Kapitalismin kriisi ja leikkauspolitiikka uhkaavat naisten asemaa

Kansainvälinen naisten päivä 8. maaliskuuta on mitä parhain ajankohta korostaa leikkaus- ja kuripolitiikan sukupuolettunutta luonnetta. Julkisessa keskustelussa esitetään varsinkin oikeiston taholta suorastaan naisvihamielisiä puheenvuoroja, jotka palauttavat tasa-arvokeskustelua sata vuotta taaksepäin. Samalla poliittisesti rapautetaan naisten tasa-arvoisen aseman kannalta keskeisen hyvinvointivaltion taloudellista perustaa.

Marx ja Engels kirjoittavat Kommunistisessa manifestissa, miten porvaristo hävittää valtaan tullessaan kaikki feodaaliajan suhteet – myös patriarkaaliset, sukupuolta määrittäneet suhteet. Kehittyvä kapitalismi alistaa muut yhteiskunnalliset suhteet pääoman kasautumiselle. ”Porvari näkee vaimossaan pelkän tuotantovälineen”, manifestissa todetaan.

Naisten alistamisella on edelleen aineellinen perustansa kapitalismin tuotanto- ja uusintamissuhteissa. Kapitalismissa miehet ja naiset kytkeytyvät palkkatyöhön ja luokkarakenteeseen kuitenkin eri tavalla. Sukupuolettuneisuus ilmenee muun muassa työnjaossa sekä palkkatyön ja kotityön välisessä jaossa. Tämä kaikki mystifioidaan tietenkin epähistorialliseksi, ”luonnolliseksi” asiaintilaksi – samalla tavalla kuin koko kapitalistinen tuotantotapa laajemminkin.

Tietoisen työväenliikkeen mukana nousi myös naisten emansipaatiota vaativa liike. Naisnäkökulmasta eräs hyvinvointivaltion keskeinen saavutus on ollut eri yhteiskuntasuhteisiin tapahtuvan kytkeytymisen sukupuolettuneiden erityismuotojen poistaminen. Laaja julkinen sektori, julkiset palvelut sekä sosiaaliturva ovat parantaneet naisten oikeutta ja mahdollisuutta palkkatyöhön sekä valintoihin elämän eri vaiheissa.

Nykyinen kapitalismin kriisi uhkaa hyvinvointivaltiota ja tätä kautta huonontaa radikaalisti naisten asemaa. Julkisen sektorin leikkaukset sekä sosiaaliturvan romuttaminen kaventavat naisten yhteiskunnallista liikkumavaraa ja vievät työpaikkoja.

Ideologisella tasolla on merkkejä konservatiivisten arvojen noususta: naisia patistetaan kotiin perhettä ja sukua hoitamaan ”välittämisen” varjolla. Julkisuudessa hehkutetut perinteiset perhearvot eivät tänä päivänä ole mitään muuta kuin kiipelissä olevien kapitalistien yritys työntää naisia pois työvoimareserviin ja ulkoistaa muun muassa hoivatyötä maksuttomaksi kotityöksi.

On syytä korostaa, että kamppailu julkisten palvelujen, työpaikkojen ja sosiaaliturvan puolesta leikkauspolitiikkaa vastaan on mitä suurimmassa määrin tasa-arvon ja naisten oikeuksien puolustamista. Mutta kuten neuvostoliittolainen Aleksandra Kollontai painottaa, naisten vapautuminen on kapitalismissa mahdotonta. Pääoma asettaa puitteet ja rajat myös naisten vapautumiselle.

Meidän on kumottava kaikenlaisen riiston taustalla olevat kapitalistiset taloudelliset rakenteet. Tässä tarvitaan radikaalia vasemmistolaista joukkotoimintaa, jossa naisilla on kautta historian ollut keskeinen rooli.

Amerikkalainen musta feministi ja runoilija Audre Lorde osuvasti totesi 1920-luvulla:

”Isännän työkaluilla ei koskaan voida purkaa isännän taloa. Niiden avulla voimme hetkittäin voittaa hänet hänen omassa pelissään, mutta ne eivät koskaan mahdollista todellista muutosta.”