Äiti minulla on nälkä
Perustoimeentulotuki siirtyi vuoden 2017 alusta kunnilta Kelan hoidettavaksi. Kyseessä oli Sipilän hallituksen päätös, jolla piti saada sujuvuutta ja oikeudenmukaisuutta viimekätiseen sosiaaliturvaan. Ja niin kuin monet muutkin Sipilän hallituksen tempaukset, homma meni komeasti metsään.
Helsinkiläinen Heidi Jaari oli helisemässä. Jaari oli hieman aiemmin perustanut kavereidensa kanssa Apuna ry:n, jonka tarkoituksena on tavalla tai toisella auttaa pääkaupunkiseudulla asuvia vähävaraisia ja toimeentulon kanssa kamppailevia ihmisiä ja erityisesti lapsiperheitä.
– Kela-uudistuksen jälkeen yhteydenotot lisääntyivät ja tilanne räjähti käsiin. Ihmisiä jäi suorastaan heitteille, kuvaa Jaari.
Monelle tärkeät henkilökohtaiset kontaktit sosiaalityöntekijöihin katkesivat. Kelalla ei ollut resursseja eikä osaamista hoitaa uusia velvoitteitaan.
Seurasi valitusten suma ja valtavat käsittelyjonot, mikä viivästytti tukien maksuja. Jaarin mukaan moni perhe on edelleen ongelmissa Kela-tukien kanssa. Rahaa ei tule, ...