Suomalaisen yhteiskunnan teflonpinnasta on vaikea saada otetta, saati kurkistaa pinnan alle ja nähdä mitä todella tapahtuu. Myös akateeminen tutkimus on pitkälti rajannut itsensä vaarattomalle mukavuusalueelle, jolloin etusijalle on noussut näkyvyys kansainvälisillä foorumeilla – englanniksi. Taistelu hupenevista tutkimuseuroista on yksi vitsaus, joka panee tutkijat solidaarisuuden sijasta taistelemaan toisiaan vastaan.

Vaihtoehtoja kuitenkin on ja niiden tarvetta on rajattomasti. Näin sanoo Tampereen yliopiston aikuiskasvatuksen professori Juha Suoranta, joka on kirjoittanut yhdessä Itä-Suomen yliopiston tutkijan Sanna Ryynäsen kanssa keväällä ilmestyneen teoksen Taisteleva tutkimus.

– Tarvitaan käytännöllistä otetta tutkimukseen. Sen tulee osallistua rohkeasti keskusteluun, edistää yhteiskunnallista muutosta, antaa tukea kansalaistoiminnalle, kohottaa yleistä tietoisuutta ja antaa opiskelijoille kättä pitempää tulevaan työelämään, sanoo Juha Suoranta. 

Tietoisuutta ja kansalaisrohkeutta 

Suomalaisessa yhteiskunnassa on teflonpinnan alla toisin ajattelemista ja toimimista, vastarinnan pesäkkeitä. Suoranta toteaa, että yksi tutkimuksen tehtävä on löytää ja yhdistää tuo piilevä ja omissa saarekkeissaan elävä vastarinta.

– Nyt eri ammattiryhmillä, yhteisöillä ja toimijoilla ei ole yhteistä kieltä, jolla kommunikoida toistensa kanssa. Tarvitaan rohkeutta, kasvavaa tietoisuutta ja yhteistä julkisuutta. Julkisen palvelun yhtiönä Ylellä olisi velvollisuus edesauttaa tässä, mutta todellisuus on vallan muuta. Se olisi myös koululaitoksen tehtävä, mutta pahimmillaan nykyinen koulu passivoi ja jopa syrjäyttää.

Suoranta on perehtynyt latinalaiseen Amerikkaan, erityisesti Brasiliaan, jossa vaihtoehdot ovat saaneet otetta monilla elämän aloilla. Tunnettuja ovat vapautuksen teologia ja Paulo Freiren vaihtoehtoinen pedagogiikka, mutta Brasiliasta on noussut myös vapautuksen psykologia.

– Kun yhteiskunnallinen konsensus ei hallitse liikaa tai se rakoilee, uusi ajattelu ja toimintakulttuuri mahdollistuvat. Se ei toki nouse itsestään, vaan vaatii toimijoita, jotka panevat itsensä peliin täysillä. Meillä tavallisten kansalaisten ja poliittisen vallan välinen yhteys on katkennut. Kun todellinen vaihtoehto puuttuu, aukon täyttää helppo mutta vahingollinen populismi.

Asiaa pahentaa vielä tv-uutisia hallitseva ”stubismi”, jonka avulla politiikasta tehdään suuri show. Kun puuttuu poliittinen välittäjäaine eli tietoisuus, kansa äänestää riistäjiään valtaan sankoin joukoin.

Meidän täytyy astua johtoon 

Vaikka ajat ovat poliittisesti ahtaat, ei muutos tule vallanpitäjien muuttumista odottamalla. Suoranta sivaltaa omaa ammattikuntaansa, joka vierittää tutkimuksen vaikeudet vain valtion niukan rahoituksen syyksi. Suoranta ja Ryynänen siteeraavat kirjassaan Hopi-intiaanien sanontaa: Me olemme ne, joita olemme odottaneet.

– Rahan niukkuus ja kilpailu tukirahoista ovat totta, mutta ei pidä päästää itseään liian helpolla. Pitää olla uskollinen itselleen. Tarvitaan kansalaisrohkeutta, mutta sen tueksi tarvitaan yhteisöllisyyttä ja solidaarisuutta. Sitä yritämme tällä kirjalla edistää.

Suomi on todellakin sopeutuvainen konsensusmaa verrattuna vaikka Brasiliaan ja muihin latinalaisen Amerikan maihin, Euroopassa Ranskaan, Italiaan tai Saksaan.

– Ihmisen ja yhteiskunnan emansipaatio vaatii toteutuakseen hengen voimaa, tavalla tai toisella. On surullista, että yliopistollisen tutkimuksen siteet marxilaiseen tutkimukseen ovat ohuet ja paikoin katkenneet. Toisaalta osa marxilaista nykytutkimusta pyörii omassa kehässään, vailla kosketusta arkielämään. Se on vahinko, sillä pääosa Marxin perusväittämistä on edelleen käyttökelpoista. 

Tutkimus kuuluu kansalaiskäyttöön 

Suorannan mukaan suomalaista marxismin tutkimusta vaivaa liiallinen keskittyminen teoriaan. Ei muisteta, että Marx itse teki myös empiiristä työläistutkimusta, vaikka sen yhteenvedot jäivätkin kesken voimien hiipuessa.

– Kaikkea tarvitaan, mutta pelkällä teorialla ja tilastoilla ilman hengen paloa yhteiskuntaa ei muuteta. Tämä pitää muistaa nykyisten opiskelijoiden ja uuden tutkijasukupolven koulutuksessa. Ja tutkimusta ei pidä rajata vain yliopistoihin. Meillä on erittäin koulutettu kansa, hyvää maisteriainesta, joka pystyy tekemään tutkimusta omilla työpaikoillaan.

Kun tutkimus tuodaan yhteiskunnan teflonpinnan alle, erilaisiin vastarinnan pesäkkeisiin, voi pinta alkaa repeillä ja elämä työntyä esiin. Eikä professori rajaa muutosvastarintaa vain tutkimukseen.

– Taide eri muodoissaan voi vapauttaa ihmisten luovia voimia, samoin kädentaitojen merkityksen korostaminen koulutuksessa. Yhdessä tekeminen ja oppiminen voi johtaa vapautuksen politiikkaan. Opiskelkaa, opiskelkaa ja opiskelkaa, patistaa Juha Suoranta kaikkia suomalaisia.