Itsenäisyydestä

Suomen itsenäisyyspäivää vietetään 6. joulukuuta, koska eduskunta hyväksyi 6.12.1917 itsenäisyysjulistuksen.

Venäjällä lokakuun vallankumouksessa valtaan noussut neuvostohallitus julkaisi kuitenkin jo 15.11.1917 Venäjän kansojen oikeuksien julistuksen, jossa vahvistettiin Venäjän kansojen oikeus vapaaseen itsemääräämiseen aina eroamiseen ja itsenäisen valtion perustamiseen asti. Julistuksella Suomestakin tuli jo tässä vaiheessa käytännössä vapaa maa.

Samana päivänä Suomen eduskunta hyväksyi toistamiseen työväen joukkoliikkeen painostuksesta valtalain, jonka työväenenemmistöinen eduskunta oli hyväksynyt jo edellisenä kesänä mutta jonka Venäjän väliaikainen hallitus Suomen porvariston kanssa juonitellen oli tehnyt tyhjäksi hajottamalla eduskunnan. Valtalain perusteella ylin valta Suomessa kuului eduskunnalle.

Leninin kansallispolitiikkaa mukaillen neuvostohallitus ei ryhtynyt rankaisutoimiin Suomea vastaan. Neuvostohallitus oli sitä mieltä, että Suomella oli oikeus omiin ratkaisuihinsa. (vrt. Espanja-Katalonia –tilanne tänä päivänä).

Siihen asti kun Venäjällä oli säilynyt porvarivalta, suomalainen porvaristo vastusti itsenäistymispyrkimyksiä. Lokakuun vallankumouksen jälkeen porvaristolle tuli kiire irrottaa Suomi neuvostovaltaisesta Venäjästä. Tukea haettiin keisarillisesta Saksasta, jopa siinä määrin, että Per Evind Svinhufvudkin totesi: ”Mieluummin Saksan protektoraatti kuin punainen Suomi.”

Päinvastoin kuin porvaristolle, työväenliikkeelle oli luonnollista, että itsenäisyyden toteuttaminen piti hoitaa yhteistyössä neuvostovallan kanssa.

Saksan hoputtamana Svinhufvud esitti 4.12. eduskunnalle senaatin laatiman itsenäisyysjulistuksen, joka tähtäsi maan yksipuoliseen irtautumiseen Venäjästä. Asiasta ei sovittu neuvostohallituksen kanssa.

Työväenliike oli koko ajan taistellut itsenäisyyden puolesta ja pysyi lokakuun vallankumouksen jälkeen samoilla linjoilla. Päinvastoin kuin porvaristolle, työväenliikkeelle oli luonnollista, että itsenäisyyden toteuttaminen piti hoitaa yhteistyössä neuvostovallan kanssa.

Eduskunnassa äänestettiin 6.12. porvarillisen senaatin ja työväenpuolueen esittämien itsenäisyysjulistusten välillä. Ensin mainittu voitti äänin 100-88.

Porvaristo ei ilmoittanut itsenäisyysjulistuksesta Venäjän neuvostohallitukselle, vaan yritti epätoivoisesti haalia tunnustusta muista maista, aina Irania, Venezuelaa ja Uruguayta myöten. Edes Saksan hallitus ei suostunut vielä tässä vaiheessa tunnustamaan Suomen itsenäisyyttä.

Porvaristo joutui kääntymään neuvostohallituksen puoleen. Neuvostohallitus allekirjoitti itsenäisyyden tunnustamisasiakirjan 31.12.1917, muutamaa minuuttia ennen vuodenvaihdetta. Yleisvenäläinen toimeenpaneva komitea vahvisti lopulta neuvostohallituksen päätöksen 4.1.1918. Tämän jälkeen Suomi oli muiden maiden silmissä itsenäinen valtio, jonka kanssa solmia diplomaattisia suhteita.

Jotkut väittävät sinnikkäästi yhä, että porvaristo ajoi ja työväenliike sekä Neuvosto-Venäjä vastustivat Suomen itsenäistymistä tai että Neuvosto-Venäjä joutui heikkoutensa ja Saksan painostuksen takia myöntymään Suomen itsenäisyyspyrkimyksille. Tai että Neuvosto-Venäjä taktikoi antaessaan Suomelle itsenäisyyden havitellakseen maata myöhemmin takaisin osaksi suurempaa koalitiota.

Kaikki nämä väitteet on sittemmin todettu valheellisiksi.