Hyvää työväen vappua!
Vappu on myös kriisitilanteessa työväen taistelujuhla! Suomen kommunistisen aktiivit nousevat karanteenitilanteessa vapun puhujalavoille eri tavalla, kuin perinteisesti on totuttu. Puheita kuullaan internetin välityksellä niin taltiointeina kuin suorina lähetyksinäkin. Tiedonantaja julkaisee otteita vappupuheista ja kaikki puheet on luettavissa viimeistään vappupäivänä myös osoitteessa www.skp.fi.
LIISA TASKINEN
SKP:n varapuheenjohtaja
Pandemian taloudellisista vaikutuksista tiedetään jo jotakin. Jatkuvaan kasvuun ja kuluttamiseen perustuva markkinatalous on kriisissä, ennustettu jopa 30-luvun lamaan verrattavaa. Julkiseen terveydenhoitoon perustuvat järjestelmät vaikuttavat selviytyvän, mutta kärsivät kuitenkin rahoituksen ja resurssien riittämättömyydestä. Suomessa erityisesti terveyskeskukset ovat vuosikymmeniä kärsineet aliresurssoinnista, mikä onkin ajanut perusterveydenhuoltomme kriisiin jo ennen pandemiaa. Vanhustenhuollon aliresurssoinnista johtuva kriisi näkyy huolestuneena sosiaalisen median kirjoitteluna. Pelkona on, että vanhukset ja vammaiset jäävät ilman tarvitsemaansa hoitoa, erityisesti tehohoitoa, vaikka viranomaistaholta on vakuutettu, että kaikki ...