Budjetti uusiksi
Riikka Purran esitys valtion ensi vuoden budjetiksi jatkaa nykyhallituksen synkkää oikeistolaista linjaa. Kansalaisilta ja erityisesti köyhiltä ja kipeiltä leikataan lisää välttämättömiä palveluita ja vielä jäljellä olevien palveluiden maksuja korotetaan. Samaan aikaan rahaa syydetään tuottamattomiin ja hyödyttömiin sotavalmisteluihin ja yrityksiä ja rikkaita tuetaan monin tavoin.
Yksi osoitus tästä linjasta on yritysten verottajalle näyttämistä voitoista perittävän yhteisöveron alentaminen 18 prosenttiin. Vielä 2000-luvun alkuvuosina vero oli Suomessa 29 % ja sitä luokkaa vero on edelleen joissain maissa (Saksa, Portugali ja Italia). Muun muassa Ranskassa, Espanjassa, Belgiassa, Hollannissa, Iso-Britanniassa ja USA:ssa vero on noin 25 prosentin suuruinen.
Lapissa budjetti merkitsee lisää leikkauksia jo ennestään kovasti huononnettuihin sosiaali- ja terveyspalveluihin. Sama tietenkin koskee muitakin hyvinvointialueita. Myös työttömyys lisääntyy ja asumisen ja muun elämisen kustannukset nousevat. Budjetti on 13 miljardia alijäämäinen, joten lainanotto ja korkomenotkin lisääntyvät.
Suomen kommunistisen puolueen Lapin piiri vaatii budjetin laatimista kokonaan eri pohjalta. Rahaa on varattava ennen kaikkea kansalaisten tarvitsemiin palveluihin. Menojen rahoittamiseksi yritysten ja rikkaiden verottamista on lisättävä. Esimerkkejä muista tulonlähteistä ovat yhteisöveron palauttaminen reilusti yli 20 prosenttiin ja pääomatulojen verottaminen progressiivisesti yhdessä ansiotulojen kanssa.
Piditkö lukemastasi?
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin ja tue Tiedonantajaa lahjoituksella tai tilaa lehti!