Äärivasemmistolaista politiikkaa tarvitaan!

Kun kommunistit menettivät dramaattisesti kannatuksensa eduskuntavaaleissa, on vasemmistopiireissä esitetty hämmentävä idea: kommunistien täytyy liittyä Vasemmistoliittoon. Sinänsä vasemmiston yhdistyminen on erinomainen ajatus. Yhteistyötä vasemmistoliittolaisten kanssa olen samoin kannattanut alusta lähtien. Nyt esitetyn idean hämmentävyys on siinä, että nimenomainen Vasemmistoliitto ajoi 1990-luvulla kommunistit ulos puolueesta. Edelleen vuonna 2011 Vasemmistoliitto ei suostunut kommunistien kanssa minkäänlaiseen vaaliyhteistyöhön.

Sosiaalisessa mediassa on asiasta käyty jonkin verran keskustelua. Valitettavasti vasemmistoliittolaisilta tulleet yhteistyötarjoukset eivät ole olleet ystävällisiä. Yhtäältä niissä on leimattu kommunistinen politiikka nykyaikana täysin mahdottomaksi. Toisaalta on julistettu, että vasemmistoväki on koottava yhteen Vasemmistoliittoon. Kolmanneksi on annettu ymmärtää, ettei Vasemmistoliiton sisällä sallittaisi kommunistista politiikkaa edelleenkään. Kommunistien olisi siis luovuttava kommunismista yhdistyäkseen vasemmistoliittolaisten kanssa. Epäystävällistä ilmapiiriä korostaa vielä iänikuinen räksytys, että pienet vasemmistopuolueet vievät isommalta ääniä.

Edellä mainitusta huolimatta jotkut kommunistit ovat olleet valmiita luovuttamaan. On ajateltu, että liittyminen Vasemmistoliittoon voisi kaikesta huolimatta tehdä hyvää. Yhdistymisen ehdoksi on esitetty, että puolueen ohjelma olisi uudistettava eräänlaiseksi kompromissiksi vanhojen ja uusien jäsenten välillä. Tämän naiivin kauniin ajatuksen yhteydessä unohdetaan, että vaikka Vasemmistoliittoon liittyisi liuta pikkupuolueita, ne muodostaisivat yhdessäkin siellä vain pienen vähemmistön. Toiseksi, vaikka kompromissi neuvoteltaisiin, se olisi viimeistään muutaman vuoden sisällä kumottu uudella päätöksellä. Vasemmistoliiton hyväksyminen nykyiseen poliittiseen kaanoniin riippuu siitä, kuinka maltillinen se on kapitalismia ja omistavaa luokkaa kohtaan. Tästä puolueen johtoporras on varmasti tietoinen.

Yhtenä vaihtoehtona on ilmoitettu, että kommunistien pitäisi lopettaa vaaleihin osallistuminen ja muu ”politiikan” tekeminen. Sen sijaan olisi kuulemma keskityttävä kapinan lietsomiseen katutasolla. Ymmärrän, että siinä asiassa on koko vasemmistolla parantamisen varaa: kun mieltä on pari kertaa vuodessa osoitettu, palataan sovinnaiseen, nyky-yhteiskunnan pelisäännöt hyväksyvään arkeen. Katujen ja kujien aktivismi ei kuitenkaan sulje millään lailla pois muita vaikutuskeinoja. Kommunistien vetäytyminen puoluepolitiikasta jättäisi ison osan poliittista kenttää typötyhjäksi. Nykyisen Vasemmistoliiton ”radikaalit” ovat luonteeltaan sellaisia uusvasemmistolaisia, joita vielä 1970-luvulla liittyi SDP:hen. Koko silloisen SKDL:n edustama kirjo pakkautuu nykykentällä vasemmistolaisiin pienpuolueisiin. Tämä kuvastaa vasemmistoaatteen surkeaa jamaa, mutta samalla muistuttaa, että tilaa ja tilausta löytyisi.

Tällä kirjoituksellani en pyri sanomaan, että SKP:n täytyy pitää kiinni omasta itsellisyydestään ja lähteä vastedeskin vaaleihin omilla listoillaan. Päinvastoin äärivasemmisto hukkaa vuosikymmenen tilaisuuden, mikäli se ei nyt yhdistä voimavarojaan. Jos SKP pitää kiinni ajatuksesta ”muut yhdistyköön meihin”, se tekee omassa piirissään ja mittakaavassaan saman virheen kuin Vasemmistoliitto. Oleellisinta on kaikesta huolimatta, että vasemman laidan politiikan kurssi käännetään uuteen ja terävään nousuun. Jos ”politiikka” katoaisi Vasemmistoliiton vasemmalta puolelta, olisin ensimmäisenä keräämässä uusia kannattajakortteja.