EU, Nato ja Suomi

Euroopan unionia on markkinoitu rauhan projektina. Ajatus on kaunis ja kannatettava. Mutta nyt Ukrainassa liikkeelle lähteneet väkivaltaisiksi muuttuneet tapahtumat ovat kyseenalaistaneet EU:n toimien rauhantahtoisuuden. Juuri EU:n tekemän aloitteen myötä Ukrainan mielenosoitukset muuttuivat väkivaltaiseksi oikeistokaappaukseksi.

Filosofi Immanuel Kant totesi ”Ikuiseen rauhaan” kirjoituksessaan, että Euroopan valtioiden tasapainon ylläpitämä jatkuva yleinen rauha on pelkkä aivokummitus. Se on kuten se Swiftin talo, jonka joku rakennusmestari oli rakentanut niin täydellisesti kaikkien tasapainolakien mukaan, että kun varpunen istahti se katolle, se heti luhistui. Niin on taas käymässä Euroopan rauhantilalle.

Rauhanenkeliksi kutsutaan apuun jopa Yhdysvaltoja ja Natoa. Suomalaisessa valtamediassa ja kokoomuspoliitikoiden lausunnoissa Suomea työnnetään kampanjanomaisesti Naton jäseneksi.

Amerikkalainen elokuvaohjaaja Oliver Stone puolestaan totesi tähän olevansa tyytyväinen kuullessaan, ettei Suomi ole vielä Natossa.

-Bravo! Pitäkää se linja. Toivottavasti hallituksessanne on jumalauta sen verran kipinää.

-Maailmalle täytyy näyttää, että Yhdysvalloille voi sanoa: Ei!

Kirjailija Antti Tuuri on todennut, että on irvokasta, kun muutamat ryssänpelkoiset miehet ovat johtamassa kansaamme sotilasliittoon. Samalla tulee näkyviin historiattomuus Venäjä-suhtautumisessa tai ainakin Suomen historian punaiseksi langaksi pyritään mieltämään idän vastustaminen. Luodaan mielipideilmastoa, missä Venäjää ymmärtävää asennetta pidetään suorastaan isänmaan petturuutena ja rikollisena.

Suomen omaehtoista turvallisuuspolitiikkaa ja idänsuhteita luovutetaan Euroopan unionille. Pyritään lopettamaan Suomen liittoutumattomuus Nato-jäsenyydellä. Suomi ei täten olisi puolueeton maa suurvaltojen konfliktitilanteissa. 

Presidentti Ahtisaaren neuvonantaja Alpo Rusi kirjoitti vuonna 1996 Suomen kansainvälisestä asemasta Venäjän naapurina: ”Puolueettomuuden välttämätön ehto on imperiaalinen ja autoritaarinen Venäjä.” Tuolloin hän näki sellaisen Venäjän hävinneen.

Nyt taas sanotaan Putinin Venäjän palanneen autoritaariseksi ja imperiaaliseksi pyrkimyksineen. Siis tämän Rusin logiikan mukaan Suomen olisi parasta pyrkiä puolueettomuuteen kansainvälisessä politiikassaan.

Presidentti Kekkonen korosti kokemuksen opettaneen, että pienellä maalla ei ulkopolitiikassaan ”kerta kaikkiaan ole varaa sekoittaa ratkaisuihin tunteita, sympatioita tai antipatioita”. Pitää havainnoida suurvaltapelin säännöt ja suunta omalta tarkastelupaikalta ja toimia järkevästi sekä maltillisesti siltä pohjalta.