Totaalikieltäytyjille vapauttavia päätöksiä käräjäoikeudessa
Itä-Uudenmaan käräjäoikeus antoi lokakuun lopussa vapauttavan päätöksen kahdeksalle totaalikieltäyjälle, kerrotaan Aseistakieltätyjäliitosta (AKL). Kaikkia heitä syytettiin siviilipalvelusrikoksesta. Kaikki vapauttaneen päätöksen saaneet olivat kieltäytyneet ennen Jehovan todistajat asevelvollisuuspalveluksesta vapauttaneet lain kumoamista tämän vuoden maaliskuun lopussa. Kaikilla vapauttavan tuomion saaneilla oli oikeusavustaja AKL:n kautta.
Vapauttavien päätösten taustalla on kaksi keskeistä oikeusperiaatteesta. Yhdenvertaisuusperiaatteen johdosta tuomitseminen olisi syrjivää verrattuna Jehovan todistajiin, jotka oli heidän kieltäytyessään vapautettu asevelvollisuuspalveluksesta. Tekohetken lain periaate taas tarkoittaa sitä, että tuomioistuin tekee ratkaisunsa kieltäytymisen aikaan vallinneen lainsäädännön perusteella, vaikka Jehovan todistajien vapautuslaki onkin nyttemmin kumottu.
Kuitenkin yhden lokakuussa tuomioistuimen edessä olleen totaalikieltäytyjän kohdalla kieltäytyminen luettiin syyksi. Hän oli lähettänyt kieltäytymisilmoituksensa ennen vapautuslain kumoamista, mutta se saapui asian käsittelevälle vasta vapautuslain kumoamisen jälkeen. Ratkaisusta valitetaan hovioikeuteen.
Noottia YK:lta
Yli sata ...