Itse asiassa kuultuna: Timo Kallinen

Teatteritaiteen tohtori ja ohjaaja Timo Kallinen täytti 19. tätä kuuta 65 vuotta. Viisi vuotta sitten 60-vuotishaastattelu jäi toteuttamatta, mutta nyt asia paikataan. Haastatteluun on muitakin syitä kuin ikäetappi, muun muassa se, että elokuussa tulee kuluneeksi 40 vuotta Kulttuurityöntekijäin liiton perustamisesta, missä Kallinen oli aktiivisesti mukana.

Vuoden 1968 kasvatti ja Vanhan valtaus

– Vuonna 1947 syntyneitä on eniten Suomessa, se on suurin kaikista ikäluokista. Minä ja lukemattomat vuonna 1947 syntyneet täyttivät vuonna 1968 21 vuotta eli tulimme täysi-ikäisiksi ja saimme ensimmäistä kertaa äänestää. Ensimmäinen poliittinen toimenpiteeni oli erota kirkosta. Olin päättänyt erota jo aikaisemminkin, mutta siihen vaadittiin vanhempien lupa. Jo se ajatus, että piti pyytää lupaa joltakin, kuulosti nöyryyttävältä.

Kallinen pitää selvänä, että kun hän on kokenut elämänsä kaikki vaiheet suurimman ikäluokan jäsenenä, se on varmasti omalta osaltaan vaikuttanut hänenkin kehitykseensä. Aina kun tehtiin mitä vain, aina löytyi porukkaa tekemään – ihan pihaleikeistä alkaen.

– Vuosi 1968 liittyi minun historiaani tietysti myös sen kautta, että syksyllä -68 sattui vuoden tunnetuin tapahtuma Suomessa eli Vanhan valtaus. Minä olin hyvin nuorena miehenä Helsingin ylioppilasteatterin johtajana, minkä takia minulla oli avaimet Vanhalle. En suostunut luopumaan niistä, eikä ylioppilaskunta voinut varautua etukäteen valtaukseen. Näiden avainten avulla me keplottelimme itsemme sisään. Yksi pikku ikkuna ja pieni pöytä menivät rikki, mutta sisäänmeno oli rakennettu sen varaan, että minulla oli avaimet. Turvallisuusvartijat väistyivät nopeasti.

Kallisen mielestä oli aivan selvää, että HYY:n johto, joka järjesteli keskenään ylioppilaskunnan juhlia, sopi keskenään, että päästi valtaajat sisään. Oli liian suuri riski yrittää estää sitä.

– Sanoisin, että koko Vanhan valtaus oli lähellä ylioppilaskarnevaalia. Sen yhteiskunnallinen merkitys sinä hetkenä oli jokseenkin mitätön. Sillä viikolla, jolloin valtaus tapahtui, Pohjois-Karjalassa muutti pois kodeistaan yli 2000 ihmistä, kun taas Vanhan valtaajat viettivät kaksi hauskaa iltaa.

Kallisen mukaan Vanhan valtauksen merkitystä ei pidä liioitella, mutta ei myöskään vähätellä, koska yhdellä seikalla oli kestävä vaikutus. Se oli se, että se kaaos valtauskeskusteluissa potkaisi ainakin hänet ottamaan enemmän selvää asioista. Hänen kohdallaan se merkitsi tutustumista marxilaisuuteen.

– Valtauksen aikana olin vielä hyvin vaistonvarainen sosialisti. Joitakin radikaaleja mielipiteitä minulla oli, koska setäni Yrjö Kallinen oli Suomen tunnetuin pasifisti, mutta muuten olin hyvin tiedostamaton. Siitä alkoi opiskelun prosessi. Vuonna 1969 olin jo valmis liittymään nuorisoliittoon ja vuonna 1971 valmis liittymään puolueeseen. Jäsenkirjani oli leimattu 10.6.1971, jolloin olin juuri valmistunut teatteriohjaajaksi. Mutta jäsenkirjan sain vasta kaksi vuotta myöhemmin 1973. Siinä oli kyse yhden osapuolen pyrkimyksestä estää toisen osapuolen, varsinkin nuorten ja opiskelijoiden liittymistä SKP:hen. Minun kohdallani tuo henkilö oli Oiva Björkbacka.

Kun Kallinen käsikirjoitti ja ohjasi SKP:n vuonna 1970 järjestämän Leninin syntymän 100-vuotisjuhlaan ohjelman, joka sai ylistävät arvostelut, hän ei vieläkään ollut saanut jäsenkirjaa.

40 vuotta teatterihistorian opetusta

Kuten edellä jo mainittiin, Kallinen oli nuorena miehenä Helsingin ylioppilasteatterin johtaja, mutta Kallisen vielä varhaisempiin teatteripyrintöihin kuului Ressun taiteellisen teatterin perustaminen vuonna 1965. Ohjaajaksi hän valmistui Suomen Teatterikoulusta vuonna 1971 ja alkoi 40 vuotta sitten opettaa Teatterikoulussa ja Teatterikorkeakoulussa teatterihistoriaa.

– Teatterikorkeakoulussa teatterihistoria oli opetukseni ydintä. Yliopistoissa ja korkeakouluissahan on täydellinen opetuksen autonomia, joten juuri teatterihistorian kautta olen voinut vuosikymmenet vapaasti tuoda esille myös omat historialliset ja yhteiskunnalliset näkemykseni ja samalla keskustella niistä opiskelijoiden kanssa. Tämä vapauden, jopa ”utopian”, ilmapiiri on osaltaan pitänyt minut innostuneena juuri tästä opetuksesta. Teatteri on aina ollut elokuvan tuloon asti kaikkein yhteiskunnallisin taidemuoto, ja on osittain sen jälkeenkin.

Kallinen on ainoa näin pitkään opettanut henkilö ja saanut tunnustuksena näyttämötaiteen kultaisen ansiomerkin.

– Nämä olivat myös syitä siihen, miksi minä ja muutamat muutkin meidän sukupolven teatteriopiskelijat hakeutuivat koulutukseen hyvin nopeasti. Tulin vuonna 1972 Teatterikouluun ja seitsemän vuotta myöhemmin Teatterikorkeakouluun. Olin sen valmisteluvaiheessa mukana ja tavallaan suunnittelemassa korkeakoulua.

Kallisen mielestä ongelmat alkoivat 70-luvulla näkyä nimenomaan näyttelijätyön alueella. Oli monia loistavia opettajia, mutta linjaa ei löytynyt.

– Tämä viitisen vuotta kestänyt iso ongelma pyrittiin ratkaisemaan kutsumalla Jouko Turkka. Ja siinä minun mielestäni onnistuttiin sataprosenttisesti. Turkka loi sellaiset pohjat näyttelijöiden työlle ja opetukselle Suomessa, että ne kestävät vielä kymmeniä vuosia. Kaikki loiskiehuntapuheet ovat ihan turhia. Muutamat lähtivät kesken kaiken, mutta sen vastineeksi saatiin paljon loistavia näyttelijöitä. Paras ja autenttisin tätä kautta käsittelevä kirja on Anneli Ollikaisen Lihat ylös! Siitä pitäisi ehdottomasti ottaa uusintapainos.

40 vuotta KTL:n perustamisesta

Elokuussa tulee siis kuluneeksi 40 vuotta Kulttuurityöntekijäin liiton perustamisesta. Kallinen oli aktiivisesti mukana perustamisessa ja KTL:n myöhemmissäkin vaiheissa.

– Vuonna 1972 perustettu KTL oli niitä 70-luvun ilmiöitä, jota koskevat väittämät ja jutut eivät useammissa tapauksissa pidä lainkaan paikkaansa. Ei niin, etteikö KTL olisi tehnyt virheitä, mutta kun on tullut muodiksi haukkua 70-lukua, suomettumista, taistolaisuutta jne, niin minä olen täysin päinvastaista mieltä. 70-luku on Suomen itsenäisyyden ajan tärkeimpiä lukuja myös kulttuurin kannalta. Kun itse olen vasemmistolainen, miksi minä haukkuisin vuosikymmentä siitä, että se oli vasemmistolainen.

Kallinen muistuttaa, että KTL kokosi jäsenikseen 700 ammattitaiteilijaa ja että sen lehden, Kulttuurivihkojen, levikki oli 6000. KT:L:n vuonna 1975 valmistunut taidepoliittinen ohjelma oli koko jäsenistön ponnistelujen tulos. KTL:n vaikutuksesta myös venäläisen ja neuvostotaiteen tuntemus lisääntyi huikeasti alan ihmisten keskuudessa.

Kallinen pitää yhtenä syynä KTL:n ja myös opiskelija- ja nuorisoliikkeen sättimiseen sitä, että nämä liikkeet hakeutuivat yhteistyöhön työväestön ja työväenliikkeen eri osien kanssa.

– Joukkomitassa niin kauan ja niin monia vuosia kehittynyttä yhteistyötä työväenliikkeen kanssa ei ole ollut maassamme koskaan, ei aikaisemmin eikä myöhemminkään.

Kallinen muistuttaa, että tämä joukkoliike tuki myös Urho Kekkosen johtamaa ulkopoliittista linjaa, esimerkkinä vaikkapa Chilen vallankaappaus ja Kekkosen osallistuminen Salvador Allenden muistotilaisuuteen tai jos mennään taaksepäin vuoden 1962 Helsingin nuorisofestivaaliin, niin Kekkonen tuomitsi festivaaliväkeen kohdistetut väkivaltaisuudet ja osallistui henkilökohtaisesti yhteen festivaalitapahtumaan.

Kallisella on 15-vuotiaan kokemus festivaaliajalta. Hän oli rippikoululeirillä, kun leiriläisiä kuskattiin oikeistolaisten opettajien toimesta vastamielenosoitukseen Helsinkiin.

Ja jottei tärkeä asia Timon haastattelusta unohdu, on vielä mainittava hänen lämpimät sanansa vaimostaan Pirjosta, etevästä teatteriohjaajasta, joka on joutunut pyörätuolipotilaaksi ja jonka kotihoitajana aviomies toimii, sekä kahdesta jo perheen perustaneesta aikuisesta lapsesta, teatterialalla toimivasta Aunesta ja Tampereen yliopistossa sosiaalipsykologiaa opiskelleesta ja ongelmanuorten asioihin erikoistuneesta Yrjöstä.

Kiitos haastattelusta ja onnittelut syntymäpäivän johdosta, Timo!