Suomalaiset ja Venäjä

Suomalaisten perinteisiä käsityksiä itäisestä naapurista tutkinut Kari Tarkiainen totesi, että Suomessa Lutherin virren ”Jumala ompi linnamme” säkeestä ”Se vanha vainooja, kavala kauhea”, joka toinen veisaaja ajatteli paholaista ja joka toinen taas ”ryssää”.

Sosiaalipsykologian professori Antti Eskola on kuvannut suomalaista mielipideilmastoa niin, että vainoharhaisen epäluuloiseen asenteeseen itään liittyy idioottimaisen arvostelukyvytön ja vastaanottavainen suhtautuminen länteen.

Suomen nykyisen hallituksen asennoituminen Venäjään muistuttaa Hegelin sarkastisesta lausumasta: historiasta voimme oppia vain sen, että kansakunnan johtajat eivät opi mitään historiasta. Norjalainen professori Johan Galtung onkin varoittanut Suomea toistamasta 1930-luvun virheitään.

Kautta aikojen kuva Venäjästä on luotu ylhäältä päin. Se on ollut valtion johdon sanelemaa mielipiteenmuodostusta, johon myös valtamedia on valjastettu. Käsitykset Venäjästä johtuvat ulkopoliittisista tarkoituksenmukaisuussyistä. Venäjän kuviteltu ”uhka” vedetään nyt taas esiin Suomen liittämiseksi Natoon lännettymisen loppukirinä ja huipennuksena. Paavo Haavikko ennusti: ”Meihin kohdistuvista vaaroista suurin tulee Euroopan sisältä.”

Paasikivi totesi viisaasti, ettei Suomen ja Venäjän suhteita tule jättää hallitusten ja valtiomiesten tehtäväksi, vaan niiden tulee olla koko kansan asia. Tämän lähtökohdan merkitys korostuu nyt suhtautumisessa Nato-kysymykseen. Suomen mahdollinen Nato-jäsenyyteen Venäjä ei voi suhtautua välinpitämättömästi. Venäjän on huolehdittava Pietarin turvallisuudesta.

Venäjä haluaa luonnollisesti varmistaa, ettei Suomenkaan suunnalta kehity uhkaa sitä vastaan eikä Suomi päästä alueelleen vieraita sotavoimia tai tukikohtia. Tämä on Suomen liittoutumattomuuden ydinkysymys. Suomi olisi osana ydinaseistettua sotilasliittoa toisen ydinasevaltion rajanaapurina konfliktitilanteessa vaarallisimmassa mahdollisessa asemassa. Venäjän johdon asenteen huomioon ottaminen on historian kokemuksesta nousevaa realismia oman maan edun turvaamiseksi. Kaikissa olosuhteissa Suomen valtiojohdon on säilytettävä hyvät suhteet Venäjän johtoon.

Venäjän johto ei olisi tehtäviensä tasolla, jos se ei ottaisi Pietarin suunnalle mahdollisesti tulevaa uhkaa huomioon. Sama koski Ukrainan ja Krimin suhteen tullutta Nato-uhkakuvaa.

Venäjä-pelotteluun liittyen on syytä muistaa, että viime vuosikymmeninä suomalaiset yritykset ovat menettäneet varojaan paljon enemmän Yhdysvalloissa kuin Venäjällä.

Suomen suhteita Venäjään ei saa määrätä vastenmielisyys sinne syntynyttä ”stalinkasvoista” kapitalismia kohtaan eikä se, että Venäjä on nykyisellään ristiriitainen, korruption, oligarkkien ja valtavien tuloerojen yhteiskunta. Suomen pakeneminen Venäjän naapuruudesta länteen ja selän kääntäminen Venäjälle olisi itäeurooppalainen reaktio eikä perustu suomalais-venäläisten suhteiden historiaan.