Arafatin murhalla olisi tuhoisat seuraukset

Alkuperäinen kirjoittaja: Erkki Susi

”Nyt se on virallista: Israelin hallitus on päättänyt
salamurhata Jasser Arafatin. Ei enää ’karkottaa maasta’. Ei enää
’ajaa ulos tai tappaa’. Yksinkertaisesti ’poistaa'”, kirjoittaa Israelin
tunnetuin rauhanaktivisti

Uri Avnery

.

Kirjoitus ilmestyi 13. syyskuuta, heti sen jälkeen kun Israelin
hallitus oli ilmoittanut aikovansa murhata palestiinalaisten presidentin

Jasser Arafatin

. Vähän myöhemmin Yhdysvallat torjui
veto-oikeudellaan YK:n turvallisuusneuvostossa päätöslauselman,
joka tähtäsi Arafatin turvallisuuden takaamiseen.

YK:n yleiskokouksen hätäistunto vaati sitten äänin
133-4, että Israel luopuu uhkauksistaan karkottaa Arafat tai muuten
vahingoittaa häntä. Päätöslauselmaa vastaan äänestivät
vain Israel ja USA sekä Mikronesia ja Marshallsaaret. Äänestyksestä
pidättyneiden lista on paljon puhuva: Australia, Kamerun, Kanada, Kolumbia,
Fizhi, Guatemala, Honduras, Kenia, Nauru, Nicaragua, Papua Uusi Guinea,
Paraguay, Peru, Tonga ja Tuvalu.

Yleiskokouksen päätöslauselman merkitys on lähinnä
symbolinen, mutta laajan yksimielisyyden ansiosta sellaisena vahva. Israelin
YK-edustaja kutsui kuitenkin päätöslauselmaa ”merkityksettömäksi”
ja muistutti, ettei se ole sitova.

Uri Avnery korostaa kirjoituksessaan, että ”tietenkään
tarkoituksena ei ole poistaa” Arafatia ”toiseen maahan”.

”Kukaan ei vakavissaan usko, että Jasser Arafat nostaa kätensä
pystyyn ja antaa marssittaa itsensä ulos. Hän ja hänen miehensä
tullaan tappamaan ’tulitaistelun aikana’. Se ei olisi ensimmäinen kerta.

Vaikka olisi mahdollista karkottaa Arafar toiseen maahan, kukaan Israelin
johdossa ei uneksisi tekevänsä niin. Miksei? Antaa hänen
tehdä vierailuja Putinin, Schröderin ja Chiracin luona? Luoja
varjelkoon! Niinpä suunnitelmana on siirtää hänet tulevaan
elämään.

Ei välittömästi. Amerikkalaiset kieltävät sen.
Se voi tehdä Bushin vihaiseksi. Sharon ei halua ärsyttää
Bushia.

Jotkut lohduttautuvat sillä ajatuksella, että tämä
on vain tyhjä päätöslauselma. Se on ajateltu toteutettavaksi
aikana ja tavalla, joista ei ole vielä päätetty. Mutta tämä
on toiveajattelua, vaarallista lohdutusta. Hänen salamurhaamisensa
legitimoiva päätös on itsessään kauaskantoinen
poliittinen toimi. Sen tarkoitus on saada israelilaiset ja kansainvälinen
yleisö tottumaan ajatukseen. Sillä, mikä ennen kuulosti äärifanaatikkojen
hullulta juonelta, on nyt laillisen poliittisen prosessin leima, missä
vain aika ja toteutustapa on vielä auki.”

Avneryn mukaan jokainen Israelin pääministerin

Ariel Sharonin

tunteva voi nähdä, miten asiat kehittyvät tästä
eteenpäin.

”Hän tulee odottamaan tilaisuuttaan. Se voi tulla millä
tahansa minuutilla, tai viikon, kuukauden, vuoden päästä.
Hän on kärsivällinen. Kun hän päättää
tehdä jotain, hän on valmis odottamaan, mutta hän ei tule
poikkeamaan tavoitteestaan.

Niinpä milloin suunniteltu salamurha toteutetaan? Kun jokin iso
itsemurhahyökkäys tapahtuu Israelissa, jokin niin iso, että
myös amerikkalaiset ymmärtävät äärimmäisen
reaktion. Tai kun jossain tapahtuu jotain mikä kääntää
maailman huomion pois maastamme. Tai kun jokin dramaattinen tapahtuma, jokin
Kaksoistornien tuhoon verrattava, saa Bushin raivoihinsa.”

Mitä tulee tapahtumaan sen jälkeen?, Avnery kysyy.

”Arabijohtajat sanovat, että tulee olemaan ’arvaamattomia seurauksia’.
Mutta todellisuudessa seuraukset voidaan hyvin arvata etukäteen.

Arafatin murha tulee aiheuttamaan historiallisen muutoksen Israelin ja
Palestiinan kansan välisessä suhteessa. Sitten vuoden 1973 sodan
molemmat kansat ovat hyväksyneet ajatuksen kompromissista kahden suuren
kansallisen liikkeen välillä. Oslon sopimuksessa, Jasser Arafatin
käytännössä yksin alulle paneman prosessin jälkeen,
palestiinalaiset luovuttivat 78 prosenttia maasta mitä oli ennen vuotta
1948 kutsuttu Palestiinaksi. He hyväksyivät valtionsa muodostamisen
jäljelle jääneelle 22 prosentille. Vain Arafatilla oli kansan
mukaan saamiseen välttämätön moraalinen ja poliittinen
asema, paljolti samoin kuin

Ben Gurion

kykeni vakuuttamaan meidän
kansamme hyväksymään jakosuunnitelman.

Jopa kärkevimmissä kriiseissä sen jälkeen molemmat
kansat ovat säilyttäneet lujasti uskonsa, että lopussa tulee
olemaan kompromissi.

Arafatin salamurha tulee panemaan pisteen tälle, kenties ikuisiksi
ajoiksi. Me tulemme palaamaan ’kaikki tai ei mitään’ -vaiheeseen:
Suur-Israel tai Suur-Palestiina, jotka joko heittävät juutalaiset
mereen tai työntävät palestiinalaiset erämaahan.

Palestiinalaishallinto tulee katoamaan. Israel tulee ottamaan valtaansa
kaikki palestiinalaisalueet, kaikkine siihen liittyvine taloudellisine ja
inhimillisine rasituksineen. ’Loistava miehitys’, joka antoi Israelille
vapaat kädet alueilla maailman maksaessa laskut, tulee olemaan ohi.”

Avnery ennustaa, että väkivalta tulee nousemaan kaiken muun yläpuolelle.

”Se tulee olemaan kummankin kansan ainoa kieli Jerusalemissa ja
Ramallahissa, Haifassa ja Hebronissa, Tulkarmissa ja Tel Avivissa pelko
tulee vaanimaan katuja. Jokaista äitiä, joka lähettää
lapsensa kouluun, tulee kalvamaan huoli siihen saakka kun he tulevat takaisin.
Terrori siellä ja täällä, väkivallan jatkuvasti
laajeneva kierre, automaattinen ja lakkaamaton laajentuminen.

Maanjäristys ei tule rajoittumaan Välimeren ja Jordanian väliselle
alueelle. Koko arabimaailma tulee räjähtämään.
Arafatista, profeetasta, marttyyrista, sankarista, symbolista, tulee yleisarabialainen,
yleisislamilainen mytologinen hahmo. Hänen nimestään tulee
taisteluhuuto kaikille vallankumouksellisille Indonesiasta Marokkoon, iskulause
kaikille uskonnollisille ja kansallisille maanalaisille organisaatioille.
Maa tulee järkkymään kaikkien arabihallintojen jalkojen alla.
Verrattuna Arafatiin, ylivertaiseen sankariin, kaikki kuninkaat, emiirit
ja presidentit tulevat näyttämään epämiehekkäiltä,
pettureilta ja palkkasotureilta. Jos yksi heistä kaatuu, dominoefekti
lähtee liikkeelle.

Verenvuodatus tulee olemaan yleismaailmallista. Jokainen israelilainen
kohde, jokainen lentokone, jokainen turistiryhmä, jokainen israelilainen
laitos, tulee olemaan jatkuvassa vaarassa.

Avneryn mukaan amerikkalaiset tietävät, että Arafatin tappaminen
ravistelee heidän asemaansa läpikotaisin arabi- ja muslimimaailmassa.

”Sissisota, joka on yhä laajenemassa Irakissa, tulee leviämään
ympäri arabi- ja muslimimaita ja yleensä maailmaa. Jokainen arabi
ja muslimi tulee uskomaan, että Sharon toimi USA:n suostumuksella ja
rohkaisemana, mitä tahansa laimeaa sanallista vastustusta heillä
on saattanutkin olla. Raivo tulee kohdistumaan heitä vastaan. Suuri
joukko uusia

Bin Ladeneita

tulee punomaan kostoa.

Eikö Sharon ymmärrä kaikkea tätä? Tietenkin
hän ymmärtää. Poliittiset mitättömyydet, joista
hallitus koostuu, saattavat olla kyvyttömiä näkemään
nenäänsä pidemmälle, juuri kuten silmänsä
ummistavat kenraalit, joiden ainoa ratkaisu on tappaa ja tuhota. Mutta Sharon
tietää todennäköiset seuraukset – ja nauttii niistä.

Sharon haluaa lopettaa sionismin ja Palestiinan kansan historiallisen
selkkauksen selväpiirteisellä päätöksellä:
täysi Israelin hallinta koko maan suhteen ja tilanne, joka tulee pakottamaan
palestiinalaiset lähtemään tiehensä. Jasser Arafat on
todellakin ’täydellinen este’, kuten hallituksen päätöslauselmassa
asia muotoillaan, tämän suunnitelman toteuttamiselle. Ja anarkian
ja verenvuodatuksen kausi olisi hyväksi sen toteuttamiselle.

Entä Israelin kansa? Heikko, aivopesty, epätoivoinen ja apaattinen
kansa ei asetu esteeksi. Hiljainen, tyhjiin imetty enemmistö käyttäytyy
ikään kuin kaikki tämä ei koskisi heitä ja heidän
lapsiaan. He seuraavat Sharonia kuten pillipiiparia seuraavat lapset, suoraan
jokeen.”

”Tämä jylisevä hiljaisuus on tuhoisa. Tuhon estämiseksi
meidän velvollisuutemme on rikkoa se”, Uri Avnery päättää
kirjoituksensa.