Kolumni: En ole hyvis

Vaikka sinänsä ymmärränkin tarpeen luoda nimityksiä niihin ryhmiin joihin yksilönä kuuluu, olen ollut samaan aikaan kiusaantunut ja hämmästynyt niin sanottujen ”edistyksellisten” ja ”radikaalien” tavasta käyttää termiä ”hyvis” omasta viiteryhmästään. Kiusaantunut olen lähinnä siksi että kun minut on laskettu joukkoon hyvisjengiin, olen kokenut väistämättä tarvetta kysyä kriteerejä tälle tittelilleni.

Hämmästelyni termiä kohtaan puolestaan kumpuaa siitä, että olen kuullut tällaisia termejä lähinnä lasten suusta: vain lapset puhuvat tällä tavoin lohkoen ihmisiä hyviksiin ja pahiksiin, valoisaan ja pimeään puoleen – autoboteihin ja decepticoneihin. Minun on vaikea ottaa vakavasti tällaista kielenkäyttöä. Toisaalta ymmärrän kyllä hyvin tämäntapaisen kielenkäytön taustan hyvinkin. Nähdäkseni se kiinnittyy pitkään kristillisen universalismin historiaan.

Kirkkoisä Augustinus jakoi maailmanhistorian kahden valtakunnan tai ”valtion” väliseen kamppailuun: maalliseen valtioon (civitates terrene) tai, kuten Augustinus ...