Sotiemme kotimaisesta taustasta

Suomalaisten vasemmistolaisten ja pasifistien toiminta sodanvaaraa ja fasismia vastaan 1930-luvulla on aihe, joka tarttuu tärkeisiin kysymyksiin suomalaisen yhteiskunnan silloisessa henkisessä ilmapiirissä. Tuolloin vaiennettujen ihmisten ääntä on kuultava.

1930-luvun tutkiminen osoittaa, miten sisäpoliittisilla syillä Suomessa oli oma vahva osuutensa siihen, kuinka Suomi osallistui toiseen maailmansotaan. Talvisodan todelliset syyt ovat syvemmällä kuin pelkissä vuoden 1939 tapahtumissa.

Tutkimustyötä ja julkisuuteen nostamista odottaa sen selvittäminen, kuinka Suomen hallitus antoi fasististyyppiselle Lapuan liikkeelle täyden vapauden järjestäytyä, aseistautua ja toimeenpanna raakoja väkivallantekoja: murhia, teloituksia, kidutuksia, pieksemisiä, muilutuksia eli räikeitä ihmisoikeuksien ja kansalaisvapauksien loukkauksia. Vasemmistolaisia sodanvaaraa vastustaneita kansanedustajia vangittiin, työväenjärjestöjä ja sanomalehtiä kiellettiin. Nostettiin maanpetossyytteitä ja jumalanpilkkasyytteitä sodan vastustajia vastaan.

Suomen poliittisten vankien historia odottaa laatijaansa. Maininnan arvoinen tapahtuma oli maailmanhistoriallisestekin merkittävä viidensadan suomalaisen poliittisen vangin syömälakko vankilaterroria vastaan.

Lapuan liikkeen tempaukset ovat oma lukunsa. On syytä mainita esimerkiksi entisen presidentin Ståhlbergin väkivaltainen kyyditys. Liikkeen rahoittajien Haarlan, Hackmanin, Walldenin, Julinin, Fazerin paljastajan Minna Craucherin teloitus kuvaa ajan henkeä. Toivo Antikaisen oikeusjuttu herätti huomiota ympäri Eurooppaa.

1930-luvun lopulla alkoi käydä ilmi, että autoritaariseen valtaan pyrkinyt oikeisto ei voinut säilyttää asemaansa muuten kuin terrorin ja poikkeuslakien avulla. Johdonmukaisena seurauksena sotatila nähtiin ainoaksi hallitsemiskeinoksi, joka takaisi varmasti oikeistolaisen vallanpidon ja loisi ”lapualaisille” tarpeellisen neuvostovastaisen konsensuksen, ”talvisodan hengen”.

Taistelu kommunismia vastaan palveli nationalistista Suur-Suomen luomista. Vanhaan tsaarinaikaiseen venäläisvihaan kytkettiin kiihotus sodanvastustajia ja vasemmistolaista työväenliikettä vastaan leimaamalla ne ”epäisänmaallisiksi” Neuvostoliiton asiamiehiksi. Demokraattisten järjestöjen kieltäminen ja hajottaminen liittyi neuvostovastaisen sodan valmisteluun.

1930-luvun alkupuolen kiihkoisänmaallinen neuvostovastaisuus muuttui vuosikymmenen loppua kohti militarististyyppiseksi neuvostouhkalla pelotteluksi. Tällainen vaihtelu on tyypillistä venäläisvastaisuudessa: milloin itänaapuri on heikko, mitätön ja surkea, milloin taas uhkaavan suuri ja mahtava. Viimemainittu asenne palveli henkisessä valmistautumisessa sotaan Neuvostoliittoa vastaan.

Keväällä 1931 suomalaiset jakoivat Suur-Suomi karttoja ulkovaltojen lähetystöille. Saksan lähettiläs kirjoitti tämän johdosta, että Suomessa oli tullut suorastaan urheiluksi tehdä kiihotustyötä Venäjää vastaan. Neuvostohallituksen äänenkannattajan Izvestija-lehden päätoimittaja Karl Radek antoi Suomen lehdistölle ensimmäisen sijan neuvostovastaisessa propagandassa koko maailmassa.

Vuodesta 1933 Suomen valtiollinen poliisi (Supon ja Valpon edeltäjä Etsivä keskusrikospoliisi) ja kansallissosialistisen Saksan turvallisuuspoliisit tekivät tiivistä yhteistyötä. Tämä yhteistyö oli taustana suomalaisten ja saksalaisten yhteistyölle toisessa maailmansodassa.

Etsivä Keskuspoliisi hajotti elokuussa 1934 Kansalaisoikeuksien ja Työn puolustusyhdistyksen, kun se levitti julistusta ”rauhan puolesta sodan valmistelijoita vastaan”. Siinä todettiin: ”Tämä rikollinen sota on jo ovella. Se on kaksinkerroin rikollinen siksi, että se on tähdätty ensimmäistä ja ainoata työväenvaltiota Neuvostoliittoa vastaan”. Julistuksen painajat pidätettiin.

Vaihtoehtoinen, sodanvastainen kehityslinja tuotiin esiin, mutta se tukahdutettiin. Akateemisen Sosialistiseuran Soihtu-lehti kirjoitti vuonna 1937: ”Venäjän vallankumous on fakta, Neuvostoliitto on fakta. Todetkaamme siinä ilmenevät epäterveet, vastenmieliset piirteet, pyrkikäämme erittelemään niiden syitä – mutta älköön ihminen, joka omaa historiallista tajua, hetkeäkään epäilkö tämän vallankumouksen maailmanhistoriallista merkitystä…Rauha, vapaus ja edistys seisovat tai kaatuvat Neuvostoliiton mukana. Se on tiedettävä ennen muuta meidän suomalaisten, koska Venäjän vallankumous on meidänkin vapautemme äiti.”

Sopii kysyä, millainen olisi Suomi ja maailma, jos Suomen sodanaikainen johto olisi yhdessä Saksan natsien kanssa todella voittanut sodan.