Ruohonjuuritasolta viesti budjettiriiheen: Ei koronalaskuja kansan niskaan!
Tilanne on haastava eikä vähiten koronatilanteen takia. Hallitus joutuikin jo aiemmin tänä vuonna tekemään useita lisäbudjetteja, joilla suunnattiin miljardien eurojen lisätukia kriisin kourissa kärvistelevälle yhteiskunnalle.
SDP:n Sanna Marinin johtama hallitus kokoontuu budjettiriiheen syyskuun puolessa välissä. Tilanne on haastava eikä vähiten koronatilanteen takia. Hallitus joutuikin jo aiemmin tänä vuonna tekemään useita lisäbudjetteja, joilla suunnattiin miljardien eurojen lisätukia kriisin kourissa kärvistelevälle yhteiskunnalle. Koko homma rahoitettiin käytännössä velaksi.
Syksyn budjettiriiheen kohdistuu siis suuria paineita.
Budjettia pohjustaa Martti Hetemäen työryhmän kesäkuun alussa tekemä selvitys, joka luo pöytään todelliset madonluvut: julkisen talouden vahvistamisen tarve on noin seitsemän miljardin euron luokkaa. Tämä merkitsee epäilemättä myös jonkinlaisia leikkauksia.
Tavoite on määritelty 2020-luvun aikana toteutettavaksi, eli ihan heti ei koko jättimäistä summaa tarvitse miettiä.
Tilaajille