Niin, no, kuka mitäkin osaa?

”Hornet-pomo” Kanerva valittelee Iltsikassa, että hävittäjähankinnan vastustajat vähättelevät asiantuntijoiden työn tulosta. Seuraavan hengenvedon jälkeen hän toteaa, ettei itse ole alan asiantuntija. Voitaisiinko olla yhtä mieltä siitä, että lentäjät kyllä osaavat valita itselleen mukavimman tapp…eiku työkoneen. Poliitikkojen – Kanerva lienee sitä lajia – vuorostaan pitää valita, mitä aineellisia ja aineettomia kuluja ja kustannuksia toisen alan ammattiväen valinnoista mahdollisesti, ja myös varmasti, seuraa. Maksajasta ei kai ole epäselvyyttä?

Samasta lehtijutusta nousee pari muutakin kysymystä. Kun Hornetit (poliittisella päätöksellä ennen aikojaan) vanhenevat, kai ne myydään jollekin ”vähemmän kehittyneelle” valtiolle? Maailmassa lienee kolkkia, joissa ei ole niin pelottavaa naapuria kuin meillä? Näinhän tehdään jossain mitassa esimerkiksi kokeneille paperikoneille. Sekään ei liene ihan nappikauppaa.

Entäs sitten uushankinnan käyttöikä, 30-40 vuotta? Onkohan tuokin alan asiantuntijoiden yksimielinen käsitys? Onko hävittäjätekniikan kehitys pysähtynyt, vai mistä moinen käyttöikäväite? Uskallan epäillä, että kaluston päivitykseen ei nyt lupailtu summa ihan riitä. Ja vanhentuneilla vermeillä ei pärjätä. Onhan jo monta vuotta ja kertaa nähty, millaisia ovat alan ”pellepelottomien” uudet härvelit. Harva se viikko uutisten kuvaruudussakin lentää taas uusi versio. Kierre on loputon – ellei sitä katkaista.

Pitää vaihtaa päämäärää: Naapuri(e)n kanssa pitää pärjätä aktiivisen yhteistyön niin kultuurin kuin kaupankin keinoin viimeisten liki seitsemän vuosikymmenen kokemuksella. Sotilaallinen uhittelu kun vain maksaa. Monella tapaa.