Markkinatalous antaa suomalaisen politiikan pelimerkit

Helsingin Sanomat (1.9.) ruoti Suomen hallitusten politiikkaa viimeisen neljännesvuosisadan ajalta. Politiikan asiantuntijoista koottu kymmenhenkinen raati pisti järjestykseen hallitusten toimia aina Holkerin hallituksesta (1987-1991) istuvaan Kataisen sixpackiin saakka. Arvosanoja hallitukset saavat seiskan ja kasin väliltä, parhaaksi on rankattu Lipposen sateenkaarihallitus 1995-1999.

Mielenkiintoista hallitusten politiikkaa tarkasteltaessa ovat pitkät linjat ja politiikan yleinen suunta. Voidaan tietysti sanoa, että viimeisen parinkymmenen vuoden ajalle sattuu aika paljon suuria historiallisia tapahtumia ja kehityskulkuja, joihin piskuisen Suomen hallitus ei suoraan pysty suuresti vaikuttamaan. Esimerkiksi Neuvostoliiton romahtaminen, 1990-luvun alun lama, Euroopan integraatioprosessi, kansainvälisen talouden trendit ja viimeisimpänä kapitalismin finanssikriisi ja euroalueen kriisi asettavat oman rajansa sille, mikä on poliittinen liikkumavara Suomessa.

Mutta mistä johtuu se, että Suomen hallitukset ovat johdonmukaisesti ja tietoisilla päätöksillä entisestään kaventaneet tätä kansallista poliittista liikkumavaraa? Valtaa ja resursseja on annettu maan ulkopuolelle Euroopan unionin eri tahoille sekä ennen muuta kapitalisteille ja suurpääomalle. Mitään pakkoa näin vaihtoehdottomaan politiikkaan ei ole ollut – saati, että sitä kansan syvät rivit olisivat vaatimalla vaatineet.

Suomessa on hallitusten siunauksella tapahtunut kahdessa vuosikymmenessä valtava tulonjaon muutos pääomatulojen hyväksi. Jos palkkojen prosenttiosuus bruttokansantuotteesta olisi yhtä suuri kuin se oli keskimäärin ennen 90-luvun lamaa, maksettaisiin palkkoja nyt 20 miljardia euroa enemmän. Suurpääoman etujen ajaminen on vienyt Suomen tilanteeseen, jossa vaahdotaan julkisen talouden kestävyysvajeesta ja siitä, ettei hyvinvointiyhteiskunnan ylläpitoon ole enää varaa.

Suomi on myös Euroopan unionin kautta sidottu kurisopimuksiin ja finanssipääoman ylivaltaan. Esimerkiksi Lipposen ensimmäinen hallitus vaihtoi markan euroon ilman kansanäänestystä ja uskomattoman niukan poliittisen keskustelun tuloksena. Näin Lipponen kytki Suomen nykyiseen eurokatastrofiin ja vieläpä kansalta kysymättä.

Eräs hyvän hallituksen kriteereistä asiantuntijoiden mukaan on oman vision ja strategian toteuttaminen ilman turhaa gallupeihin vilkuilua. Suomen hallituksilla on totta tosiaan ollut viimeisen 20 vuoden aikana selkeä visio: maan itsenäisyyden tuhoaminen, hyvinvointivaltion alasajo ja uusliberalismin istuttaminen sekä valtakunnan- että paikallispolitiikan peruskiveksi. Tutkija Anu Kantolan mukaan Suomen hallitukset muistuttavat politiikaltaan kovasti toisiaan. Ylilaajat konsensushallitukset ovat tukahduttaneet politiikasta vaihtoehdon.

Nykyinen Kataisen hallitus polkee entistä syvemmällä siinä suossa, jota edelliset ovat omilla toimillaan pohjustaneet. SKP kritisoi Kataisen hallitusta muun muassa siitä, että sillä ei ole aikomusta irtautua finanssipiirien vallasta. Tässä Kataisen sixpack noudattaa edeltävien hallitusten periaatetta: markkinatalous antaa pelimerkit, joilla politiikkaa sopii pelata.