Rasputin

Marxin mukaan historia toistaa itseään ikään kuin spiraalin eri tasoilla. Venäjällä esimerkiksi uskontoa ja kirkkoa on käytetty kautta aikojen vallanpitäjien poliittisen aseman pönkittämiseen. Tsaaria pidettiin jumalan edustajana Venäjän maalla. Kuvottavin esimerkki oli ennen lokakuun vallankumousta pappismunkki Rasputinin rooli tsaarin hovissa poliittisena ”takapiruna”. 

Marx kutsui uskontoa kansan oopiumiksi. Venäjällä tämä oppi tunnetaan ja osataan käyttää vallanpitäjien hyväksi. Venäjällä se on näkynyt kalleuksien keräämisenä kirkolle vallanpitäjien toimenpitein. Kirkko ja uskonto on valjastettu näyttävästi vallan tukijaksi. Tuon epäpyhän yhteyden arvostelu leimataan rienaukseksi ja jumalan pilkaksi.

Lukutaidoton siperialainen musikka pääsi Nikolai II ja hänen perheensä suosioon. Erityistä luottamusta Rasputinia kohtaan osoitti mystisismiin taipuvainen keisarinna Aleksandra Feodorovna, sillä Rasputinilla oli tervehdyttävä vaikutus kruununperillisen Aleksein verenvuototautiin.

Vuosien myötä Rasputinin vaikutus hovissa kasvoi ja ulottui hovin naisten intiimiin elämäänkin. Rasputin sekaantui myös valtiollisiin asioihin. Hänen elämäntapaansa ympäröivät mitä hurjimmat juorut, skandaalit ja lehtijutut. Se alensi tsaariperheen arvovaltaa. Rasputinin rooli hovissa hämmensi Venäjän poliittista elämää.

Rasputinia on kuvattu pyhäksi paholaiseksi. Hänestä on kerrottu valtavasti likaisia juttuja. Rasputin – nimen venäjänkielinen kantasanakin jo tarkoittaa irstailua. Hänellä sanottiin olevan hypnoottinen voima erityisesti naisiin. 

Rasputin innoitti julkaisemaan ”poliittisen pornografian” luokkaan kuuluvia aikalaispostikortteja.

Hän kehitteli ovelan uskonnollisen teorian: ”Synti on annettu sitä varten, että voi katua ja katumus tuottaa sielulle iloa ja antaa ruumiille voimia”. Hänen maineensa tunsi koko Venäjä ja se levisi ulkomaillekin. Hänestä on tullut demonisen antisankarin perikuva. Tosin juttujen todenperäisyyttä ei ole voitu läheskään aina varmistaa.

Lenin totesi, että Venäjän ensimmäinen vallankumous ja sitä seurannut vastavallankumouksen kausi (1907-1914) paljasti tsaristisen monarkian koko olemuksen, saattoi sen ”äärimmäiseen rajaansa”, toi esiin sen koko mädännäisyyden ja inhottavuuden, tsaristisen koplakunnan ja sen etunenässä olleen Rasputin ”heittiön”  koko kyynisyyden ja irstauden.

Kerenski totesi, että ilman Rasputinia ei olisi ollut Leniniä. Ennustettiin myös, että jos bolshevikit tyrivät asiansa, niin pappishapatus palaa jälleen Venäjälle entistä voimakkaampana.

Rasputinin surmaamiseksi solmittiin Romanovin sukulaisten salaliitto ja joulukuussa 1916 hänet surmattiin. 

Rasputinin kirjoitti kirjeessä keisarinnalle vähän ennen kuolemaansa:

”…Venäjänmaan tsaari! Jos kuulet kellon äänen joka kertoo sinulle että Grigori on tapettu, sinun on tiedettävä tämä: jos sinun sukulaisesi ovat ajaneet minut kuolemaan, ei kukaan sinun perheestäsi, lapsistasi tai sukulaisistasi elä kahta vuotta kauempaa. Heidät surmaa Venäjän kansa…”

Venäjällä Rasputinin henki elää edelleen mystisenä legendana.