Pääkirjoitus: Uuden normaalin oltava sosialismi
Koronaviruksen aiheuttamia rajoituksia aletaan purkamaan kesän aikana toden teolla. Mikäli rajoitusten purku ei aiheuta uutta piikkiä sairastuneissa, niitä jatketaan kunnes ollaan normaalitilanteessa. Mutta millaiseen normaaliin Suomi palaa? Takaisin veronkierron, kiky-tuntien, avohakkuiden ja hävittäjähankintojen Suomeen? Takaisin mielenterveysongelmien, köyhyysrajalla elämisen ja perheväkivallan pariin? Listaa voisi jatkaa.
Kriiseistä on aikaisemminkin synnytetty uusia yhteiskuntia. Nykyisen kapitalistisen talousjärjestelmän olemassaolo ei ole mikään luonnonlaki, vaikka uusliberalismin aatteen nimeen vannovat näin julistavat. Yhteiskuntajärjestelmä on juuri sellainen, millaiseksi se muokataan enemmistön toimesta. Uudessa normaalissa ei saa jatkua se korporaatioiden ja pienen rikkaan vähemmistön valta, jolla tähän asti on menty.
Millainen sitten olisi se uusi, sosialistinen normaali? Kokonaisen yhteiskunnan järjestämistä ei voi tietenkään kuitata yhdellä lauseella, mutta sosialismin vaatimus ei ole suinkaan jäänyt vain epämääräiseksi käsitteeksi.
...