Kaivosteollisuus: Lohikäärme yhä kullan perässä
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukes antoi syksyllä 2019 kaivosyhtiö Dragon Mining Oy:lle luvan jatkaa malminetsintää Oriveden Sarvisuolla. Oriveden seudun luonnonsuojeluyhdistys ry ja Suomen luonnonsuojeluliiton Pirkanmaan piiri ry valittivat luvasta Hämeenlinnan hallinto-oikeuteen.
Valituksesta huolimatta Dragon Mining on hakenut malminetsintälupaansa täytäntöönpanolupaa Tukesilta. Yhdistykset perustelevat valitustaan ulkomaisen kaivosyhtiön aikaisemmalla toiminnalla, joka johti kahden järven pilaantumiseen Natura-alueella Pirkanmaalla.
Oriveden kaivoksen sulkeminen on nyt aloitettu, mutta yhtiö on ilmoittanut Tukesille ja Pirkanmaan ely-keskukselle, että suunnitelmissa on jatkaa kairaustutkimusta uusien louhinta-alueiden löytämiseksi.
Oriveden kaupunki ei puoltanut malminetsintäluvan myöntämistä. Perusteena oli se, että Dragon Miningin kaivoksen ympäristölupa on hylätty. Tukes totesi, että yhtiön kaivoksen ympäristölupaan liittyvät asiat eivät kuulu malminetsintälupa-asiaan.
Ryöväys käynnissä
Valkeakosken Kaapelinkulman louhoksella louhinta alkoi viime vuoden huhtikuussa. Kultaa saatiin heti ensimmäisen parin kuukauden aikana ...