Kirjaudu sisään

    Salasana unohtunut

    • 0
    • Kirjaudu sisään
    • Tilaa
    • Uusimmat
    • Kotimaa
    • Ulkomaat
    • Kulttuuri
    • Teoria
    • Mielipiteet
    • Kauppa
    • Uusimmat
    • Kotimaa
    • Ulkomaat
    • Kulttuuri
    • Teoria
    • Mielipiteet
    • Kauppa

    Mikään ei riitä porvareille

    Pääkirjoitukset
    16.6.2016 - 12:25
    Marko Korvela

    Metalliliiton valtuusto sinetöi käytännössä niin sanotun kilpailukykysopimuksen kohtalon kokouksessaan perjantaina 10. kesäkuuta. Valtuuston enemmistön päätöksellä hyväksymä sopimus merkitsee sitä, että sen piirissä on noin 85 prosenttia suomalaisista työsuhteista. Kiky merkitsee miljardiluokan tulonsiirtoa työltä pääomalle. Sen maksajina olemme me kaikki. Kikyyn sidotut veronalennukset merkitsevät iskua julkiselle sektorille, mikä näkyy leikkauspolitiikan jatkumisena.

    Työmarkkinajärjestöt sopivat lokakuussa 2013 niin sanotusta työllisyys- ja kasvusopimuksesta. Sen tavoitteena oli talouden parantaminen niin, että sekä työllisyyden että yritysten kilpailukyvyn piti parantua. Lisäksi työntekijää piti tukea eri tavoin. Yrityksiltä puolestaan edellytettiin maltillisuutta palkitsemisessa. Mitkään lupaukset eivät ole toteutuneet. Päinvastoin – talous sakkaa, työttömyys kasvaa ja osinkoja jaetaan ennätysmääriä.

    SAK:n tuore puheenjohtaja Jarkko Elorantakin toteaa, että kiky on palkansaajille kivulias ja päätökset tehneille raskas. Elorannan viesti kiteytyy hurskaaseen toiveeseen, että hallitus ja yritykset nyt huolehtivat työllisyyden paranemisesta. Saahan sitä toivoa.

    Kokoomuksen uusi puheenjohtaja Petteri Orpo kertookin, mitä on luvassa. Valtiovarainministeriksi siirtyvä Orpo toteaa uutistoimisto Bloombergin haastattelussa, että Suomi tarvitsee lisää rakenteellisia uudistuksia ja veronkevennyksiä. Orpon mielestä hallituksen pitää ehdottomasti toteuttaa suunnittelemansa miljardin euron veronkevennykset. Lisäksi elokuun budjettineuvotteluihin mennessä hallituksen pitää saada valmiiksi uusia uudistuksia. Jos kilpailukykymme ei korjaudu, edessämme on uusia leikkauksia, lupaa Orpo.

    Ja kilpailukykymmehän ei korjaannu – siitä pitävät huolen tilastonikkarit, jotka ovat kikyä jo aiemminkin perustelleet. Tosiasiassa Suomen kilpailukyvyssä ei ole mitään vikaa. Olemme maailman kärkeä ja edellä aina mainittuja pahimpia kilpailijoitamme kuten Ruotsia ja Saksaa myöten. Talouden ongelmat ovat muualla – yritykset eivät investoi, julkiselta sektorilta on työllistäminen kielletty, kysyntää uupuu, koska ihmisillä ei yksinkertaisesti ole rahaa.

    Mikään ei riitä porvareille, jotka ovat nyt voimansa tunnossa. Kiky kyykytti ay-liikkeen mennen tullen. Jatkossa vastaavia kuripapereita on entistä helpompi tehdä.

    Ay-liikkeen johto on hyväksynyt valtaapitävän eliitin tulkinnan Suomen talouden tilasta. On päivänselvää, että se merkitsee jatkossa entistä kovempaa kyykytystä ja leikkauksia.

    Nyt on entistäkin enemmän tarvetta Joukkovoiman kaltaisille kansanliikkeille. Seuraava Joukkovoiman suurempi mielenosoitus on syyskuun alussa. Silloin SSS-hallitus valmistelee jo uusia leikkauksia. Ilman joukkovoimaa ne menevät heittämällä läpi.


    Piditkö lukemastasi?
    Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin ja tue Tiedonantajaa lahjoituksella tai tilaa lehti!

    Uusimmat artikkelit

    Suomen kehitysyhteistyömäärärahat laskivat viime vuonna 23,1 prosenttia. Kuva Development education CCO 3.0
    Politiikka
    12.4.2026
    JP (Juha-Pekka) Väisänen

    “Haluammeko seurata Trumpin jalanjälkiä kohti epäjärjestyksen aikaa vai panostaa kansainväliseen yhteistyöhön?”

    Suomen kehitysyhteistyöpolitiikka on ajautunut historialliseen murrokseen.

    Kelan valinnanvapauskokeilussa köyhät jääneet sivuraiteelle. Kuva Shixart1985 CCO 2.0.
    Politiikka
    11.4.2026
    JP (Juha-Pekka) Väisänen

    Miksi Kela tukee rikkaita kaupunkilaisia?

    Uuden tutkimuksen tulokset nostavat esiin kysymyksen siitä, miten koulutusjärjestelmä tunnistaa ja tukee neurokirjon oppijoita. Kuva Hobvias Sudoneighm CCO 2.0
    Tutkimus
    10.4.2026
    JP (Juha-Pekka) Väisänen

    Myöhäinen ADHD-diagnoosi kasvattaa koulupudokkuuden riskiä

    Tuoreen selvityksen mukaan lakisääteinen hoidon laatu ei toteudu ikäihmisten palveluissa. Kuva Tuntematon CCO 0.0
    Uutiset
    9.4.2026
    JP (Juha-Pekka) Väisänen

    Ikääntyneiden palvelut rakenteellisessa kriisissä

    Puolustusministeri Antti Häkkäsen mukaan Nato on ”maailman vahvin puolustusliitto”, jonka jäsenenä Suomi toimii sekä turvan saajana että sen tuottajana. Kuva JP (Juha Pekka) Väisänen.
    Kotimaa
    8.4.2026
    JP (Juha-Pekka) Väisänen

    Suomen militarisoitumisen kaari – puolustusministeri ja rauhanaktivistit katsovat samaa maailmaa ja näkevät eri todellisuudet

    Tilaa lehti

    Tukea Tiedonantajalle

    Juttuvinkki

    Ota yhteyttä

    Mediakortti

    Tiedonantaja

    Osoite: Viljatie 4 B, 3. kerros, 00700 Helsinki
    Puh: 09 – 7743 8150
    Sähköposti: 

    Päätoimittaja

    Copyright 2026 © Tiedonantaja | Tietosuojaseloste


    Piditkö lukemastasi?
    Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin ja tue Tiedonantajaa lahjoituksella tai tilaa lehti!