Kirjaudu sisään

    Salasana unohtunut

    • 0
    • Kirjaudu sisään
    • Tilaa
    • Uusimmat
    • Kotimaa
    • Ulkomaat
    • Kulttuuri
    • Teoria
    • Mielipiteet
    • Kauppa
    • Uusimmat
    • Kotimaa
    • Ulkomaat
    • Kulttuuri
    • Teoria
    • Mielipiteet
    • Kauppa

    Hallitus leikkaa kunnilta toista miljardia vuodessa

    Kotimaa
    16.10.2012 - 12:36
    Tiedonantaja

    Ministerit yrittävät johtaa äänestäjiä kuntavaalien alla harhaan väittäessään hallituksen lisäävän kuntien valtionavustuksia. Todellisuudessa Kataisen kuuden puolueen hallitus leikkaa kuntien valtionosuuksia ja yhteisövero-osuuksia yhteensä yli miljardilla vuodessa.

    Kun lasketaan yhteen kuntien valtionosuuksien ja yhteisöverotuottojen pienentäminen, on kuntien menetys neljän vuoden aikana ainakin 4,5 miljardia euroa.

    Hallituksella harhaanjohtavia lukuja

    Hallitus väittää, että kuntien valtionavut kasvavat ensi vuonna 180 miljoonalla eurolla tästä vuodesta. Tähän lukuun on päästy laskemalla mukaan valtionosuuksiin tehtävä indeksikorotus ja väestön kasvun vaikutus. Nämä ovat kuitenkin lakisääteisiä korotuksia, joilla korvataan osa kuntien kustannusten noususta. Osa valtionapujen kasvusta on lisäksi vain kompensaatiota ansiotuloverotuksen kuntien verotuloja vähentävistä muutoksista.

    Kataisen hallitus leikkasi jo tämän vuoden budjetissa kuntien peruspalvelujen valtionosuuksia 631 miljoonaa euroa. Ensi vuoden budjetissa niitä leikataan vielä lisää 125 miljoonaa. Hallituksen päättämän kehysbudjetin mukaan näitä valtionosuuksia leikataan vuonna 2014 edelleen 125 miljoonaa ja vuonna 2015 vielä 250 miljoonaa euroa. Lisäksi kunnilta on leikattu tänä vuonna kymmeniä miljoonia opetus- ja kulttuuritoimen valtionosuuksia ja niiden indeksikorotukset jäädytetään, minkä takia kunnat menettävät vuosittain noin 50 miljoonaa euroa.

    Kuntien osuutta yhteisöverojen tuotosta hallitus alensi jo tänä vuonna viisi prosenttiyksikköä, jonka seurauksena kunnat menettivät noin 260 miljoonaa euroa. Kun yhteisöveroprosenttiakin alennetaan, kompensoi hallitus tätä kunnille, nostamalla ensi vuonna kuntien osuutta yhteisöveron tuotosta, mutta se jää edelleen 3,65 prosenttiyksikköä viime vuoden tasoa alhaisemmaksi.


    Piditkö lukemastasi?
    Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin ja tue Tiedonantajaa lahjoituksella tai tilaa lehti!

    Uusimmat artikkelit

    Mariam Salah kuva Salah
    Kulttuuri
    29.4.2026
    JP (Juha-Pekka) Väisänen

    Gazan taide saapuu Suomeen

    Gazan sodan keskellä työskentelevän kuvataiteilijan Mariam Salahin näyttely avautuu keskiviikkona 29. huhtikuuta Helsingin Tiivistämöllä.

    Lastenkulttuurin Kevätpäivät Tampereella nostivat esiin alan kasvavan roolin eriarvoistuvassa Suomessa.
    Kulttuuri
    28.4.2026
    JP (Juha-Pekka) Väisänen

    Vuoden lastenkulttuuriteko Kulttuurikeskus ARXille

    Suomen kommunistisen puolueen piirit kritisoivat hallituksen militaristista linjaa ja vaativat hyvinvoinnin asettamista turvallisuuspolitiikan perustaksi. Kuva Emma Grönqvist
    Politiikka
    27.4.2026
    JP (Juha-Pekka) Väisänen

    Ydinasekiellon purku ja asevarustelun kasvu uhkaavat hyvinvointia, varoittavat SKP:n piirit

    Kuvassa ammattiyhdistysaktiiveja Roma Prideilla. Italiassa suurimman ammattiliiton CGIL n ja teollisuuden etujärjestön Confindustrian harvinainen yhteisrintama. Kuva G.dallorto CCO 2.5 it
    Ulkomaat
    26.4.2026
    JP (Juha-Pekka) Väisänen

    Italiassa ammattiliitto  ja teollisuuden etujärjestö yhteisrintamassa: Euroopan on muututtava, jotta teollisuus ja työpaikat eivät romahda

    Järjestöt arvioivat, että Orpo Purran kehysriihen päätökset heikentävät kansalaisyhteiskunnan ja julkisten palvelujen toimintakykyä. Kuva Lauri Heikkinen Valtioneuvoston kanslia
    Politiikka
    25.4.2026
    JP (Juha-Pekka) Väisänen

    Järjestöt tyrmäävät kehysriihen: Orpo–Purran talouslinja murentaa kansalaisyhteiskunnan ja julkiset palvelut

    Tilaa lehti

    Tukea Tiedonantajalle

    Juttuvinkki

    Ota yhteyttä

    Mediakortti

    Tiedonantaja

    Osoite: Viljatie 4 B, 3. kerros, 00700 Helsinki
    Puh: 09 – 7743 8150
    Sähköposti: 

    Päätoimittaja

    Copyright 2026 © Tiedonantaja | Tietosuojaseloste


    Piditkö lukemastasi?
    Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin ja tue Tiedonantajaa lahjoituksella tai tilaa lehti!