Miksi koulussa voidaan pahoin?

Peruskoulun arki nousi koko kansan puheenaiheeksi, kun opettaja Antti Korhonen poisti oppilaan Alppilan yläasteen ruokasalista. Opettajan erottamisesta seurannut jupakka on herättänyt monenlaisia kysymyksiä. Toiset vaativat kuriin oppilaita, toiset opettajia.

Helsinkiläinen erityisopettaja Anna-Mili Tölkkö, 26, pitää keskustelua näkökulmiltaan puutteellisena. 

– Yksittäistapaus on nostettu julkisuuteen, mutta vastaavanlaiset tilanteet ovat useimpien koulujen arkipäivää. Työaika kuluu siihen, että lasten kanssa harjoitellaan ihmisiksi olemista. Opettajat syyttävät vanhempia, vanhemmat syyttävät koulua, koulu syyttää päättäjiä. 

Espoossa ensimmäistä vuottaan laaja-alaisena alakoulun erityisopettajana toimivan Tölkön tehtävänä on auttaa eri luokissa niitä oppilaita, jotka tarvitsevat eniten tukea. Hänen mukaansa vastuuta tilanteesta ei voi sysätä lapsille. 

– Lasten syyllistäminen huonosti käyttäytymisestä on turhaa. Jostain se on opittu. Koulu ei ole mikään saareke yhä pirstaleisemman yhteiskunnan keskellä, Tölkkö muistuttaa. 

Tölkön mukaan suomalaisesta peruskoulusta puhuttaessa unohtuu usein, että meilläkin oppilaiden sosiaaliset ja taloudelliset taustat vaikuttavat koulumenestykseen. Vaikka opetussuunnitelmissa puhutaan tasa-arvosta, luokkakysymys vaietaan kuoliaaksi.

– Pelkästään sillä, ovatko vanhemmat työttömiä vai ei, on valtava merkitys. Siihen verrattuna vaikkapa maahanmuuttajuus on aivan toissijainen kysymys.

Pirstaleinen arki luo epävarmuutta

Monen käsitys koulujen arjesta voi perustua vanhentuneeseen ajatukseen siitä, että kaikilla on omat luokkansa ja oma opettaja, jonka kanssa ollaan päivästä toiseen. Tämä ei enää pidä paikkaansa.

– Nykyään ikäluokkia jaetaan joustavilla opetusjärjestelyillä useampien opettajien kesken. Paha kieli voisi sanoa, että nämä ovat piilotettuja tasoryhmiä – jotka ovat kiellettyjä.

Vaikka järjestelyjen tarkoituksena on auttaa niitä, joilla on vaikeuksia, ne tekevät Anna-Mili Tölkön mukaan koulun arjesta hyvin rikkonaista. Yläasteikäisillekin jatkuva luokan vaihtaminen voi tutkimusten mukaan olla stressitekijä, mutta nykyään se kuuluu myös ala-asteen arkeen.

– Se on vähän julmaa. Jos vielä kotiolot ovat vähän sinne päin, lapsilla on enää hirveän vähän sellaisia turvapaikkoja jossa saisi olla rauhassa ja arki olisi ennakoitavaa.

Luokkien lisäksi ympärillä vaihtuu henkilökunta. Ulkoistamisten myötä kouluruokalat, vahtimestarit ja siivoojat eivät ole enää osa samaa työyhteisöä.

– Pelkästään tämän lukukauden aikana siivoojat ovat tulleet kahdesta eri firmasta. Heistä tosi pieni osa puhuu suomea, joten asioista ei pysty edes neuvottelemaan. Kun kokoomus on lisäksi pitänyt huolen, että kouluneuvostot ja muut on karsittu pois, oma mahdollisuus vaikuttaa edes koulun arkeen on hyvin pieni. 

Tässä suhteessa koulu heijastelee ajan henkeä. Individualismin aikakaudella ihmiset ovat periaatteessa vapaampia kuin koskaan, mutta käytännön mahdollisuudet vaikuttaa omiin asioihin ovat olemattomat.

Se tuo mukanaan voimattomuutta ja turhautuneisuutta niin oppilaille kuin opettajillekin.

Opitaanko kouluissa ihmisyyttä?

Anna-Mili Tölkkö on mukana epämuodollisessa Lasten hyvinvointifoorumissa, joka syntyi viime vuonna Suomen Sosiaalifoorumissa. Tämän vuoden foorumissa ryhmä järjesti oman keskustelutilaisuutensa yhteistyössä Hyvinvointivaltion vaalijoiden ja Rauhankasvatusinstituutin kanssa.

Sunnuntaina pidetyssä keskustelussa kysyttiin, millaisia valmiuksia peruskoulu nuorille antaa ja toteutuuko opetussunnitelmien tavoite kasvusta ihmisyyteen. Alustajina olivat koulun demokratiakysymyksiin perehtynyt VTT Sari Vesikansa ja Diakonissalaitoksen Vamos-projektin tutkijanakin työskentelevä Olli Alanen. 

– Kaikenlaiset tahot kommentoivat nykyistä tilannetta, mutta me haluamme että lapset pääsisivät myös itse sanomaan sanasensa. Paikalla oli tutkijoiden lisäksi opiskelijoita, koulujen oppilaita ja henkilökuntaa, Tölkkö kertoo.

Keskustelun pohjaksi esitettiin lyhyt näytelmä, jota yhdessä yleisön kanssa purettiin Augusto Boalin kehittämän foorumiteatterin menetelmin. Näyttelijöinä olivat Metropolian Draama ja monikulttuurisuus –työryhmän jäsenet, jokerina Johanna Laaja Rauhankasvatusinstituutista.

– Näytelmään saatiin esimerkkejä oikean elämän koulumaailman tilanteista. Aikamoinen konsensus oli siitä, kouluissa on laiminlyöty kansalaisuuskasvatus sellaisena kuin se lakien ja sopimusten mukaan pitäisi olla. Koulut eivät myöskään itsessään toimi demokraattisesti, nuori opettaja kiteyttää.