Kirjaudu sisään

    Salasana unohtunut

    • 0
    • Kirjaudu sisään
    • Tilaa
    • Uusimmat
    • Kotimaa
    • Ulkomaat
    • Kulttuuri
    • Teoria
    • Mielipiteet
    • Kauppa
    • Uusimmat
    • Kotimaa
    • Ulkomaat
    • Kulttuuri
    • Teoria
    • Mielipiteet
    • Kauppa

    Tampereella keskustellaan edelleen Rantatunnelista

    Kotimaa
    14.12.2016 - 11:40
    Tiedonantaja

    Kun Rantaväylän tunnelihankkeesta alettiin vuonna 2005 puhua, oli sen arvioitu hinta 100 miljoonaa euroa.

    – Parin vuoden päästä arvio oli jo noussut 120 miljoonaan euroon. Vuonna 2008 hinta oli 140 miljoonaa euroa ja viimeinen arvio eli tavoitehinta hankkeelle oli 185 miljoonaa euroa, laskee Suomen kommunistisen puolueen kaupunginvaltuutettu Jari Heinonen.

    Tunnelihanketta lähdettiin toteuttamaan niin sanotulla allianssimallilla, jossa keskeisiä toimijoita olivat Lemminkäinen ja Tampereen kaupunki.

    Aikataulu edellä

    Tunneli otettiin käyttöön puoli vuotta hankesuunnitelman aikataulua aiemmin. Heinosen mielestä nyt näyttää siltä, että tunnelihankkeen aikataulu on ollut rakentajan bonuksien takia tärkeämpää kuin muut asiat.

    ”Allianssi on vetänyt piikin auki ja uskoo, että kyllä veronmaksajien pussi on apposen levällään.”

    – Allianssi on vetänyt piikin auki ja uskoo, että kyllä veronmaksajien pussi on apposen levällään erityisesti Tampereen kaupungilla.

    Pahimmat ennustukset ovat toteutumassa, koska ensinnäkin pilaantuneiden maiden puhdistaminen ja poiskuljettaminen on tuonut kuluja.

    – Lisärahoituksen tarve oli Tampereen kaupungille 10 miljoonaa euroa. Lisäksi toiseksi tunnelihankkeeseen sisältyvien katujen ja liittymien rakentaminen jatkuu vuonna 2017 9,6 miljoonalla eurolla ja yhdellä miljoonalla eurolla vuonna 2018.

    Kolmanneksi 185 miljoonan tavoitehinnassa ei ole mukana myöskään lainan korkoja.

    Edelleen tähän kokonaisuuteen tulee Heinosen mielestä neljänneksi lisätä Näsinkallion eritasoliittymä, jonka hinta lienee nykytasolla vähintään 25 miljoonaa euroa.

    Allianssimallin heikkoudet

    Heinosen arvion mukaan Rantatunneli tulee maksamaan kokonaisuutena vähintään yli 230 miljoonaa euroa.

    – Lisäksi kun se otettiin käyttöön etuajassa, sen päiden liikennejärjestelyt ovat kovin keskeneräiset ja välityskyky sen mukainen. Eli voi kysyä, onko allianssimalli sittenkään niin hyvä veronmaksajien näkökulmasta kuin väitetään, ihmettelee Heinonen.


    Piditkö lukemastasi?
    Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin ja tue Tiedonantajaa lahjoituksella tai tilaa lehti!

    Uusimmat artikkelit

    kuva super
    Politiikka
    15.1.2026
    JP (Juha-Pekka) Väisänen

    Hoitajien irtisanomiset murentavat asiakasturvallisuutta

    Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer nostaa jälleen esiin vakavan huolen vanhustenhoidon tilasta. Liiton puheenjohtaja Päivi Inberg arvostelee järjestön tiedotteessa (12.

    Uusi selvitys perustuu keväällä 2025 aloitettuun laajaan kartoitukseen huoltovarmuuskriittisten yritysten kyberuhkiin varautumisesta. Kuva CSIRO CCO 3.0
    Uutiset
    14.1.2026
    JP (Juha-Pekka) Väisänen

    Kyberkypsyys junnaa – tuore selvitys varoittaa hitaasta teknologiasta

    Aalto yliopiston tutkimus paljastaa, miten verkon käyttö kietoutuu stressiin ja yhteiskunnallisiin rakenteisiin. Kuva Tony Webster CCO 4.0
    Tutkimus
    13.1.2026
    JP (Juha-Pekka) Väisänen

    Some väsyttää, uutiset yllättäen helpottavat – näin netti vaikuttaa mieleen

    Kurdistanin työväen kommunistisen puolueen Suomen osaston puheenjohtaja Ibrahim Hussein KUVA IH
    Mielipiteet
    12.1.2026
    Ibrahim Hussein

    Vapauden puolustajat eivät voi vaieta poliittisen islamin väkivallasta

    EVAn mukaan suomalaiset tunnistavat EUn merkityksen, mutta suhtautuvat taloudellisen vastuun laajentamiseen aiempaa epäluuloisemmin. Kuva Globetrotter19 CCO 3.0
    Politiikka
    12.1.2026
    JP (Juha-Pekka) Väisänen

    EU:n yhteisvelka kohtaa kasvavaa epäluuloa – tutkimus paljastaa poliittisen eliitin etääntymisen kansalaisista

    Tilaa lehti

    Tukea Tiedonantajalle

    Ota yhteyttä

    Mediakortti

    Toimituksen ja käyttäjien luoman sisällön käyttöoikeutta koskee Creative Commons Nimeä-Epäkaupallinen-Ei muutettuja teoksia 1.0 Suomi-lisenssi, ellei erikseen mainita.

    Tiedonantaja

    Osoite: Viljatie 4 B, 3. kerros, 00700 Helsinki
    Puh: 09 – 7743 8150
    Sähköposti: 

    Juttuvinkit ja journalismi

    Copyright 2026 © Tiedonantaja | Tietosuojaseloste


    Piditkö lukemastasi?
    Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin ja tue Tiedonantajaa lahjoituksella tai tilaa lehti!