Călin Georgescun pikkuporvarillinen utopia

Retoriikan ja psykologisen profiloinnin lisäksi meidän on ymmärrettävä syvällisemmin niitä yhteiskunnallisia voimia, jotka tukevat romanialaista äärioikeistolaista poliitikko Călin Georgescua ja hyötyvät hänen nousustaan. Tässä poliittista valtaa tavoittelevien ja oikeuksiaan menettäneiden eliittien liitossa on nationalistisen oikeiston poliittisen hankkeen ydin. Samalla löydämme myös vastalääkkeen: ristiriita Georgescua äänestävien tavallisten ihmisten todellisten ongelmien ja hänen edustamansa eliitin luokkaintressien välillä. Neljännesmiljoonan saldoa pankkitilillään pitävän miehen pikkuporvarillinen utopia ei ole sellainen järjestelmän vastainen vaihtoehto, jota EU:n köyhin ja epätasa-arvoisin maa tarvitsisi.

Kun kansallismielisen AUR-puolueen nousu parlamenttivaaleissa neljä vuotta sitten yllätti kaikki täydellisesti, tällä kertaa mielipidemittaajat erehtyivät vielä pahemmin. Edes vedonvälittäjät eivät ennustaneet, että Romanian presidentinvaalien ensimmäisen kierroksen 24.11.2024 voittaisi äärioikeiston ehdokas Georgescu, joka sai lähes 23 prosenttia äänistä. Hän kohtaa toisella kierroksella 8. joulukuuta toisen oikeiston ehdokkaan, uusliberaalin USR-puolueen Elena Lasconin. [Lehden mennessä painoon Romanian korkein oikeus on kumonnut vaalien ensimmäisen kierroksen tuloksen ja vaatinut vaalien uusimista. Päätös on lopullinen ja sitova.] Ilman minkään suuren poliittisen puolueen tukea tyhjästä ilmaantunut Georgescu on järkyttänyt ja herättänyt kommentoijien huomion, jotka yrittävät nyt kuumeisesti selvittää tätä vaaliarvoitusta. Miten se oli mahdollista?

Uusliberaalipolitiikka demokratian romuttajana

Liberaalin oikeiston tyypillisissä selityksissä keskitytään, kuten tavallista, tekijöihin, jotka ovat parhaimmillaankin toissijaisia, pikemminkin kiihdyttäviä kuin syy-yhteyksiä. Niissä lähdetään liikkeelle TikTokista ja uskonnollisten verkostojen vaikutuksesta päätyen Venäjän väitettyyn sekaantumiseen (joka on uskottavaa, mutta jota ei ole vielä todistettu). Näin jätetään täysin huomiotta se, että viimeisten kolmen vuosikymmenen aikana harjoitettu oikeistolainen talouspolitiikka on mahdollistanut tällaisten ehdokkaiden asettamisen. Muun muassa laajamittaiset yksityistämiset, rikkaiden aliverotus, matalapalkkapolitiikka, sosiaalisten oikeuksien heikentäminen ja julkisten palvelujen alirahoitus ovat olleet tällaista oikeistolaista politiikkaa. Romanian demokratian kannalta valitettavasti Lasconi kuitenkin tukee juuri tällaista politiikkaa. Oliko se Berthol Brecht, joka sanoi, että fasismin kohtu on aina hedelmällinen niin kauan kuin elämme kapitalismissa?

Vasemmiston kommentaattorit ovat kiinnittäneet huomiota näihin uusliberalismin ja äärioikeiston nousun välisiin yhteyksiin ja huomauttaneet, että järjestelmän vastaiset äänet tulivat syrjäytyneistä sosiaaliryhmistä. Georgescu menestyi erityisen hyvin keskiasteen koulutuksen suorittaneiden nuorten keskuudessa (31 prosenttia). He ovat kaikkein haavoittuvimmassa asemassa työpaikkojen epävarmuuden vuoksi ja heidän on vaikea päästä asuntomarkkinoille. Tuoreen sosiologisen tutkimuksen mukaan nuoret suhtautuvat yhä epäilevämmin demokraattiseen järjestelmään, ja 41 prosenttia heistä uskoo, että maassa pitäisi olla vahva johtaja, joka ”ei vaivaudu vaaleihin tai parlamenttiin”.

Călin Georgescu symboloi populististen ja nationalististen liikkeiden vahvistumista Romaniassa, kuten muuallakin Itä-Euroopassa. Elena Lasconi puolestaan on romanialainen poliitikko ja entinen toimittaja, joka on tullut tunnetuksi suorasukaisena ja karismaattisena hahmona. Kuvat: Wikimedia Commons

Vuoden 1989 jälkeen liberaali demokratia kulki käsi kädessä uusliberalistisen talouden kanssa, ja koska jälkimmäinen ei ole onnistunut luomaan luvattua elintasoa - mikä tarkoittaa muutakin kuin BKT:n kasvua – se on heikentänyt molempien legitimiteettiä.

Demokratian suhteellisen vähäistä kannatusta ei voida erottaa kansan tyytymättömyydestä nykyisiin aineellisiin oloihin ja kroonisesta toivottomuudesta niiden parantamisen suhteen. Ihmiset ovat pettyneitä paitsi nykyhetkeen myös tulevaisuuteen, mikä lisää radikaalien ratkaisujen kaipuuta.

Lisäksi Georgescu sai yli 43 prosenttia ulkomailla asuvien romanialaisten äänistä. Ne tulivat suurelta osin ihmisiltä, jotka tekevät kovasti töitä vaikeissa oloissa - ihmisiltä, jotka ovat joutuneet lähtemään maasta taloudellisista syistä, jotka ovat kohdanneet syrjintää uudessa kotimaassaan ja jotka ehkä löytävät jonkinlaisen menetetyn arvokkuuden mahtipontisesta kansallismielisestä retoriikasta, jossa luvataan tehdä Romaniasta ”ylpeä ja vahva” maa. 

Kaunainen kannattajakunta

Kyseessä on suuntaus, joka on yhä yleisempi maailmanlaajuisesti mutta erityisesti Keski- ja Itä-Euroopassa: taloudellisista syistä muuttamaan joutuneet siirtolaiset, jotka ovat pettyneitä sekä emämaahan (joka pakotti heidät lähtemään) että isäntämaahan (joka ei täysin hyväksy heitä), näkevät nationalistisissa poliitikoissa keinon, jonka kautta he voivat ilmaista pettymyksensä. Taustalla on vuoden 1989 jälkeisen kapitalismiin siirtymisen sosiaalis-taloudellinen vaikutus. Tämä raaka prosessi on murskannut kohtaloita ja yhteisöjä, ajanut miljoonia ihmisiä pois maasta ja tuominnut miljoonia muita toivottomalta tuntuvaan epävarmuuteen, joka vaikuttaa kaikkiin Romanian sosiaalisen elämän osa-alueisiin asumisesta työpaikkoihin ja sairaaloihin.

Nämä konkreettiset tekijät heijastuvat eri tavoin kansan tietoisuuteen. Muutama vuosi sitten tehty tutkimus osoitti muun muassa, että yli 90 prosenttia romanialaisista haluaa, että valtio rahoittaa työpaikkoja luovia hankkeita, noin 80 prosenttia haluaa, että valtio investoi enemmän julkisiin palveluihin ja köyhyyden vähentämiseen, ja 73 prosenttia uskoo, että valtion pitäisi ottaa enemmän huomioon työntekijöiden kuin työnantajien tarpeet.

Romaniassa on siis syntymässä suuri vasemmistolainen äänestäjäkunta, ainakin sosioekonomisissa kysymyksissä. Koska ei kuitenkaan ole olemassa vasemmistopuoluetta, jolla olisi laajaa julkista vetovoimaa ja joka kykenisi kampanjoimaan laajasti näiden kysymysten ympärillä (ei ainoastaan vaalien alla vaan erityisesti vaalien välillä), osa tästä äänestäjäkunnasta joutuu taantumuksellisten ”järjestelmänvastaisten” ehdokkaiden vietäväksi, koska he lupaavat muutosta vallitsevaan tilanteeseen, vaikka se olisi kuinka epämääräinen.

Samaan aikaan Georgescun suosiota kansan parissa ei kuitenkaan pidä liioitella. Ulkomailla asuvilta saadut yli 400 000 ääntä edustavat vain alle 10 prosenttia ulkomailla äänestävistä romanialaisista. Lisäksi 52 prosentin äänestysaktiivisuus oli toiseksi alhaisin kaikista presidentinvaaleista vuoden 1989 jälkeen. Toisin sanoen lähes puolet äänioikeutetuista äänestäjistä ei innostunut yhdestäkään ehdokkaasta eikä mennyt äänestämään. Valtavirran politiikan tutkijoiden ja kommentaattoreiden, mutta myös monien vasemmistolaisten, yleinen virhe on korostaa liikaa niin sanotun ”vasemmiston” roolia äärioikeiston nousussa. Tämä virhe johtuu moniarvoisista ja liberaaleista oletuksista, jotka koskevat vaalien keskeistä asemaa kapitalistisessa demokratiassa ja jotka jättävät huomiotta sen rakenteellisen ja suhteettoman suuren vallan, joka tietyillä yhteiskuntaluokilla on muihin nähden sekä taloudellisesti että poliittisesti.

Taistelu hegemoniasta pääomien välillä

Lähes yksinomaan äärioikeiston äänestäjäprofiiliin keskittyminen, johon monet Romanian vasemmiston edustajat nykyään keskittyvät, saattaa peittää alleen äärioikeiston ja erityisesti sitä johtavan ja/tai rahoittavan eliitin luokkasidonnaisuuden. Orbánista Trumpiin ja Melonista Bolsonaroon äärioikeisto on populistisesta ja eliitin vastaisesta retoriikastaan huolimatta tiettyjen etuoikeutettujen sosiaaliryhmien poliittinen väline, jolla ne haluavat lisätä poliittista vaikutusvaltaansa. Kuten olen todennut toisaalla, oikeistopopulismin voimat edustavat yleensä niiden kapitalistiluokkien etuja, jotka joko kokevat hegemonisen asemansa vaarantuneeksi (fossiiliteollisuus) tai jotka uskovat, että niillä on enemmän hävittävää kuin voitettavaa uusliberalistisesta globalisaatiosta (kotimainen pääoma syrjäisissä maissa). Kyseessä on taistelu hegemoniasta eliitin kilpailevien ryhmittymien välillä. Georgescun tapaus ei tee poikkeusta tästä globaalista ilmiöstä, eikä sitä voi ymmärtää irrallaan siitä.

Hänen valikoiva ideologiansa ja eksoottisia aiheita käsittelevät selityksensä hämärtävät hänen esittämänsä sosioekonomisen ohjelman. Toisin kuin jotkut liberaalit kommentoijat väittävät Georgescun sosioekonominen näkemys on itse asiassa johdonmukaisempi kuin useimpien ehdokkaiden. Hänen julistuksensa ei jätä epäselvyyttä siitä, mitä luokkaetuja hän haluaa edistää:

”Ennen kaikkea pienten ja keskisuurten yritysten omistajuutta on kannustettava, suojeltava ja tuettava. Meidän ei tarvitse olla tekemisissä holhousvaltion kanssa, joka jakaa varallisuutta uudelleen tasa-arvoisesti sosialistisen mallin mukaisesti, vaan tuottavan omistuksen yhtiömuotojen (maa, työkalut, koulutusresurssit) leviämisen ja halvan pääoman helpon saatavuuden kanssa. Suvereenin ja vaurautta jakavan Romanian taloudellinen menestys perustuu ensisijaisesti pientuottajien pääomittamiseen”.

Georgescusin taloudellinen visio on todellisuudessa pikkuporvarillinen utopia - pienten ja keskisuurten yrittäjien maa, kylissä ja kaupungeissa, joissa työväenluokalla tai suurpääomalla (romanialaisella tai ulkomaisella) ei näytä olevan selkeää roolia. Tämä ei ole kommunistien luokaton yhteiskunta vaan yhden ainoan luokan - kansallisen pikkuporvariston – yhteiskunta.

Tämän lisäksi Georgescu ehdottaa, että yhtenäisen verokannan yläraja asetetaan 10 prosenttiin, myös yritysten voitoista (tällä hetkellä 16 prosenttia), mutta se laskisi vain kahteen prosenttiin niiden yritysten osalta, joiden vuotuinen liikevaihto on yli miljoona euroa. Muita verohelpotuksia tarjottaisiin maatalousyrityksille. Emme tiedä, miten hän kattaisi näin syntyvän aukon, joka johtaisi käytännössä lisääntyviin säästötoimiin. Georgescu myöntää tämän suoraan, kun hän kannattaa ”valtiokoneiston välitöntä supistamista siirtämällä sen (sic) yksityiselle sektorille”. Vaikka valtio omistaisi vähintään 51 prosentin osuuden ”kaikista Romanian alueella hyödynnetyistä luonnonvaroista”, nämä luonnonvarat eivät palaa julkiseen omistukseen, vaan ne ovat jatkossakin alisteisia voiton tavoittelulle.

Toisin kuin enemmistö Romanian äänestäjistä – ja hyvin todennäköisesti jopa hänen oma äänestäjäkuntansa – haluaa, Georgescun ohjelmassa ei ole mitään mainintaa palkkojen ja eläkkeiden korottamisesta. Nämä ovat edelleen EU:n alhaisimmat. Lisäksi ohjelmasta puuttuvat ehdotukset työntekijöiden oikeuksien parantamisesta, kiinteistömarkkinoiden sääntelystä ja kohtuuhintaisten asuntojen rakentamisesta tavallisille ihmisille. Siitä  ei myöskään löydy mainintaa Romanian kipeästi tarvitsemasta infrastruktuurista, energiamarkkinoiden tai rahoitusmarkkinoiden sääntelystä, jotka ovat viime vuosina tuottaneet ennätysvoittoja omistajilleen. Kyseessä on oikeistolainen talousohjelma, joka palvelee maaseudun ja pienten kaupunkien pikkuporvaristoa, joka ei tällä hetkellä tunne olevansa poliittisesti riittävästi edustettuna.

Monikansalliset yritykset ja kauppaketjut ovat vallanneet markkinoita erityisesti suurkaupungeissa, mikä on ajanut pienet kauppiaat ahtaalle. Kuva: George Bakos

Pikkuporvarit vs. ylikansalliset pääomat

Viime keväänä Georgescu valittiin äskettäin perustetun Yrittäjien ja maanviljelijöiden allianssi -puolueen puheenjohtajaksi (vaikka ei olekaan selvää, onko hän edelleen tässä tehtävässä). Puolue luonnehtii itseään ”liike-elämän reaktioksi poliitikkojen poikkeavaa hallintotapaa vastaan” mikä kuvaa hyvin Georgescun poliittista hanketta ruokkivaa pikkuporvarillista vihaa. Rakenteellisella tasolla pikkuporvaristo on yhteiskuntaluokka, joka on juuttunut kiven ja kannon väliin: yhtäällä on työväenluokka, joka haluaa parempia palkkoja ja oikeuksia, ja toisaalla suuryritykset, jotka uhkaavat jatkuvasti syrjäyttää sen markkinoilta ja saavat valtiolta etuuskohtelua. Kriisiaikoina, kun pienet ja keskisuuret yritykset sulkevat ovensa eikä poliittinen järjestelmä tule niiden avuksi, pikkuporvaristo mobilisoituu poliittisesti taantumukselliseen suuntaan. Se näkee vihollisia sekä työväenluokassa että suuryritysten palveluksessa olevassa valtiossa, ja tästä juontuu Georgescun (ja AUR:n ja USR:n) ohjelman valtiovallan vastainen ulottuvuus. Yksi hänen TikTok -klipeistään on tältä osin kuvaava: ”Tiedättekö, kuinka monta yritystä suljetaan joka päivä? Pelkästään Bukarestissa 1 500 sulkee joka kuukausi; ilmeisesti kaikki ne ovat romanialaisia, ulkomaiset yritykset puolestaan eivät maksa veroja ja ilmoittavat nollatuloksen.” Kuten Sosialistisen toimintaryhmän (Socialist Action Group) analyysissä aivan oikein todetaan:

”Călin Georgescun ja äärioikeiston nousu valtaan perustuu useisiin ilmiöihin, joista yksi tärkeimmistä on se, että ylikansallinen pääoma on pakkolunastanut pien- ja keskiporvariston. Nämä porvarilliset kerrokset, joita jatkuvasti uhkaa proletarisoituminen, näkevät porvarillisen kansallisvaltion turvana ylikansallisen monopolipääoman kaikkein tuhoisimpia toimia vastaan. He tukevat poliittisesti kaikkia, jotka keksivät joukon erilaisia keinoja puuttua sen toimintaan ja suojautumiseen siltä, koska ne todennäköisesti viivyttävät heidän omaa pakkolunastustaan - ja juuri tämän äärioikeisto tarjoaa.”

Poliittinen hanke, jolla on hegemonisia pyrkimyksiä, ei tietenkään voi tukeutua yhteen ainoaan yhteiskuntaluokkaan vaan se pyrkii eri luokkien ja luokkaryhmien liittoon.

Tässä tapauksessa näyttäisi kyseessä olevan vähäosaisten (erityisesti nuorten ja ulkomailla asuvien) ja kotimaisen pikkuporvariston välinen koalitio, mutta Georgescun takana olevan yhteiskunnallisen blokin tarkempi kartoitus jää odottamaan. Toistaiseksi on jonkin verran yksittäisiä todisteita siitä, että Georgescu hyötyy myös tiettyjen salaisen palvelun ryhmien tuesta (kaikki vuoden 1989 jälkeiset hallitukset ovat ylimitoittaneet ja ylirahoittaneet niitä, mikä on merkittävä ongelma, josta Georgescun manifestissa ei sanota mitään) tai Venäjän pääomaa lähellä olevien liikemiesten tuesta (taloudellinen yhteys, joka on havaittavissa myös Unkarin Orbánin hallinnon tapauksessa).

Georgesculla itsellään on kuitenkin ammatillinen tausta, joka liittyy länsimielisiin valtiollisiin ja hallitustenvälisiin instituutioihin, kuten Kansalliseen kestävän kehityksen keskukseen ja YK:n Global Sustainable Index Instituteen. Mikä sitten selittää hänen ”suverenistisen” käänteensä? Vastaus on ehkä helpompi löytää hänen vaimonsa Cristela Georgescun, joka on hänen poliittisen hankkeensa vankka tukija, urakehityksestä. 

Cristela Georgescu on tehnyt 15 vuoden uran Citibankin (Yhdysvaltain neljänneksi suurin pankki) romanialaisessa sivukonttorissa, jossa hän nousi varatoimitusjohtajaksi. Sitten hän teki ammatinvaihdoksen ja toimii nyt pienyrittäjänä ”luontaishoidon” alalla. Siirtyminen näyttää ajoittuneen samaan aikaan kuin pankin vuonna 2012 tekemä päätös vähentää huomattavasti toimintojaan Romaniassa. Ehkä uranvaihto ei ollutkaan niin vapaaehtoinen kuin miltä se ensi silmäyksellä näyttää. 

Loppujen lopuksi pikkuporvaristo on altis paitsi proletarisoitumiselle, myös siirtymään ulkomaalaisen pääoman leiriin. Niiden kansallisten toimijoiden joukkoon, joka edustaa ja välittää ulkomaisen suurpääoman etuja. Esimerkiksi Puolassa kansallismielisen oikeiston (Laki ja oikeus) nousua edellisellä vuosikymmenellä auttoivat merkittävästi ne puolalaiset pankkiirit, jotka olivat vihaisia siitä, että länsimaisten pankkien paikalliset sivukonttorit eivät tarjonneet edullisia lainoja kotimaisille yrityksille.

Retoriikan ja psykologisen profiloinnin lisäksi meidän on siis ymmärrettävä paremmin niitä yhteiskunnallisia voimia, jotka tukevat Georgescua ja hyötyvät hänen nousustaan. Kansallismielisen oikeiston poliittisen hankkeen ydin on juuri tässä poliittista valtaa tavoittelevien, oikeuksiaan menettäneiden eliittien liitossa. Tässä piilee myös vastalääke: ristiriita Georgescua äänestävien tavallisten ihmisten todellisten ongelmien ja Georgescua itse asiassa edustavan eliitin luokkaintressien välillä. Neljännesmiljoona euroa pankissa pitävän miehen pikkuporvarillinen utopia ei ole se järjestelmän vastainen vaihtoehto, jota EU:n köyhin ja epätasa-arvoisin maa tarvitsee.

Vladimir Bortun on romanialainen politiikan tutkija ja aktivisti, joka työskentelee Oxfordin yliopistossa poliittisen eliitin, luokkien edustuksen ja radikaalivasemmistolaisten puolueiden parissa. Hän on kirjoittanut kirjan Crisis, Austerity and Transnational Party Cooperation in Southern Europe.

Teksti on alunperin julkaistu Cross-Border Talks -nettisivulla ja sen on Transform! Europen transform-network.net/blog sivulla julkaistusta ”The Petty-Bourgeois Utopia of CăLin Georgescu” englanninkielisestä tekstistä tekoälyä hyödyntäen suomentanut Tiina Sandberg.