Kolme myyttiä työajasta

Suomessa työajat ovat lyhyet eivätkä ne jousta. Pitää tehdä enemmän työtä. Höpö höpö! Oikeiston toistelemat fraasit ovat täyttä puppua!

Myytti nro I: Suomessa on joustamattomat työajat

Suomi on kokoaikatyötä tekevien maa. Suomessa myös naisten kokoaikatyö on tyypillistä, toisin kuin muissa Euroopan maissa.

Tästä seuraa harhakäsitys, että suomalaisten työaika ei jousta.

Itse asiassa suomalaisten työaika on Euroopan mittakaavassa joustavimpien joukossa. Suomessa esimerkiksi vuorotyön tekeminen on yleisempää kuin muualla. Se tarkoittaa, että Suomessa tehdään muuta Eurooppaa enemmän ilta-, viikonloppu- ja yötyötä. Pitkien työ- ja yöputkien hyödyt korjataan toki suuremmalla palkalla ja vapaajaksoilla, mutta niiden terveydellinen lasku lankeaa tekijälleen myöhemmin.

Vuonna 2015 Suomessa oli peräti 83 000 työläistä nollatuntisopimuksella. Kyse on suuresta määrästä. Nollatuntisopimus ei takaa työntekijälle mitään vähimmäistuntimäärää eikä siten minkäänlaista palkkatuloa. Nollatuntisopimuksella työskentelevät ja tarvittaessa töihin kutsuttavat kantavat käytännössä yrittäjäriskiä. Laki ei tunne nollatuntisopimuksia, mutta käytännön työelämässä niitä tehdään edelleen. Tilastokeskuksen mukaan nollatuntisopimuksella työskentelevillä viikkotuntien määrä on tavallisesti keskimäärin 23 tuntia viikossa. Monet nollatuntisopimuksia tehneistä ovat nuoria.

Suomessa on käytössä ennen muuta työnantajalähtöisiä tai työnantajia hyödyttäviä työaikajoustoja.

Nollasopimuksia pidetään työntekijän kannalta epäreiluina. Työntekijä voidaan irtisanoa vain vähentämällä tunnit nollaan, ja työnantaja välttyy irtisanomiskorvauksilta. Työntekijän sairastuessa työnantajan ei tarvitse maksaa palkkaa sairausajalta. Työnantaja voi kiertää myös lomarahojen maksamista: jos työntekijälle ei ole kertynyt tarpeeksi työtunteja loman ansaitsemiseen, ei lomarahaakaan tarvitse maksaa.

Suomessa on käytössä ennen muuta työnantajalähtöisiä tai työnantajia hyödyttäviä työaikajoustoja. Jopa keskusliitto EK:n mukaan työaikajoustoissa Suomi on Euroopan ykkönen. Suomessa joustavien työaikajärjestelyjen piiriin kuuluu suurempi osa työntekijöistä kuin missään muussa EU-maassa. Työnantajien halu siitä, että työtä tehdään silloin, kun on sitä on ja vapaata pidetään silloin, kun työtä on vähemmän, on toteutunut hyvin.

Ongelmana on, miten työaikajoustoista tehdään enemmän työläisen lähtökohdasta järkevää.

Myytti nro II: Suomessa on lyhyt työaika

Eurostatin ja OECD:n tilastoista selviää, että Suomessa työura kestää keskimäärin 37,2 vuotta ja vuodessa tehdään keskimäärin 1 666 tuntia töitä. Esimerkiksi Saksassa, Tanskassa, Hollannissa ja Norjassa tehdään työuralla vähemmän työtunteja kuin Suomessa.

Esimerkiksi Saksassa, Tanskassa, Hollannissa ja Norjassa tehdään työuralla vähemmän työtunteja kuin Suomessa.

Osa-aikatyö on ilmiö, joka on viime vuosina kasvanut. Yhtäältä osa-aikatyö on yleistynyt suhteellisen matalien kelpoisuusvaatimusten palvelualoilla, erityisesti vähittäiskaupassa ja majoitus- sekä ravintola-alalla. Toisaalta yhteiskunta on rahoittanut muun muassa osa-aikaeläkettä, hoitovapaita ynnä muita, missä kyse on usein työntekijän toiveiden mukaisesta työajan vähentämisestä. Tässä mielessä osa-aikatyökin voi olla hyvästä.

Suomessa kokoaikatyö on ollut myös naisille tyypillistä. Naisten työajan pituus on tilastollisesti pitkälle riippuvainen äitiydestä. Pohjoismainen hyvinvointivaltio, joka perustuu laadukkaille, julkisille hoivapalveluille, on mahdollistanut naisten kokoaikatyön tekemisen.

Vuosilomien osalta Suomi on eurooppalaista keskitasoa. Arkipyhillä ja lomilla on tietysti vaikutusta vuosityöaikaan. Viikottaisessa sopimuksellisessa työajassa Suomi on lyhyen työviikon maa. Tämä ei kuitenkaan anna kuvaa laajemmasta kehityksestä. Suomessa vuosityöaika on pidempi kuin EU-maissa keskimäärin ja pidempi kuin esimerkiksi Saksassa ja Ruotsissa. EU-maita vertaillessa Suomen työaika ei todellakaan ole lyhyt.

Myytti nro III: Työajan pidentäminen olisi hyvästä

Pidentämällä työaikaa Suomi saa muka lisää vaurautta. Tämä on työaikaan liittyvä ongelmallisin harhaluulo. Käsitys ei ota huomioon tuottavuutta eli työtuntien arvonlisäystä. Koska työajan pidentämistä on etenkin Sipilän hallituksen ulostuloissa perusteltu jollain ihmeen ”tuottavuusloikalla”, on tarpeen tarkastella työajan pidentämisen vaadetta syvällisemmin.

Tuottavuutta voidaan parantaa työaikaa lyhentämällä.

Keskeistä ei ole työtuntien lukumäärä vaan se, mitä työtunnilla saadaan aikaan. Pisintä työaikaa Euroopassa tehdään maissa, joissa arvonlisäys per työtunti on pieni. Työn tuottavuus esimerkiksi Turkissa, Kreikassa tai Romaniassa on muuta kuin meillä.

Tuottavuutta voidaan parantaa työaikaa lyhentämällä. Tästä on olemassa muun muassa Kansainvälisen työjärjestö ILO:n puitteissa tehtyjä tutkimuksia. Työajan lyhentämistä on kokeiltu, ja tulokset ovat olleet läpeensä myönteisiä. Tuottavuus ei kasva työaikaa pidentämällä vaan päinvastoin. Lyhyempi työaika mahdollistaa intensiivisemmän ja tehokkaamman työskentelyn, työajan pidentäminen taas merkitsee tehokkuuden vähentymistä.

Työn tuottavuuden kasvu ei tapahdu tyhjiössä eikä itsekseen. Tuottavuus on seurausta tekemisestä. Kun tuotantoa sujuvoitetaan ja parannetaan tuottavuutta, on tuotannon tarpeiden mukaisella työaikojen määrittelyllä suurempi merkitys kuin mekaanisilla tuntimäärien laskemisella.

Artikkeli perustuu SAK:n kehittämispäällikkö Juha Antilan tekstiin Kolme harhakäsitystä työajoista. Se löytyy kokoelmasta Työaikakirja. (Into 2017)