Vieraileva kolumni: Liikkeettömän liikkeen kommunismi?

Elämme päällekkäin kaatuvien ja kärjistyvien kriisien aikaa.

Kriiseillä on länsimaisessa ajattelussa usein katsottu olevan erityinen muutosvoiman laukaiseva merkitys. On ajateltu, että kriisien kasautuessa ja syventyessä ihmisjoukot alkavat materiaalisten olosuhteidensa kurjistumisesta johtuen vaatia muutosta. Joissakin klassisen antikapitalistisen ajattelun versioissa tämän on ajateltu johtavan vääjäämättä utopian toteuttavaan yhteiskunnalliseen vallankumoukseen.

Nykyiset kriisiajat näyttävät kuitenkin osoittavan, että mitään suoraviivaista reittiä kriisistä utopiaan ei ole nähtävissä. Nykyiset liikkeet aina Elokapinasta #metoohon, Black Lives Matteriin ja Chilessä uusliberalismia vastaan asettuviin liikkeiisiin voidaan kaikki ymmärtää pikemminkin kieltäytymisenä vallitsevista olosuhteista kuin mihinkään yhteiseen, näitä liikkeitä yhteen kokoavaan utopiaan tähtäävänä toimintana. Niitä voidaan kutsua “ei-liikkeiksi”, joiden synty voidaan paikantaa vuonna 2008 alkaneeseen talouskrisiin.

“Ei-liikkeellä” tarkoitetaan sellaisia hajanaisia ja organisoitumattomia protesteja, jotka asettuvat aikamme epäjärjestystä vastaan subjektiivisesti ilman yhteistä kokoavaa ...