Haruki Murakami ja juoksemisen sietämätön keveys

Sen lisäksi, että japanilaista Haruki Murakamia pidetään yhtenä maailman parhaista nykykirjailijoista, tiedetään hänen lepopulssinsa olevan viidenkymmenen tietämissä. Jos hän juoksee puoli tuntia nousee se seitsemäänkymmeneen ja ankarimman rasituksen hetkellä se saattaa nousta sataan.

Tämä outo fysiologinen ilmiö johtuu suurelta osin siitä, että Murakami käyttää juoksemiseen yhtä paljon aikaa kuin leipätyöhönsä kirjoittamiseen. Mies juoksee suunnilleen 60 kilometriä viikossa, mikä tekee noin 3 000 kilometriä vuodessa. Hän on juossut noin 30 maratonkisaa ja osallistunut lukemattomiin triathlon-kilpailuihin. Hullun touhua sanoisi moni.

Murakami on hiljattain julkaissut kirjan nimeltä Mistä puhun kun puhun juoksemisesta. Se on kertomus neuroottisesta kirjailijasta, jonka elämä on riippuvainen päivittäisistä juoksuharjoituksista, ja joka kutsuu kroppaansa ”eläimeksi” tai ”koneeksi”. Teos on epäilemättä Murakamin henkilökohtaisin teos.

Sopii kysyä miksi meidän tulisi lukea hippasen verran kahelilta vaikuttavan japanilaisen ajatuksia juoksemisesta? Vastaus on kumminkin aika yksinkertainen; Haruki Murakami on todellakin eräs maailmankirjallisuuden kuumimpia nykynimiä ja hänen ajatuksensa juoksemisesta ovat lopulta myös ajatuksia kirjoittamisesta ja elämästä laajemminkin. Hän aloitti päivittäisen juoksemisensa 33-vuotiaana, samanikäisenä kuin Jeesus tapettiin ja kirjailija F. Scott Fitzgeraldin alamäki alkoi.

Päiväkirjamerkinnöistä, aiemmin julkaissuista esseistä ja artikkeleista koostuva kirja on samalla kuvaus hänen kirjallisesta tuotannostaan sekä hänestä itsestään. Kyse on itsensä haastamisesta, kuten vaikka Ateenan maratonin juoksemisesta paahtavassa helteessä 50-vuotiaana.

Murakami kirjoittaa pitkänmatkanjuoksijan vaivoista, lihaskivuista ja elimistön kuivumisesta sekä liki paholaismaisesta kivusta, jonka jokainen lisäponnistus juoksijassa aiheuttaa. Vain tavattoman päämäärätietoinen ja vahvan tahdonvoiman omaava ihminen voi kestää tällaista rasitusta. Tästä Murakami vetää yhtäläisyysviivat omaan kirjoittamiseensa. Hänelle ominaista juoksussa on säännöllisyys ja kärsimyskin. Juokseminen tuo elämään kuria ja rakennetta, jota ilman hän ei olisi kirjailija.

Haruki Murakami ajattelee ja pohtii juoksujaan ääneen. Siinä mielessä hän muistuttaa W. SomersetMaughamia, jonka mukaan taas jokaiseen parranajoon sisältyi oma filosofiansa!

Murakamin näkemys kirjoittamisesta on mahdollisimman kaukana länsimaisesta romantiikasta. Inspiraation sijaan hän nostaa esille keskittymiskyvyn ja kestävyyden. Monimutkaisen juonen sisältävän 500-sivuisen romaanin kirjoittaminen kun vaatii pitkänmatkan juoksijan sitkeyttä.

Murakamin varhaisia novelleja lukeneet huomaavat eron hänen uudempaan proosaansa. Käryiset, hapuilevan epätasaiset novellit ovat syntyneet aikana jolloin Murakami ei vielä juossut, vaan sen sijaan poltti 60 savuketta päivässä ja veti omaa jazz-ravintolaa Tokiossa.

Mistä puhun kun puhun juoksemisesta on samalla myös kirja vanhenemisesta ja kuolemasta. ”Kuolen mieluummin kuin laulan Satisfactionia 45-vuotiaana”, sanoi Mick Jagger nuorena. Ja hoilottaa samaa biisiä vielä 67-vuotiaanakin. Elämää on vielä ikääntyneenäkin, kunhan hyväksyy muutokset itsessään.

Murakamin avoimuus elämän kovien faktojen edessä on muurit murtavaa. Hän on armoton itseään kohtaan, eikä hyväksy tarpeetonta nautintoa. Elämän parhaat nautinnot tulevat vain kovien ponnistelujen kautta, niinpä ponnistelu on elämän päämäärä. Murakami näyttää samalla muistuttavan kovan työn olevan iloista suurin. Asia joka meillä länsimaissa näyttää unohtuneen.

Neljännesvuosisadan juokseminen on jättänyt Murakamin kerrottavaksi joukon hienoja muistoja, niin kuin hölkkälenkki New Yorkin Central Parkissa kirjailija John Irvingin kanssa vuonna 1983. Tai 1980-luvun aamulenkit Tokiossa, jossa hän kohtasi saman, kauniin naislenkkeilijän joka ikinen aamu milloinkaan pysähtymättä ja kysymättä kuka tämä oli. Vain kutsuvat katseet vaihdettiin puolin ja toisin. Hölkän voi siis sanoa paitsi yhdistävän myös erottavan.

Murakami on ”varastanut” kirjalleen nimen esikuvansa Raymond Carverin novellikokoelmasta Mistä puhumme kun puhumme rakkaudesta. Haruki Murakamin erikoista kirjaa voi suositella kaikille, niin kirjailijoille, hölkkääjille kuin sellaisille ihmisille jotka eivät koskaan ole liikkuneet metriäkään. Elämänviisautta tai ei, mutta kyse on joka tapauksessa lukunautinnosta.

Tammen Keltaisessa Kirjastossa on hiljattain ilmestynyt myös Haruki Murakamin läpimurtoteos Norwegian Wood vuodelta 1987. Sen suomennos on Aleksi Milonoffin.

Haruki Murakami: Mistä puhun kun puhun juoksemisesta. Suomennos Jyrki Kiiskinen, Tammi, 2011, sivuja 175.

Murakamia suomeksi:

Suuri lammasseikkailu 1993

Sputnik-rakastettuni 2003

Kafka rannalla 2009

Mistä puhun kun puhun juoksemisesta 2011

Norwegian Wood 2012