Suuri vapauden päivä

Sitä päivää oli odotettu jo ikuisuuksia. Kaikki ne verkkaan kuluneet vuodet, jotka tuntuivat halki pimeimmän keskiajan madelleelta valtio-omisteiselta raideliikenteeltä. Turhaan eivät olleet sotiemme veteraanit taistelleet. Turhaan eivät poliisit pitäneet yllä yhteiskuntajärjestystä, eikä turhaan ollut rikkurikaarteja värvätty: viimeinkin oli koittamassa uusi, valoisampi, vapauden aika!

Sen tunsi Annekin luissaan: hänellä oli jo aiemminkin ollut selvä tunne siitä, miten kaikki on vain hetkellistä ja ohikiitävää: me jokainen olemme vain pistäytymässä täällä. Nämä synkät ajat ovat vain tilapäinen yhteiskunnallinen oikku, jonka läpi kuljettuamme saapuisimme pyhään Luxemburgin kaupunkiin, veroparatiisin porteille.

Myös Jorman läpi puhalsi uudistuksen puhuri. Se tarttui hänen käsiinsä ja kuljetti niitä näppäimistöllä kuin Brysseliin porhaltavaa lentokonetta, sellaista, jossa ei tissejä vilautella – ei ainakaan imetystarkoituksessa. Niin syntyi kolumni, joka nyt, kun Suomessa on niin monia tabuja ja sananvapautta rajoitettu, pääsi vain valtakunnan suurimman päivälehden pääkirjoitussivulle. Siinä Jorma piiskasi säälimättä tätä aikaamme, jossa perustuslaki on tärkeämpää kuin talouskasvu!

Murros tuntui yhä voimakkaammin. Ihmiset kokoontuivat vapaina ja rationaalisina yksilöinä kaupunkien toreille. Siellä he jokainen kävivät vapaasti dialogia: enää ei valtio-omisteinen media laittaisi sanoja suuhun eikä katkoisi siipiä somessa hyvin liikkeelle lähteneiltä huhupuheilta!

Kansanjoukkojen jyly kantautui myös erääseen pieneen autotalliverstaaseen, jossa Juha puuhaili uusimman kakkaransa parissa. – Näin ei voi jatkua, Juha huudahti ja iski kinttaat naulaan. Viimeinkin loppuisi vatulointi! Enää eivät kaiken maailman dosentit olisi jaloissa pyörimässä, vaan tie olisi auki vastapäisen riihen seinään saakka!

Ja olinhan siellä tietysti myös minä, vaatimaton ja nöyrä kertojanne. Alin ja alhaisin palvelijanne, paitsi tietysti jos satutte olemaan toimeentulotuen varassa lekottelevaa ihmiskuonaa: teihin en katsettani laske enkä lempeyttäni luo! Hyi olkoon: työttömiä! Vieläkö teitäkin on olemassa? Ettekö ole kuulleet, että vapaassa maassa ei ole pakko olla noin säälittävä?

Hyi olkoon: työttömiä! Vieläkö teitäkin on olemassa?

Mutta siis, siellä olin myös minä, nöyrä kertojanne, omassa ajatuspaja Liberan sponsoroimassa kammiossani kirjoittelemassa kainalot märkinä henkilöönmeneviä kommentteja internetin keskustelupalstoille. Kesken työni silmäisin ikkunastani ulos, ja näin, miten Senaatintori oli täyttynyt ihmisistä, vaikka Tuomiokirkon portaille rakennetulla lavalla soitti Mamba kokopitkän keikan!

Ja nyt lavalle nousi valtavien suosionosoitusten saattelemana Elinkeinoelämän juopottelukunnan toimitusjohtaja Riisto E.J. Senttilä, lausuen juhlavat sanat. Hyvät kuluttajat, hän jylisi. Tästä päivästä alkaen voi jokainen itse vapaasti päättää, mihin vuorokauden aikaan menee ostamaan vessapaperia!