Kun kirkon pappi suuttui
– Kun Sipilän hallitus aloitti keväällä 2015, ulostulot olivat niin pöyristyttäviä, että olisin lähtenyt kylttiä heiluttaen kadulle samantien. Onneksi törmäsin Facebookissa vastaperustettuun, puoluepoliittisesti sitoutumattomaan ’Joukkovoima hallituspolitiikkaa vastaan!’ -ryhmään, joka suunnitteli mielenosoitusta.
– Olin elänyt 57 vuotta, ennenkuin osallistuin yhteenkään mielenosoitukseen. Vuodesta 2015 lähtien miekkareita onkin sitten riittänyt, vissiin joka kuukausi. Olen järjestänyt niitä itsekin, sanoo Raisa Lehtomäki, helsinkiläinen pappi ja omaishoitaja.
Hän ihmettelee miten huonosti ihmiset hahmottavat sitä propagandaa ja mielenmuokkausta mitä laajalevikkisissä aviiseissa, valtakunnan radio- ja tv-kanavilla harjoitetaan. Lehtomäki on nähnyt yksipuolisen informaation läpi jo ainakin 25 vuotta, kuinka oikeistohallitusta ja -politiikkaa myötäillään. – Sipilän aikaan minua vain on alkanut kuvottamaan niin maan perusteellisesti, että jo neljä vuotta sitten olen lopettanut esimerkiksi tv-uutisten seuraamisen. Se on nanosekunnin sadasosa, kun ...