Köyhien kyykyttäminen on olennainen osa liberalismin aatetta

Helsingin Sanomat kertoi Päijät-Hämeen koulutuskonserniin kuuluvasta Tuoterenkaasta, joka valmistaa monelle tuttua mölkkypeliä. Pelissä käytettäviä puukeiloja sorvaavat muun muassa pitkäaikaistyöttömät ja syrjäytymisvaarassa olevat.

Mölkkypelin suosio on räjähtänyt Ranskassa. Tänä vuonna Ranskassa ennustetaan myytävän peräti 120000 peliä. Kasvava menekki tarkoittaa, että myös työntekijöitä tarvitaan lisää.

Paitsi että kyseessä eivät ole työntekijät vaan työmarkkinatuella ja yhdeksän euron ylläpitokorvauksella palkatonta työtä paiskivat ihmiset.

Tuoterengas on täysiverinen kapitalistinen firma, joka kilpailee Ranskassa mölkkypelillään siinä missä muutkin pelejä valmistavat yritykset. Valtio tukee kuntaa kuntouttavan toiminnan järjestämisestä 10,09 eurolla per päivä per kuntoutuja. Sen lisäksi Tuoterengas tahkoaa tietysti normaalia liikevoittoa. Ainakin työvoimakustannukset ovat yrityksellä matalat. Kuvaavaa on, että jos joku palkkaisi työntekijöitä vastaavalla palkalla, niin hän olisi välittömästi oikeudessa kiskonnan tapaisesta työsyrjinnästä.

Eikä Tuoterenkaan esimerkki jää tulevaisuudessa poikkeukseksi. Ei ainakaan, mikäli päättäjien keskuudessa kasvaa vastikkeellisen sosiaaliturvan kannatus.

Viime viikolla VATT:n johtaja Juhana Vartiainen nosti asian taas pöydälle. Vartiaisen mukaan pelote on tehokas työttömien työllistäjä. Hän on yhdessä vihreiden Osmo Soininvaaran kanssa kehitellyt Suomeen mallia, jossa nuoret voitaisiin aluksi palkata pienemmällä palkalla, työmarkkinatuen suojaosat siirrettäisiin matalapalkkatukeen ja pienet työtulot olisivat täysin verovapaat.

Mistä tämä sosiaalitukien varassa elävien ihmisten kyykytys oikein saa myötätuulta? – yhteiskunnassamme vahvistuvasta oikeistoliberalistisesta hegemoniasta tietenkin.

Sylttytehtaalle meidät johdattaa italialainen yhteiskuntatutkija Domenico Losurdo. Hän esittelee liberalismin aatteen historiaa vastikään suomennetussa kirjassaan Liberalismin musta kirja.

Liberalismia kannattavat kellokkaat markkinoivat ideologiaansa vapauden ja demokratian aatteena. Historiallinen totuus on jotain aivan muuta. Liberalismi on merkinnyt vain pääomien omistajien vapautta, ”herrakansan valtaa”, kuten Losurdo kirjoittaa. Liberaalin aatteen isät olivat innokkaita orjanomistajia ja köyhän rahvaan oikeuksien polkijoita. Työtä tekevää luokkaa ja köyhälistöä piti pitää kovassa kurissa ja nuhteessa, sitä vaativat niin ’kansankunnan yhteinen etu’ kuin ’yhteiskuntarauha’ – mieli tekisi näin vuonna 2013 laittaa samaan litaniaan vielä ’kilpailukyky’ ja ’kestävyysvaje’.

Liberalismi dehumanisoi valtavat massat pelkiksi työkoneiksi, jotka nouseva porvaristoluokka koki omaksi omaisuudekseen. Tämä sama periaate tuntuu vallitsevan myös nykyisen liberaalioikeistolaisen kokoomuksen parissa – sieltä näkemys on levinnyt ilmeisesti laajemminkin päättäjien pariin.

Tukien varassa elävien holhoaminen ja kontrollin tarve kumpuavat kapitalismin ideologisen puolen, liberalismin aatemaailmasta. ”Jotta yhteiskunta voidaan saada onnelliseksi, valtaenemmistön on välttämättä pysyttävä sekä sivistymättömänä että köyhänä. Varmin vauraus koostuu työteliäiden köyhien massasta”, totesi Bernard de Mandeville (1670-1733), eräs liberalismin oppi-isistä.

Kapitalistisen liberalismin orjuuttamat massat saivat vapautuksensa vasta, kun työväenluokan tietoisuus alkoi kasvaa ja syntyivät sekä työväenliike että sosialismin ja kommunismin aatteet.

Proletariaatti kävi ankaraa luokkataistelua poliittisista oikeuksistaan porvariston mielivaltaa vastaan. Orjuus ja siirtomaajärjestelmä olisivat vieläkin voimissaan ilman työväenliikkeen, sosialistien ja kommunistien, Marxin ja Leninin panosta.

Luokkataistelua tarvitaan tänäkin päivänä näitä orjuutta kannattavia pikkuporvareita vastaan.