SKP:n vaalikentille tarvitaan tukea
Suomen kommunistisen puolueen vaalit on tempaistu käyntiin ympäri maan. Tammi-helmikuussa on oltu liikkeellä mm. 1200 euron perusturvan merkeissä kiertueella ja perinteisillä vaaliteltoilla. SKP:n pääsihteeri Tiina Sandberg kommentoi Tiedonantajalle SKP:n tarvetta vaalirahoitukselle kampanjan organisoinnin lomasta.
– SKP eroaa eduskuntapuolueista siinä, että puolueen on rahoitettava toimintansa itse. Tämä koskee myös vaalitrahoitusta. Eduskuntaan valitut puolueet saavat mijoonia euroja tukea vuodessa, jota ne voivat käyttää myös vaalien käymiseen. Vasemmistoliitto saa 1,8 miljoonaa ja Kristillisdemokraatitkin 700 000 euroa, latelee Sandberg lukuja pöytään.
– Kommunisteille ei tätä rahoitusta tipu, joten me olemme myös vaaleissa itse keräämämme rahoituksen varassa. Toki tämä antaa meille myös vapauden olla juuri sitä mieltä kuin tahdomme, ilman kumartelua rahoittajatahojen suuntaan.
Vaalien käyminen on kallista. Näkemystämme eivät muut nosta näkyviin, joten se on ...