Mietteitä SKP:n edustajakokouksen alla

Kommunistit kokoontuvat Vantaalle edustajakokoukseen tilanteessa, jossa kapitalismi yskii yhä äänekkäämmin ja yhä tiuhempaan. Edustajakokokous onkin paljon vartijana kun se joutuu pohtimaan miksi kommunistien kannatus on romahtanut edellisen edustajakokouksen ajoista, vaikka suomalaista hyvinvointivaltiota on kiivaasti romutettu, luokkajako on entistä selkeämpää ja kapitalismin kompuroinnille ei näy valon pilkahdusta meillä eikä muualla maailmassa.

Portit ovat siis avoinna kommunisteille tuoda oma vaihtoehtonsa kaiken kansan tietoisuuteen kun vielä kapitalismi tarjoaa meille kultalautasella kerta toisensa jälkeen mahdollisuuksia vaikka mihin. Missä siis mättää, kun kommunistit rypevät yhä syvemmällä?

Olen käynyt verkkolehtemme keskusteluosiossa kiivastakin ajatustenvaihtoa puolueemme tilasta ja huomannut, kuinka vaikeaa on avoimesti ilmaista mielipiteitään ilman, että pahoittaa toverien mielen. Se on hyvin harmillista, sillä kyllä asioista pitää voida puhua. Sanottakoon tässä ja nyt kun olen arvostellut puolueemme ja piirini toimintaa, että kyse ei ole toverien mollaamisesta. Miksi olisi, kun arvostan ja olen nöyränä jokaisen suomalaisen kommunistin edessä.

Arvostan yli kaiken niitä periaatteellisia kommunisteja jotka ovat pelastaneet Suomen kommunistisen puolueen kun puoluetta yritettiin ajaa alas, pistäneet itsensä likoon vaikka joka suunnalta on tullut paskaa niskaan, varsinkin Neuvostoliiton hävittyä kartalta. Nykyinen puheenjohtaja Yrjö Hakanen tovereineen teki suurenmoisen työn pitäessään puoluetta pinnalla ja toiminnassa sen vaikeina vuosina.

Se, että arvostan ja kunnioitan tovereita suunnattomasti, ei tarkoita sitä, että alentuisin halpamaisesti nöyristelemään tovereita tai purematta ja kritiikittä nielisin kaiken kun mielestäni näen epäkohtia puolueemme toiminnassa. En ole arvostellut ideologiaamme tai aatettamme enkä puolueohjelmaamme, koska en näe siinä puutteita. Toimintatavoissa, avoimuudessa, keskustelukulttuurissa ja varsinkin joukkotyössä olen havainnut ongelmia ja niihin olen kärkkäästi ottanut kantaa.

Itse en osallistu tällä kertaa edustajakokoukseen. Haluan näyttää muille esimerkkiä, kuinka nuorille voi antaa mahdollisuuden osallistua puolueemme toimintaan sen korkeimmalla mahdollisella tasolla. Ei tulisi mieleenkään pitää kynsin hampain edustajakokouspaikasta kiinni.

Silti en koe, että aikani olisi puolueessa ohi – ei sinne päinkään. Tätä olen myös painottanut muille tovereille, antakaa hyvät toverit tilaa nuorille ja olkaa taustatukena. Siinä vain yksi esimerkki, jolla kääntää puolueemme nousuun.

Edustajakokouksen ylivoimaisesti tärkein tehtävä on paneutua kaikella tarmolla toiminnan uudelleen organisointiin ja uusien toimivien keinojen löytäminen puolueemme tunnetuksi tekemiseksi, uskottavuuden saavuttamiseksi ja suomalaisten luottamuksen palauttaminen kommunisteihin.

Meidän on vain tultava toiminnassamme 2000-luvulle sosiaalisine medioineen, julkisuusmyllyineen ja kaikilla muilla keinoilla joita nykyaikana tarvitaan päästäksemme ihmisten tietoisuuteen. Se ei tarkoita, eikä saa tarkoittaa tietenkään aatteemme tai ideologiamme myymistä.

Meidän jokaisen toverin on mentävä itseensä ja mietittävä missä teemme väärin, onko tapamme toimia ja tavoittaa ihmisiä aikansa eläneitä ja onko aika kokeilla jotain uutta. Jos joku tuntee, että vanha koira ei uusille tavoille opi, niin antaa niiden koittaa, jotka uskovat uusin menetelmin saavutettavan tuloksia.

Vanhoissa toiminnan tavoissa on myös totta kai paljon hyvää ja hyödyllistä vielä tänä päivänäkin, joten ne toverit jotka ovat niissä kunnostautuneet tulevat edelleen tekemään niitä asioita. Ketään ei ole tarkoitus potkia pois tai heittää syrjään kun uusia toimintatapoja mietitään ja kehitetään – joka ikistä toveria tarvitaan nyt jos koskaan.

Kukaan kunnon toveri ei saa antaa ajatustakaan sille, että kritiikki tai arvostelu toiminnan puutteista tai jatkuva kannatuksen alamäki olisi hartiavoimin töitä tehneiden toverien syyllistämistä. On vain tehtävä niin kuin elävässä elämässäkin, eli jos jokin ei vain yksinkertaisesti enää toimi, silloin on kokeiltava jotain muuta.

Avoimuutta tulisi myös vakavasti miettiä ja keskustella edustajakokouksessa. Näin suuria puutteita kun uutta puheenjohtajaa alettiin hakea. Nykyinen puheenjohtaja heitti ilmaan ajatuksen vetäytymisestään syksyllä syntymäpäivähaastatteluissaan, mutta nyt vasta kenttäväki sai varman tiedon toveri Hakasen jättäytymisestä pois tehtävästään.

Minusta olisi ollut viisasta nostaa kissa pöydälle jo syksyllä ja käydä avoin keskustelu, niin julkisuudessa kuin myös jäsenistön kesken uudesta puheenjohtajasta. Mikä olisi myöskään estänyt vaikkapa jäsenäänestyksen järjestämisestä, jonka pohjalta sitten edustajakokous olisi valinnut uuden puheenjohtajan?

Toivotan teille, hyvät edustajakokoustoverit, onnea, menestystä ja hikisiä hetkiä jotta parhaat voimat ja toimintatavat saadaan kehiin puolueemme uuden uljaan nousun aikaansaamiseksi. Pannaan joukolla hihat heilumaan niin kentällä kuin puolueen joka taholla ja näytetään porukalla kapitalismin hännystelijöille kuinka porvarillinen hegemonia murretaan.