Kun presidentti Niinistö ärähti!

Suomalainen media ja osa kansasta riemastui kun presidentti Sauli Niinistö moitti varsinkin Jyrki Kataisen hallitusta päättämättömyydestä ja näpertelystä. Oliko vihdoin uusi Kekkonen nähnyt päivänvalon? Myös 90-luvun alun pääministeri Esko Aho oli YLE: n Ykkösaamun vieraana ja hänkin arvosteli muun muassa vetkuttelua sote-asiassa ja kerskui kuinka nopealla aikataululla Suomi saatiin EU: n jäseneksi.

Tuntien molempien herrojen teot heidän ollessaan päätöksenteon ytimessä, Aho pääministerinä ja Niinistö valtiovarainministerinä, niin en kyllä hurraa huutoja antaisi kummankaan sanomisille. Mietitäänpä mitä he oikeasti halusivat sanoa?

Esko Aho muistetaan pankkien pelastajana kansan rahoilla kuten myös niin sanotusta työreformista jolla hän halusi murtaa suomalaista työmarkkinasopimus järjestelmää. Ilmeisesti Aho on käärmeissään kun meillä sentään vielä on yleissitovuus vaikka hän niin mielellään olisi nähnyt yhä rajumpia joustoja ja paikallista sopimista työnantajien sanelemana.

Pääomien ja suursijoittajien mies kun Esko Aho on, niin mieluusti hän olisi halunnut ajaa soten äkkiä maaliin jotta yksityinen sektori pääsisi tilintekoon sairailla, vanhuksilla ja hädänalaisilla entistä kattavammin.

Presidentti Sauli Niinistö taas kasvatti ministerikausillaan suomalaisten tuloeroja ja loi pohjaa yhä kiihtyvälle luokkaerojen kasvulle ja eriarvoisuudelle. Vaikka Kataisen hallitus löi syrjäytettyjä ja heikompiosaisia polvilleen, teki työttömiä ja vaikeutti kansalaisten elämää kaikella tavalla, niin oliko sekin Niinistön mielestä liian vähän? Myös eläkeiän nosto jo aikoja sitten olisi täytynyt saada aikaan ja sekös kaivertaa varmasti Niinistön kuin Ahon mieltä.

Olisiko presidentti Niinistön mielestä pitänyt jo aikaa sitten leikata ja heikentää työttömyysturvaa, saada aikaan vastikkeellinen sosiaaliturva jo ajat sitten ja näin lyödä lyötyjä vieläkin Kataisen hallitusta rajummin. Onko istuva presidentti myös katkera kun vieläkään ei lopullista niittiä ole lyöty Natoon liittymisestä vaikka sen ytimessä jo lähes olemme Isäntämaasopimuksen ja muun yhteistyökuvioiden myötä.

Tämä ei ole suinkaan Kataisen hallituksen puolustuspuhe – kaukana siitä. Sydän vereslihalla tätä kirjoitan kun joka päivää näkee mitä tuskaa ja murhetta kansalaisille viimeisten vuosien ja vuosikymmenten aikana on tehty. Kirjoitukseni on vain muistutus siitä, että mustaa ei saa valkoiseksi, tekoja tekemättömiksi vaikka kuinka kauniisti ja varoen sanansa sovittaisi. Porvari on porvari vaikka voissa paistaisi, eikä muuksi muutu – se on työkansan aina hyvä muistaa.