Hyvää naistenpäivää
Kansainvälisen naistenpäivän kynnyksellä lienee paikallaan pysähtyä pohtimaan, kuinka tuota päivää täällä maailman tasa-arvoisimmaksikin mairitellussa maassa oikein vietetään.
Etkothan alkavat jo Runebergin päivänä, jolloin miessukupuolta edustavaa Johan Ludvigia muistellaan muun muassa hänen kirjallisista kyvyistään, kun naissukupuolen edustaja Fredrika puolestaan tunnetaan lähinnä tortustaan. Taisi sekin tosin jonkun kirjan myös kirjoittaa, mutta se oli varmaan vaan joku keittokirja…
Kun naistenpäivä vihdoin koittaa, niin mitäpä sitä turhaan naisten oikeuksia pöydälle nostamaan, kun ne täällä kerran jo toteutuvat. Sen sijaan pöydälle voidaankin nostaa kukkia ja suklaata, koska tasa-arvoisessa yhteiskunnassahan naisten kuuluu tykätä kukkasista ja miesten taas esimerkiksi ilmoittamatta jätetystä lähisuhdeväkivallasta ja sen sellaisesta.
Tässä pitää miehen tosin olla tarkkana, ettei kuitenkaan anna kaikkien kukkien kukkia, saati erehdy itse suklaata syömään, sillä siinähän saattaa käydä vielä niin, että vahingossa homoksi pukkaa.
Koska naisillakin on oma päivänsä, jolloin koko vuoden pomojen perseelleläpsimiset sekä liian pieni palkka hyvitetään levyllisellä suklaata kuin vanha kunnon Lessu-Hessu konsanaan, ansaitsevat myös miehet luonnollisestikin oman päivänsä. Tuona päivänä naiset pääsevätkin tasa-arvon nimissä takaisin keittiöön pihviä paistamaan ja munaa imemään.
Illalla voidaan sitten katsoa yhdessä telkkarista, miten maailman tasa-arvoisinta pääministeriämme ei haittaa pienten kurdityttöjen pommittaminen, kunhan vain suomineito saadaan Natolle naitettua.
Onneksi tässä ei ole tietystikään ristiriitaa naisten oikeuksien kanssa niin kauan, kun kyseessä on vain tytöt eikä naiset ja tappamallahan voidaan ratkoa sekin ongelma, että he naisiksi vielä joskus kasvaisivat.
Kuulostaapa melkein jo liian mukavalta! Meinasinkin jo unohtaa, että normaaleissa heterosuhteissa kuuluu tietenkin muistaa myös riidellä suurin osa ajasta. Jos riita meinaa kuitenkin paisua sietämättömän suureksi, niin yhteisen sävelen voi aina löytää vaikka kauhistelemalla Erika Vikmanin asuvalintoja tai kommentoimalla Facebookiin, ettei tiedä kuka hän on.
