Kommunistit ja kulttuuri

Tässä taannoin keväällä nousi kohu perussuomalaisten kulttuurikäsityksestä. Siinä sitten itsekin aloin pohdiskella mikä on kommunistien käsitys kansankulttuurista.

Aikanaan oli niin sanotussa Koiton talossa Kansankulttuuri-niminen myymälä joka oli meitä kommunisteja lähellä ja josta sai ostaa hyvää kirjallisuutta, äänilevyjä ja paljon muuta jotka poikkesivat niin sanotusta valtavirrasta. Mutta oliko siellä myyty materiaali todella kansa syvien rivien kulttuuria, siinäpä riittääkin pohdittavaa.

Minä olen siitä outo kommunisti, että kuljen usein vastavirtaan muiden kommunistien ajatusten kanssa. Näin myös kulttuurin saralla. Otan muutaman esimerkin.

Kun aikanaan Aku-Kimmo Ripatti (sen tähden myös useat muut kommunistit) lyttäsivät Veikko Huovisen kirjat, niin minä ahmin niitä antaumuksella ja hihittelin itsekseni hänen oivalluksilleen, hersyvälle huumorille sekä osuvalle ironialle. Ilmankos olenkin vähän kieroon kasvanut Konsta Pylkkäsen tapaan. Myös Kalle Päätalon kirjoja luin silmät tapillaan vaikka eräitten kommunistien mielestä sen suurempaa syntiä ei voinut olla. Päätalon sijaan olisi pitänyt lukea vaikkapa Victor Hugon Kurjia tai muuta vastaavaa eli ”kunnon” kirjallisuutta.

Muistan myös erään kerran kun asuin Klaukkalassa ja yhdessä Toivolan sosialististen nuorten kokouksessa olin aiheuttaa monelle paskahalvauksen keskusteltaessa taiteesta ja elokuvista. Minä pölvästi menin täräyttämään, että tykkään Speden elokuvista kuin hullu puurosta ja myös Ohukainen ja Paksukainen -filmit on mielikatsottaviani. Siitähän se vasta äläkkä syntyi – sanottiin, että jollen melkein niiltä istumilta marssi katsomaan Woody Allenin elokuvia, joissa oivallisesti pilkataan amerikkalaista kapitalistista elämää, niin heillä on syytä epäillä, tokko olen ollenkaan kommunisti. Ja kun edes olisit maininnut suosikiksesi Charles Chaplinin joka sentään teki kantaaottavaa komediaa, mutta että Ohukainen ja Paksukainen, voi voi sinua onnetonta.

Nuorisoliittolaisaikoihin kun muut kiersivät rock-festivaaleja kuuntelemassa kapinallista rock-musiikkia, niin minä poika olin suomalaisen iskelmän suurkuluttaja ja kiersin tanssilavoja. Minusta se oli juuri sitä kansan kulttuuria joista suurin osa suomalaisista piti ja pitää. Arvaatte varmaan minkälaisia katseita sain monilta tovereilta kun kerroin omasta musiikkimaustani ja harrastuksestani.

Olen myös niin yksikertaiseen muottiin valettu, että minulle pitää patsaiden olla näköispatsaita. Kun ennen vanhaan loikin Helsingin asemalta kohti Kampin viinakauppaa, niin joka kerran kerkesin ihmetellä Paasikiven patsasta. Mietin esittääkö isompi kivi Juho Kustia ja pienempi kivi Allia vai toisinpäin. Vai markkeeraako kivet jotain ihan muuta, tähän päivään mennessä asia ei ole minulle ratkennut. Sen sijaan takaisinpäin asemalle mennessä puuhapussissa olevien pullojen iloisesti kilistessä, puristin taskussa käteni nyrkkiin koska edessäni nökötti näköispatsas, jossa murha–Kustaa istui ratsunsa selässä. Eli kyllä patsaasta pitää nähdä ketä ihailee tai inhoaa.

Se mitä jutullani ajan takaa on se, että kuka tai miten voidaan määritellä ja mikä on kansankulttuuria. Väitän, että meillä kommunisteilla suurelta osin on vieläkin se käsitys, ettei kansan ahmima niin sanottu kaupallinen kulttuuri voi olla kansankulttuuria. Väitän myös, että kommunistien ja kansan syvien rivien näkemykset eri taiteen muodoista eroavat aika jyrkästi toisistaan. Minä taidan olla poikkeus, sillä rakastan esimerkiksi TV2 maalaiskomediasarjoja kuten miljoona suomalaisyleisö, mutta joita useat tuntemani kommunistit kammoavat.

On varmasti totta sekin, että hömpäksi kutsuttu taide tylsistää ja tasapäistää ihmiset jolloin heitä on helppo hallita. Näin varmaan paljolti onkin, varsinkin kun seuraa nykyistä kaupallisten kanavien tarjontaa. Ymmärrän, että kapitalistisen järjestelmän pönkittämiseksi tarkoitetulle kulttuuritarjonnalle täytyy olla edistyksellinen vaihtoehto ja meidän kommunistien tehtävä on sitä luoda ja tuoda esille. Kuitenkin kuten esimerkeistäni paljastui, niin me kommunistit ainakin ennen aika laajalti halveksuimme taidetta jonka suuri osa kansasta oli ottanut omakseen ja se oli mielestäni suuri virhe. Olisi mielenkiintoista tietää mikä tilanne on tänään? Kohtaavatko kommunistien ja suurten massojen näkemykset kulttuurista?