Nuorten työkyky murenee: pitkät sairauspoissaolot kasvussa julkisella sektorilla
Kuntien ja hyvinvointialueiden henkilöstön sairauspoissaolot palasivat vuonna 2025 parin vuoden takaiseen tasoon. Hyvinvointialueilla poissaolopäiviä kertyi keskimäärin 16,1 ja kunta-alalla 13,2 työntekijää kohden. Kasvu kohdistui erityisesti nuorempiin ikäryhmiin, mikä kertoo työelämän rakenteellisista ongelmista ja nuorten heikosta asemasta.
Kevan tutkimusjohtaja Laura Pekkarinen kuvaa kehitystä huolestuttavaksi:
”Aiempaa useammalle nuorelle työntekijälle kertyy jopa yli 30 sairauspoissaolopäivää vuoden aikana. Poissaolojen pitkittyessä pysyvämmän työkyvyttömyyden riski kasvaa. Siksi on tärkeää päästä kiinni poissaolojen taustalla oleviin syihin. Nuorilla aikuisilla pitkät poissaolot aiheutuvat yhä useammin ahdistuneisuushäiriöistä”, sanoo Kevan tutkimusjohtaja Laura Pekkarinen eläkevakuutusjärjestön tiedotteessa (12.5.2026).
Keva on Suomen suurin eläkevakuuttaja, joka huolehtii kunta-alan, hyvinvointialueiden, valtion, kirkon, Kelan henkilöstön sekä Suomen Pankin eläkeasioista ja työkyvyttömyysriskin vähentämisestä
Pekkarinen korostaa, että nuoret pääsevät muita harvemmin vaikuttamaan työhönsä ja kokevat henkisen työkykynsä heikentyneen.
”Nuoria työntekijöitä tulee tukea ennakoiden ja vahvistaa heidän paikkaansa työelämässä. Työkyvyn heikentyessä kannattaa sairauspoissaolon sijaan etsiä ratkaisuja, joilla tuetaan nuorten työelämäyhteyttä ja työssä jatkamista”, sanoo Pekkarinen.
Kasvu näkyi erityisesti 30–39-vuotiaiden ikäryhmässä, jossa keskipitkät ja pitkät poissaolot lisääntyivät selvästi. Myös alle 30-vuotiailla poissaolot kasvoivat.
Työvoimavaltainen julkinen sektori kantaa
Työkyvyttömyyden kustannukset nousivat vuonna 2025 lähes 1,3 miljardiin euroon. Hyvinvointialueiden työnantajille kustannuksia kertyi lähes 600 miljoonaa ja kunta-alalle lähes 700 miljoonaa euroa. Sairauspoissaolot muodostavat näistä valtaosan: 74 prosenttia hyvinvointialueilla ja 67 prosenttia kunnissa.
Pekkarisen mukaan pienetkin vähennykset poissaolopäivissä ovat julkisella sektorilla vaikutuksiltaan merkittäviä, koska kyseessä on työvoimavaltainen ala.
Julkinen sektori toimii kapitalistisessa järjestelmässä, jossa tehokkuusvaatimukset, jatkuvat säästöpaineet ja henkilöstövaje kohdistuvat suoraan työntekijöihin. Orpo–Purran hallituksen leikkaukset opiskelijoilta ja pienituloisilta lisäävät epävarmuutta ja heikentävät nuorten mahdollisuuksia jaksaa työelämässä.
Samaan aikaan työelämän rakenteet kuormittavat erityisesti naisvaltaisia ja matalapalkkaisia aloja, kuten varhaiskasvatusta, sosiaali- ja terveysalaa sekä toimistotyötä. Hyvinvointialueilla eniten poissaoloja kertyi terveysalan henkilöstölle, keskimäärin 17,1 päivää vuodessa. Kunta-alalla varhaiskasvatuksen henkilöstöllä poissaoloja kertyi 18,8 päivää.
Vähiten poissaoloja Vantaan ja Keravan hyvinvointialueella
Hyvinvointialueilla poissaolopäivien määrä vaihteli 14 ja 20 päivän välillä. Vähiten poissaoloja oli Vantaan ja Keravan hyvinvointialueella sekä HUS-yhtymässä, eniten Kymenlaaksossa. Kuntien kuudessa suurimmassa kaupungissa poissaolot olivat lähellä keskiarvoa, 13–15 päivää.
Pitkät poissaolot ovat erityisen merkittäviä, sillä ne aiheuttavat puolet kaikista kustannuksista, vaikka niitä esiintyi vain 14 prosentilla hyvinvointialueiden ja 11 prosentilla kuntien työntekijöistä.
Kevan aineisto perustuu noin 418 000 työntekijän tietoihin. Keskimäärin joka neljännellä työntekijällä ei ollut lainkaan poissaoloja vuoden aikana, mutta nuorten kohdalla kehitys kulkee päinvastaiseen suuntaan.
Nuorten lisääntyvät poissaolot kertovat työelämän koventuneista ehdoista, epävarmuudesta ja siitä, että työkykyä tukevat rakenteet eivät vastaa nykyisen työelämän vaatimuksiin. Tämä kehitys osuu erityisesti niihin, jotka ovat jo valmiiksi haavoittuvassa asemassa: opiskelijoihin, matalapalkkaisiin työntekijöihin ja epävarmoissa työsuhteissa työskenteleviin.
Piditkö lukemastasi?
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin ja tue Tiedonantajaa lahjoituksella tai tilaa lehti!