvointivaltion rakenteita puretaan.
Tämä ei ole sattumaa. Se on osa laajempaa kehitystä, jossa demokraattiset rakenteet, kansainvälinen oikeus ja yhteinen vastuu murenevat yhtä aikaa. Maailma ympärillämme kuumenee – kirjaimellisesti ja poliittisesti. Autoritaariset hallinnot, kansainvälisen oikeuden rapautuminen ja pääoman intressit limittyvät tavalla, joka alistaa sekä vähemmistöt että työväenluokan.
Iranin tilanteesta huolestunut Ibrahim Hussein, Kurdistanin työväen kommunistisen puolueen Suomen osaston puheenjohtaja, muistuttaa, että todellinen muutos edellyttää koko järjestelmän murtumista ja poliittisten vapauksien toteutumista. Hänen mukaansa:
”Ilman uskonnon ja valtion erottamista toisistaan, tasa-arvoisen kansalaisuuden periaatteen tunnustamista sekä laajimpien poliittisten ja kansalaisvapauksien toteutumista, Iranissa ei tapahdu mitään muutosta työväenluokan, naisten, vapauden, sekularismin ja sivistyksen eduksi.”
Hussein korostaa, että nämä tavoitteet eivät ole saavutettavissa ilman islamilaisen tasavallan kaatumista.
Husseinin analyysi osoittaa, että Iranin kriisi kuuluu samaan globaaliin laittomuuksien tilaan kuin Suomessa näkyvät ilmiöt. Tässä tilassa oikeudet ovat vain muodollisuuksia ja valtiot käyttävät kriisejä oikeuttaakseen autoritaarisia, väkivaltaan nojaavia ratkaisuja.
Laittomuuksien tila on vaarallinen tila. Se syntyy, kun lait ovat olemassa, mutta niiden toteuttamiseen ei ole poliittista tahtoa. Kun hoiva jätetään heitteille ja militarisoitu talous nostetaan valtion uudeksi selkärangaksi, kyse ei ole vain budjettivalinnoista. Kyse on siitä, millaista yhteiskuntaa rakennamme – ja kenelle.
Juuri siksi Tiedonantaja tarttuu näihin teemoihin nyt. Laittomuudesta ei saa tulla uutta normaalia.
JP (Juha-Pekka) Väisänen
21.1.2026
Piditkö lukemastasi?
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin ja tue Tiedonantajaa lahjoituksella tai tilaa lehti!
