Sinun puolesta elää ja kuolla on halumme korkehin

Charlie Hebdon toimituksessa murhanneet Kouachin veljekset eivät olleet itsemurhapommittajia, mutta tuskin kuolema heille totaalisena yllätyksenä tuli. He olivat taatusti ainakin semi-valmiita kuolemaan aatteensa puolesta, mutta vielä sitäkin radikaalimpaa: he olivat valmiit tappamaan aatteensa puolesta.

Mistä tällainen ajatus lähtee? Mitä ihmeen mieltä on taistella aatteen puolesta omaan tai toisen kuolemaan asti? Milloin olemme keksineet asettaa elämän samalle viivalle jonkin abstraktin idean kanssa? Lajillemme ominainen henkinen maailma on kulkenut mukanamme ainakin 100 000 vuotta päätellen arkeologisista löydöistä, mutta kuolemantuottamus aatteiden (uskonnon, valtion, mitä näitä nyt on) puolesta lienee yleistynyt vasta siinä vaiheessa kun hierarkkiset sivilisaatiot alkoivat kehittyä.

Pasifisti Arndt Pekurinen kuoli aatteensa puolesta, mutta kuolivatko ja tappoivatko muut sotilaat aatteen vuoksi? Ehkä jotkut harvat. Lopuille keskeinen motiivi on ehkä ollut pelko: pelko niin oman hengen kuin kaiken muunkin menettämisestä, pelko orjuutetuksi tulemisesta, elämästä, joka ei olisi elämisen arvoista. Tai näin minä ajattelen nyt historiallisen tiedon valossa. Voihan olla, että he tosiaan taistelivat itsenäisyyden puolesta, eivätkä siksi, että olisivat tienneet elinolojensa tosiasiallisesti radikaalisti heikentyvän toisen valtion vallan alla.

Yksilöiden kohdalla on helpompi sanoa, että kuoleman tai tappamisen motiivina on ideologia. Kun länsimaassa ihan ok-oloissa kasvanut kaveri tappaa muita ja itsensä, koska on myötäloukkaantunut profeetta Muhammedin puolesta, niin se on silloin melko selvä tapaus. Aatteen vuoksi kuolemisessa on toki yksilölle oma houkutuksensakin, parhaimmillaan marttyyristä tulee kansallissankari, kuten Eugen Schaumanista. Mutta mitä sankaruuskaan muuta on kuin idea.

Jotkut, esim. Supo, pitävät eläinaktivisteja vaarallisina. Tosi harva eläinaktivisti kuitenkaan tappaisi aatteensa puolesta, tappamisesta kieltäytymisessähän koko jutussa on kysymys. Itse asiassa vastapuoli, eläinten hyväksikäytön puolustajat, tappaa vähintäänkin välillisesti oman aatteensa puolesta. Niin, paitsi eihän kukaan eläimiä tappaisi, jos ei olisi pakko, toislajisten eläinten tappaminen nyt vaan on elinkeinon harjoittamisen harmillinen sivutuote.

Eivät aatteellisuus ja dogmit ole ääriaineksen yksinoikeus. Elämme tietynlaisten arvojen värittämässä todellisuudessa. Nykyinen maailmanjärjestys, jossa hyvinvointi lankeaa harvoille ja pahoinvointi aina vain useammille, perustuu historiallisesti rakentuneille ideologioille, ei luonnonlaeille. Ideologia on vahvimmillaan silloin kun se on onnistuttu tekemään näkymättömäksi. Silloin kun ihmiset tuhoavat itsensä, toisensa ja luonnon edes tajuamatta tekevänsä sitä aatteen ajamana. Se on paljon pelottavampaa kuin pari aseistettua hullua.