Tarinoita Titanicin varjoista

Turun Siirtolaisuusinstituutissa järjestettiin perjantaina 13. huhtikuuta muistoseminaari ja avattiin näyttely Uponneet unelmat. Seminaarissa ja näyttelyssä käsiteltiin Titanicin ja sitä paljon vähemmälle huomiolle jääneen Empress of Irelandin haaksirikkoja.

Titanicin uppoamisesta on kulunut tasan sata vuotta, kun taas Empress of Ireland upposi pari vuotta tätä myöhemmin. Titanicilla menehtyi noin 1500 ihmistä, Empressillä 1015.

Kummankin laivan onnettomuus kosketti myös suomalaisia, sillä Titanicin mukana syvyyksiin meni 43 suomalaissiirtolaista. Empress of Irelandin katastrofi 29.5.1914 oli kuitenkin suomalaisittain sitäkin julmempi, sillä sen uhreina menehtyi peräti 70 suomalaissiirtolaista. Luvuista huolimatta vain Titanicin onnettomuus ja uhrit muistettiin, kun taas Empress of Ireland unohdettiin. Vain Titanicista syntyivät laulut, kirjat ja elokuvat.

Suomessa Empressin tuhosta kirjoitettiin muutama lyhyt uutinen päivälehdissä heti onnettomuuden tapahduttua, mutta seuraavaksi tämä urhea laiva pääsi meillä otsikoihin vasta vuonna 1999, kun Siirtolaisuus-lehdessä julkaistiin aiheesta artikkeli. Sen innoittajana olivat olleet punakaartin esikuntapäällikön August Wesleyn kokoelmista Työväenarkistossa sattumalta löytyneet siirtolaiskirjeet.

Empress of Ireland unohdettiin pitkälti siksi, että ensimmäinen maailmansota oli kesällä 1914 puhkeamassa. Lehtien otsikoissa kirkuivat uudet skuupit. Kaiken lisäksi alkava suursota vaati joka päivä noin 5000 uhria, kun taas Empress vei mukanaan kertalaakista ”vain” hiukan yli tuhat ihmistä.

Empress of Irelandin tuho on Kanadan merihistorian traagisin onnettomuus, sillä täynnä Eurooppaan palaavia siirtolaisia ollut alus upposi St Lawrence-joella vain 14 minuutissa törmättyään sankassa sumussa norjalaiseen hiililaiva Storstadiin.

Toisin kuin Titanic Empress of Ireland oli Atlannin ylityksen veteraani. Ennen kohtalokasta matkaa sillä oli ylitetty Atlantti jo 95 edestakaista kertaa. Se ajoi kesäisin reitillä Liverpool-Quebec, talvisin Kanadan puoleisena satamana oli Halifax.

Loistelias ja turvallinen Empress

Empress of Ireland suorastaan säteili majesteetillista loistoa ollessaan lähtövalmiina Quebecin satamassa 28. toukokuuta 1914. Loistokkaine juhlasaleineen, pähkinäpuisine kirjastoineen ja krikettikenttineen oli alus eittämättä eräs aikansa hienoimmista valtameripurjehtijoista.

Laivan oli rakentanut 1906 Fairfield Shipping Companyn Glasgowin telakka. Kaksi voimakasta höyrykonetta takasi alukselle tasaisen 20 solmun matkanopeuden. Laivan ennätysaika Atlantin ylityksessä oli vuodelta 1911, 5 päivää, 13 tuntia ja 45 minuuttia. Laivaa pidettiin myös turvallisena, olihan sillä 40 pelastusvenettä ja runsaasti pelastusliivejä. Vesitiiviit osastot ja palo-ovet lisäsivät turvallisuutta. Laivan miehistö harjoitteli päivittäin haaksirikon varalta.

Canadian Pacific Railway-yhtiön oli syytä olla ylpeä laivastostaan; Empress of Ireland, Empress of Britain, Empress of China ja Empress of Japan. Yhtiö oli rakentanut paitsi toimivan meritien Euroopasta myös jatkoyhteyden rautateillä aina Ison valtameren rannalle ja siitä edelleen laivoilla Aasiaan. Kanadalaisten meret ja mantereet yhdistävää konseptia pidettiin aikoinaan yhtä huikeana visiona, kuin matkaa kuuhun muutama vuosikymmen myöhemmin. Siirtolaisten lisäksi Empress-alukset kuljettivat postia ja tavaraa.

Kun Empress of Ireland irtosi Quebecin satamasta, oli sillä yhteensä 1477 ihmistä. Mukana oli muun muassa 170 pelastusarmeijalaista, jotka olivat matkalla Lontoon maailmankongressiin. Kukaan matkustajista ei voinut aavistaa, että matka loppuisi muutaman tunnin kuluttua St. Lawrence-joen pohjamutiin. Hiililaiva Storstad puhkaisi Empress of Irelandin kylkeen mahtavan aukon, joka aikaansai nopean uppoamisen.

Kohtalokkaalla matkallaan Empressin kapteenina toimi brittiläinen Henry Kendall, Atlannin ylityksen veteraani, joka tosin oli aloittanut työt Empressillä vasta toukokuun alussa. Hän oli aiemmin saavuttanut mainetta toisen laivan kapteenina pidätettyään matkustajien joukosta vaarallisen murhamiehen Hawley Crippenin. Kendall oli saanut palkinnoksi 250 punnan shekin, joka nyt oli liimattuna Empressin komentosillan seinälle.

Eriskummallisia ja surullisia kohtaloita

Matkustajat olivat hädin tuskin nukahtaneet, kun törmäys hiililaivaan aamukahdelta sattui. Empressin pelastusveneistä ennätettiin laskea vain neljä, loput 36 jäivät laskematta. Laivaturmassa on toki aina onnekkaita pelastujiakin; lämmittäjä William Clarke lienee heistä tarunhohtoisin, sillä hän oli ollut lämmittäjänä jo Titanicilla ja pelastunut siitäkin. Toisella kerralla kaikki oli jo helpompaa, totesi Clarce haastattelussa myöhemmin.

Vaikka norjalainen hiililaiva Storstad todettiin kesällä lordi Merseyn tutkimuksissa syypääksi onnettomuuteen, ei kapteeni Kendall enää saanut kipparoitavakseen Canadian Pacific-yhtiön aluksia. Tapaamme hänet kumminkin tositoimissa vielä 1918, kun hän on Allan Linen Calgarian-laivalla perämiehenä saksalaisten torpedoidessa sen Irlannin rannikolla. Kendall pelastui, työskenteli Canadian Pacificilla toimistotehtävissä ja kuoli Lontoossa 1965.

August Wesleyn kokoelmat Työväenarkistossa kertovat Ilmajoella syntyneen Ishpemingiläisen (Michigan) osuuskaupanhoitajan ja Toveri-lehden asiamiehen John Mäen surusta. Hän menetti onnettomuudessa vaimonsa Mandin ja lapsensa Orvokin, jotka olivat olleet matkalla Mandin synnyinkotiin Tohmajärvellä. John Mäki purki suruaan quebecilaisessa Blanchard-hotellissa kirjeitse: ”Ajatuksissani vain kiertää ne hirveät kärsimykset, joista oma vilpittömästi rakastama vaimoni ja isän ilo, äidin toivo, pieni Orvokki, saivat kärsiä ennen kuolemaansa.”

Rakastavaiset Nestor ja Sofia Thölix, alkuaan Sundomista, saivat onnettomuuden myötä heittää jäähyväiset toisilleen. Nuoripari oli palaamassa kotikonnuilleen muutaman siirtolaisvuoden jälkeen. Rankka työ Ironwoodin teollisuuslaitoksissa ja kaivoksissa oli haaveissa vaihtumassa Sundomiin.

Erinomaisena uimarina tunnettu Sofia menehtyi, kun taas uimataidoton Nestor selvisi. Nestor ei päässyt eroon surustaan, niinpä hän löi kotona hynttyyt yhteen Sofian sisaren kanssa.

Ehkä kuitenkin kaikkein erikoisin tapaus Empress of Irelandin tarinassa on Pekka Puupää-elokuvien ohjaaja Armand Lohikoski. Lohikosket olivat siirtolaisina Astorian seuduilla, kun Mandi Mäki koetti saada pikku-Armandin ja hänen äitinsä mukaansa Tohmajärvelle. Viime hetkessä matkansa peruneet Lohikosket säästyivät ja palasivat Suomeen vasta vuosien päästä. Armand Lohikoski on muistellut traagista laivahaaksirikkoa omaelämäkerrassaan Mies Puupää–filmien takaa, sekä allekirjoittaneelle osallistuessaan Suomalaisen elokuvan festivaaleille Turussa.