Täystyrmäys!

Jos sai näissä vaaleissa suomalainen työväestö ja vähäväkinen kansa rajusti nokkiinsa, sai sitä myös SKP. Miten on selitettävissä, että kihniöläinen perussuomalaisten ehdokas Lea Mäkipää sai yksin Pirkanmaalta enemmän ääniä kuin SKP koko maassa?

Miten on mahdollista, että Paavo Arhinmäki imuroi Helsingissä yli 17000 ääntä kun puheenjohtajamme Yrjö Hakanen jää alle 800 ääneen? Miksi Hakasen vahva työ valtuustossa ei saanut vastakaikua? Entä pirkanmaalainen Jari Heinonen, joka on tehnyt erinomaista työtä Tampereen valtuustossa ja sosiaalineuvonnassa mutta äänimäärä jää myös alle 800? Samaan aikaan täysin näkymättömänä samaisessa valtuustossa istunut Laila Koskela kerää yli 10000 ääntä?

Jotain on siis pahasti pielessä, mutta mitä? Sitä on nyt korkea aika alkaa miettimään. Me emme voi loputtomasti mennä median meitä sortavan selän taakse tai populismi-buumista etsiä ulospääsyä ongelmiimme.

Jos mikä tahansa puolue menettää kertaheitolla puolet äänimäärästä, niin on ilman muuta selvää, että asiat perataan juuriaan myöten. Miten on laita SKP:ssa? Ravistelemmeko tämänkin tuloksen harteiltamme kuin hanhi veden selästään ja jatketaan entiseen malliin?

Minusta on vakavasti pohdittava ylimääräisen edustajakokouksen koollekutsumista jossa käydään avoin ja toverillinen keskustelu mitä on tehtävä. Sitä tietysti täytyy edeltää piireissä käytävä tiukka analyysi mitkä syyt johtivat alamäkeen.

Mikä on puolueen julkisuuskuva? Elämmekö liikaa menneessä? Näpertelemmekö ”väärien” asioiden parissa kun samaan aikaan leipäjonot ja työttömyys kasvavat, työpaikoilla voidaan todella huonosti jne. Miksi emme osaa ottaa mediaa haltuun? Miten pääsemme eroon Auringonlasku-puolueen imagostamme. Miksi muille puolueille on luontevaa vaihtaa vaikeuksissa puheenjohtajaa mutta meillä ei? Meillä se on tabu josta ei saa ääneen puhua, miksi? Miten yhdistämme vallankumouksellisuuden ja parlamentaarisen toiminnan niin, että ne palvelevat toisiaan? Vai ovatko ne todella toisensa pois sulkevia? Miten me saamme rivimme pysymään koossa kun alati saadaan uusia takaiskuja. Entä miten on uusien ihmisten tulemisen laita puolueeseen jos emme kykene pikaisesti pysäyttämään kannatuksen laskua ja saamaan puolue nousuun. Kuka haluaa tulla puolueeseen jonka käyrä näyttää jatkuvasti alaspäin tai vaeltaa tappiosta toiseen?

Siinä liuta kysymyksiä joita on pohdittava tässä ja nyt, eikä viidestoista päivä. Emme me kommunistit ole mitään ihmeolentoja jotka jaksavat vastoinkäymisestä toiseen puurtaa väsymättä. Valoa on tultava näkyviin tunnelin päästä ja vähän äkkiä tai muuten meidät hukka perii tai monet lyövät hanskat tiskiin. Ei kukaan jaksa määräänsä enempää tappiosta toiseen, se on ihan ymmärrettävää.

Toki on niin, että periksi ei perhana anneta ja kamppailu jatkuu, mutta sitä ennen ”jotain tarttis tehrä” ja vähän äkkiä.