Euroopan unionin laajeneminen on muutakin kuin geopolitiikkaa

Kun uusista EU:n jäsenkandidaateista neuvottelu nostaa sopimusten uudistamisen poliittiselle agendalle, on päättäjillä se käsitys, että laajentumista tulisi lähestyä “geopoliittisena strategisena investointina”. Eurooppalaisen vasemmiston tulisi kuitenkin kyetä vastaamaan vaihtoehtoisen vision esittämisen haasteeseen.

Kaksi ongelmavyyhtiä

Eurooppa-neuvosto päätti 14. joulukuuta 2023 yksimielisesti aloittaa liittymisneuvottelut Ukrainan ja Moldovan tasavallan kanssa. Lisäksi Georgialle myönnettiin ehdokasvaltion asema. Vaikka EU:n jäsenyyttä tavoittelevien maiden määrä on näin ainakin paperilla noussut kymmeneen, Länsi-Balkanin maiden liittymisprosessi etenee hyvin hitaasti, jos ollenkaan - ja jo pitkälle edenneet neuvottelut Turkin kanssa on jäädytetty vuonna 2018. Vaikka Eurooppa-neuvosto uudelleen vahvisti sitoutumisensa Länsi-Balkanin maiden tuleviin liittymisnäkymiin, Turkki ei saanut vastaavaa varmuutta.

Ensimmäistä kertaa Euroopan yhteisöjen 1973 toteutetun ensimmäisen laajentumiskierroksen jälkeen on kulunut kokonainen vuosikymmen ilman, että yksikään maa liittyi unioniin. Venäjän Ukrainaan kohdistaman hyökkäyksen myötä laajentumiskeskustelu on kuitenkin saanut nopeasti uutta vauhtia: Vain muutaman päivän kuluttua hyökkäyksestä Eurooppa-neuvosto kokoontui Versaillesissa ja totesi, että ”Ukraina kuuluu eurooppalaiseen perheeseemme”. Ukraina täytti EU:n jäsenyyttä koskevan ja maan liittymisvalmiutta kartoittavan kyselylomakkeen ennätysajassa, vain 10 päivässä. Helmikuussa 2023 Volodymyr Zelenskyy sai hurjat suosionosoitukset Euroopan parlamentissa. Kului muutama kuukausi, ennen kuin Euroopan komissio suositteli virallisesti jäsenyysneuvottelujen aloittamista Ukrainan kanssa vuotuisessa laajentumispaketissaan. Tällä hetkellä käydään läpi seulontaprosessia, jossa määritetään maan lainsäädännön yhdenmukaistamistarpeet, ja jos neuvottelut saadaan onnistuneesti päätökseen, laaditaan liittymissopimus. Prosessi vaikuttaa suoraviivaiselta, mutta sen loppuun saattaminen voi viedä vuosia, ellei vuosikymmeniä. 

Ilman unionin peruslainsäädännön perusteellista uudistamista laajentuminen ei näytä olevan mahdollista eikä todennäköistä.

Laajentumiskeskustelun uudelleen viriäminen on antanut uutta pontta toiselle Brysselin pinnan alla kehittyvälle keskustelulle: parlamentin vaatimukselle muuttaa Euroopan unionin perussopimuksia. Euroopan tulevaisuuskonferenssi on historiallisesti ainutlaatuinen EU:n laajuinen hanke kansalaisten osallistamiseksi. Vastauksena sen ehdotuksiin, parlamentti käytti vuonna 2022 ensimmäistä kertaa SEU:n (sopimuksessa Euroopan unionista, tunnetaan myös nimellä Maastrichtin sopimus) 48 artiklaa aktivoidakseen perussopimusten muuttamismenettelyn. Pian tämän jälkeen Ursula von der Leyen kertoi unionin tilaa käsittelevässä puheessaan komission tukevan perussopimusten uudistamista. Sittemmin parlamentti on laatinut tarkistetun version Euroopan unionin perussopimuksista ja toimittanut yksilöidyt muutosehdotukset Euroopan neuvostolle marraskuussa 2023. 

SEU:n 48 artiklassa annetaan yksinomaan Eurooppa-neuvostolle toimivalta aloittaa perussopimusten muuttamista koskevat viralliset neuvottelut. Jäsenvaltioiden poliittisen tahdon puutteen vuoksi uudistusprosessi on tällä hetkellä täysin pysähtynyt. Jatkuvasti etenevällä laajentumisprosessilla saattaisi kuitenkin olla juuri riittävästi potentiaalia, jotta vallitsevaan lamaannukseen lyötäisiin särö: On alettu esittää epäilyjä siitä, voisivatko Euroopan unionin toimielimet jatkaa toimintaansa asianmukaisesti uuden laajentumiskierroksen jälkeen ilman, että ne uudistetaan kokonaan. Ainakin parlamentin vastaus tähän kysymykseen on selvä ”ei”: sen perussopimusten muuttamista käsittelevässä mietinnössä katsotaan, että sopimusten uudistaminen on ”väistämätöntä” tulevien laajentumisten vuoksi.

Jos tämä arvio pitää paikkansa, seuraa siitä joukko monimutkaisia mutta ratkaisevan tärkeitä kysymyksiä. Mitä laajenevan unionin perussopimusten uudistaminen tarkalleen pitäisi sisällään, kun sitä tarkastellaan Venäjän hyökkäyksen taustaa vasten? Miten laajentumista koskeva yhteiskunnallinen näkökulma pitäisi huomioida muutoksissa? Voivatko Euroopan vasemmistopuolue ja Euroopan parlamentin vasemmisto toimia sosiaalisen näkökulman edistämiseksi tässä jo alkaneessa prosessissa?

Ursula von der Leyen on saksalainen poliitikko, joka on toiminut Euroopan komission puheenjohtajana vuodesta 2019. Kuva: Euroopan parlamentti

Euroopan unionin toimimattomuudesta

Perustuslakiuudistukset ovat laajentuneen unionin poliittisen päätöksenteon valmistelujen ydinkysymyksiä. EU:n tehokkaan päätöksenteon polttavin lainsäädännöllinen ongelma on neuvoston tarve äänestää yksimielisesti tietyillä politiikan aloilla, kuten verotuksesta, sosiaaliturvasta, yhteisestä ulko- ja turvallisuuspolitiikasta ja uusien jäsenvaltioiden liittymisestä päätettäessä. On syytä tarkastella asiaa tarkemmin, koska Ukrainan kanssa hiljattain aloitetut neuvottelut olivat vähällä kaatua tähän. 

Unkarin kansallismielinen pääministeri Viktor Orbán vastustaa jyrkästi Euroopan yhdentymisen syventämistä ja käyttää jatkuvasti veto-oikeuttaan prosessin estämiseksi. Kun Eurooppa-neuvosto teki päätöksen Ukrainan liittymisestä, hän piti ”strategisen kahvitauon” ja poistui huoneesta, jotta hänen ei tarvitsisi äänestää Ukrainan liittymisen puolesta. Näin toimien muut pystyivät jatkamaan asialistalla ja Orbán pelasti kasvonsa. Tapaus on jo nostettu esimerkiksi siitä, miten tällaisesta umpikujasta päästään tulevaisuudessakin. Samassa istunnossa Orbán kuitenkin esti 50 miljardin euron tukipaketin antamisen Ukrainalle ja taloudellisen avun jatkamisen. Orbán sai lukuisia myönnytyksiä sopimukseen, joka lopulta solmittiin kaksi kuukautta myöhemmin.

Mahdollisuus pidättäytyä äänestämästä jossain kysymyksessä muiden painostamiseksi ja neuvotteluvaran saamiseksi jossain aivan toisaalla on ollut tunnettu ongelma EU:n toimintakyvylle. Laajentuneessa unionissa vaikeudet vain lisääntyisivät. Kaikkien nykyisten ehdokasvaltioiden - kun Turkkia ei lasketa mukaan - väkiluku on suunnilleen sama kuin Britannian. Niiden liittyminen unioniin toisi ilman uudistuksia yhdeksän uutta veto-oikeutta neuvostoon ja yhtä monta komissaaria komissioon. Jokaisella uudella jäsenmaalla olisi valta estää muita ehdokasvaltioita liittymästä tai pitkittää institutionaalisia uudistuksia. Uusien maiden liittyminen ilman perussopimusten uudistamista uhkaa pahentaa EU:n nykyistä umpikujaa. 

Yksi jo nykyisen perussopimuksen mahdollistama ratkaisu tähän ongelmaan, olisi niin sanotun passerelle-lausekkeen käyttäminen: SEU:n 48 artiklan mukaan Eurooppa--neuvosto voi yksimielisesti sallia, että neuvosto äänestää määräenemmistöllä tietyistä asioista, jotka tavallisesti vaatisivat yksimielisyyttä. Se siis voi päättää yksimielisesti olla päättämättä yksimielisesti. Tämän mahdollisuuden käyttäminen ei kuitenkaan näytä koskaan olleen niiden valtioiden etujen mukaista, jotka muutoin hyötyisivät veto-oikeudestaan. Nykymuodossaan passerelle-lauseketta ei ole koskaan sovellettu.

Saksan ja Ranskan hallitusten asettama EU:n toimielinuudistusta käsittelevä asiantuntijaryhmä esitti hiljattain suosituksensa siitä, miten laajentumista voitaisiin parhaiten valmistella. Päätelmänä on, että ”EU ei ole vielä valmis ottamaan vastaan uusia jäseniä”, ja asiantuntijaryhmä suosittelee, että tulevan vaalikauden aikana valmistellaan ”perussopimusten tarkistuksia”. EU:n toimielinten kokoonpanoon kohdistuvista vaikutuksista puolestaan todetaan, että ”kaikki jäljellä olevat poliittiset päätökset olisi siirrettävä yksimielisyydestä määräenemmistöpäätöksiin”. Ilman unionin peruslainsäädännön perusteellista uudistamista laajentuminen ei näytä olevan mahdollista eikä todennäköistä.

Koska nykyinen toimielinrakenne luo unionin päätöksentekoprosessiin ylitsepääsemättömän esteen, jota ei voida hyväksyä, ja samaan aikaan mahdollistaa äärioikeistolaisen hallituksen etuoikeutetun kohtelun neuvostossa, vaatimus yksimielisyyden poistamisesta laajentumisen valmistelujen yhteydessä vaikuttaa järkevältä. Nämä uudistukset voivat myös viedä polulle, joka poikkeaa kauas sosialistien esittämästä suunnasta Euroopan kehittämiselle.

Aseellisen eskalaation varjossa

Neuvoston yksimielisistä päätöksistä luopumisella olisi merkittäviä seurauksia yhdelle hyvin erityiselle politiikanalalle: EU:n yhteiselle turvallisuus- ja puolustuspolitiikalle (CSDP). Yhtenäisen ulko- ja turvallisuuspoliittisen kannan sorvaaminen 27 jäsenvaltion eduista on aina ollut EU:lle suuri haaste. Kuten Pauline Jäckels huomautti Jacobin -lehdessä, kaoottiset reaktiot Israelin ja Gazan sodan viimeaikaisiin tapahtumiin ovat paljastaneet sisäiset ristiriidat, joita esiintyy sekä toimielinten että jäsenvaltioiden välillä. 

Kun komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen teki matkan Israeliin vieraillakseen Kfar Azan kibbutsissa ja antaakseen lehdistötiedotteen Israelin pääministerin Benjamin Netanjahun kanssa, unionin niin sanottu ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkea edustaja Josep Borrell kritisoi julkisesti hänen ”Israelia ehdottomasti tukevaa kantaansa” ja lisäsi, että hänen matkallaan oli ”suuri geopoliittinen hinta Euroopalle”. Parlamentin puhemies Roberta Metsola - joka kuuluu myös konservatiiviseen Euroopan kansanpuolueeseen ja osallistui henkilökohtaisesti kyseiselle vierailulle - tuki von der Leyenin linjaa. Parlamentin turvallisuus- ja puolustusasioiden valiokunnan puheenjohtaja Nathalie Loiseau on kuitenkin ilmaissut julkisesti tyytymättömyytensä ja jopa syyttänyt komissiota toimivaltuuksiensa ylittämisestä toteamalla, että: ”En ymmärrä, mitä tekemistä Euroopan komission puheenjohtajalla on EU:n ulkopolitiikan kanssa, josta hän ei ole vastuussa.” 

Nathalie Loiseau on ranskalainen poliitikko ja diplomaatti, joka toimii Euroopan parlamentin jäsenenä ja kuuluu Renew Europe -ryhmään, joka edustaa liberaaleja ja keskustalaisia voimia parlamentissa. Kuva: Euroopan unioni

Kunkin toimielimen roolia koskevan epäselvyyden lisäksi myös Eurooppa-neuvosto kamppaili kannanmuodostuksen kanssa, sillä jäsenvaltioiden välillä vallitsee jyrkkiä eroja. Suljettujen ovien takana käytyjen keskustelujen kesto oli yli viisi tuntia, ja niissä kiellettiin matkapuhelinten käyttö johtajien taistellessa semanttisista hienouksista.

Sitä vastoin EU:n nopea reaktio helmikuun 24. päivän tapahtumiin on nähty historiallisena yhtenäisyyden hetkenä. Eurooppa-neuvosto sopi muutamassa tunnissa Venäjän hyökkäyksen jälkeen pakotteista, ja pelkästään vuoden 2022 aikana niitä seurasi kahdeksan uutta pakotepakettia. Mutta vaikka Ukrainan tukemisesta vallitsee edelleen yleinen yhteisymmärrys yli kaksi vuotta myöhemmin, täsmällinen etenemistapa on johtajien välisten jatkuvien julkisten kiistojen aiheena.

Saksan hallitus on päättänyt olla toimittamatta Taurus-risteilyohjuksia Ukrainaan, jotta se ei sekaantuisi suoraan taisteluoperaatioihin, kun taas Ranskan Macron on hiljattain vahvistanut halukkuutensa lähettää jopa maajoukkoja. Toinen selkeä vastakohta alun yksimielisyydelle on, että Ukrainaan liittyvistä toimenpiteistä sopiminen ei sujunut, Orbánin käytettyä neuvotteluissa Unkarin veto-oikeutta. 

Keskustelua laajentumisen yhteydessä tehtävistä sopimusmuutoksista on tarkasteltava myös Euroopan puolustusvoimavarojen yhä selkeämmän yhdentämisen ja jäsenvaltioiden poikkeuksellisen korkeiden sotilasmenojen viitekehyksessä. Toimikautensa alussa von der Leyen ilmoitti aikovansa muodostaa ”geopoliittisen komission”. Komissio on äskettäin esittänyt suunnitelmia Euroopan puolustusteollisuuden vahvistamiseksi, mikä vastaa von der Leyenin julkista tavoitetta koordinoidummista EU:n puolustusmenoista ja on esimakua hänen seuraavasta toimikaudestaan. Parlamentin perussopimusten muutosehdotuksissa kehotettiin myös ”perustamaan puolustusliitto, joka käsittää sotilas-yksiköt, pysyvän nopean toimintavalmiuden unionin operatiivisen komennon alaisuudessa” sekä luomaan ”erillisen talousarvion” ”yhteishankintoja ja asevarustelun kehittämistä” varten.

Parlamentti käsittelee tuoreessa mietinnössään yksityiskohtaisesti uudistuksia, joita EU:n on tehtävä laajentumisen valmistelemiseksi. Vaikka mietinnössä esitetään monia järkeviä vaatimuksia, kuten meriiteille perustuvan lähestymistavan noudattaminen ja kansalaisyhteiskunnan osallistuminen, siinä myös todetaan, että laajentuminen on ”yksi vahvimmista geopoliittisista välineistä” ja ”geostrateginen investointi”. Mietintö on täten täysin samoilla linjoilla Eurooppa-neuvoston kanssa, joka aiemmin käytti samaa termiä omissa päätelmissään.

Tämä asenne laajentumista kohtaan on seurausta vääristyneestä tarkastelutavasta suhteessa turvallisuuteen. Kuten Axel Ruppert äskettäin esitti Metapolista varten laatimassaan tekstissä: ”EU:n olisi sidottava maailmanlaajuiset tavoitteensa ihmiskunnan kolmeen suurimpaan uhkaan: ydinsodan aiheuttamaan tuhoon, biologisen monimuotoisuuden vähenemiseen ja ilmastokriisiin. Mitään näistä turvallisuusriskeistä ei ratkaista uusilla aseilla.” Parlamentin mietinnön mukaan laajentuminen:”…edistäisi rauhaa, vakautta, turvallisuutta, demokratiaa, yhtenäisyyttä, ilmastonmuutoksen torjuntaa sekä vaurauden ja hyvinvoinnin varmistamista Euroopan mantereella”. Tällaiset laajamittaiset väitteet vaativat kuitenkin asianmukaista perustelua. 

Tämänhetkinen poliittinen keskustelu perustuu oletukseen, jonka mukaan EU:n täysivaltaista jäsenyyttä ei myönnettäisi yhdellekään täyteen sotilaalliseen konfliktiin ajautuneelle maalle, mikä tarkoittaa, että laajentumisprosessi voitaisiin toteuttaa vain, jos Venäjän hyökkäys-sodan loputtua. Nykyisessä poliittisessa keskustelussa Ukrainan täysjäsenyyden myöntäminen on kuitenkin painoarvoltaan suurempi kysymys kuin sodan lopettaminen. Toistaiseksi EU ei kuitenkaan ole kyennyt muotoilemaan strategiaa siitä, miten se voisi yhdistää tukensa Ukrainan oikeudelle itsepuolustukseen niihin diplomaattisiin toimiin, jotka aktiivisesti edistäisivät sodan lopettamista. Kun maanosaa uhkaa jatkuva ydinsodan leviämisen tai sotatalouden käyttöönoton vaara, laajentumisprosessin käyttäminen olisi vaarallista. Jos perussopimukset avataan unionin institutionaalisen kehyksen valmistelemiseksi laajentumista varten, EU:n yhteistä turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa koskevat artiklat eivät jää koskemattomiksi. Laajentumisen käyttäminen välineenä sotilaallisen ja puolustuksellisen yhteistyön tavoitteiden saavuttamiseksi vaikeuttaa lopulta paitsi ehdokasvaltioiden kansalaisten liittymispyrkimyksiä myös niitä sosiaalis-taloudellisia mahdollisuuksia, joita liittyminen voisi tarjota tuleville jäsenvaltioille.

Koska vasemmistolaiset ovat hyvin tietoisia perussopimuksiin kirjatuista säästötoimista, he ovat myös epäileviä, kun EU-jäsenyyden etuja ylistetään. 

Geopolitiikan ylittävä lähestymistapa

Vuonna 2023 useiden mielipidetutkimusten mukaan 78–92 prosenttia ukrainalaisista suhtautui myönteisesti EU:hun liittymiseen - heidän joukossaan oli paljon työntekijöitä ja vasemmistolaisia. Liittyminen EU:hun ei kytkeydy pelkkiin turvatakuisiin vaan myös parempiin elinoloihin, kuten työntekijöiden oikeuksien ja oikeusvaltion periaatteiden vahvistamiseen, korkeampiin sosiaalisiin normeihin, ihmisarvoisten työpaikkojen tarjonnan lisääntymiseen, korruption vähentämiseen ja poliittisten vapauksien vahvistamiseen. Koska vasemmistolaiset ovat hyvin tietoisia perussopimuksiin kirjatuista säästötoimista, he ovat myös epäileviä, kun EU-jäsenyyden etuja ylistetään. Tällaiset epäilykset pohjaavat jäsenyyttä hakeneiden maiden todellisuuteen, ovat siten oikeutettuja, ja ne on otettava vakavasti.

Jacobin -lehdessä hiljattain julkaistussa artikkelissa Anna Jikhareva huomauttaa, miten ukrainalaiset vasemmistolaiset ja ammattiliitot käyttävät jo Brysseliä ja EU:n perusoikeuskirjaa strategisena ankkurina. Perusoikeuskirjan IV osastossa sitoudutaan useisiin työntekijöiden perusoikeuksiin, kuten oikeuteen työehtosopimusneuvotteluihin ja lakkoihin (28 artikla), oikeudenmukaisiin ja kohtuullisiin työoloihin (31 artikla) sekä suojeluun perusteettomaa irtisanomiselta (30 artikla). Ukrainan hallitus puolestaan käyttää Venäjän hyökkäystä tekosyynä heikentää ammattiliittoja ja vähentää työntekijöiden oikeuksia, jolloin EU:n perusoikeuksien mukaiset lait antavat liikkumavaraa poliittiselle oppositiolle ja työtaisteluille näitä heikennystoimenpiteitä vastaan.

Tästä seuraa ilmeinen ongelma: vaikka on tärkeää vastata ehdokasvaltioiden liittymispyrkimyksiin ja toiveisiin, EU:n jatkuvaa militarisointia on vastustettava. Radikaali muutos tähän kehityskulkuun voidaan saada aikaan vain laajamittaisella poliittisella liikkeellä, joka kykenee painostamaan Euroopan hallituksia työtaistelujen ja lainsäädäntövoittojen avulla - mutta eurooppalaiset vasemmistopuolueet eivät tällä hetkellä kykene käynnistämään tällaista liikehdintää. Voidakseen vakuuttaa työntekijät ja äänestäjät siitä, että he pystyvät kuitenkin selviytymään Euroopan unionin aiheuttamista ristiriidoista, Euroopan vasemmistopuolueen olisi kyettävä esittämään vaihtoehtoista laajentumismenettelyä, joka perustuu ihmisten aineellisten elinolojen parantamiseen.

Kun käsitellään kattavia perussopimusmuutoksia, tällaisessa ehdotuksessa olisi mentävä institutionaalisia uudistuksia pidemmälle ja mietittävä uudelleen EU:n politiikan perustana olevia perusperiaatteita, kuten EU:n julmaa rajavalvontajärjestelmää ja Euroopan keskuspankin mandaattia koskevan demokraattisen valvonnan puutetta. 

Laajentumisen osalta tällaisessa ehdotuksessa liittymisprosessi olisi yhdistettävä suoraan sekä nykyisten että tulevien EU-kansalaisten elintason nousuun. Euroopan ammattiliittojen kattojärjestö ETUC:in ehdottaman Euroopan sosiaalisten oikeuksien pilarin ja sosiaalista edistystä koskevan pöytäkirjan sisällyttäminen EU:n perusoikeusjärjestelmään olisi ratkaisevan tärkeää. Samoin liittymässä oleville maille on taattava tarvittavat resurssit, jotta ne voivat hoitaa tehtävänsä oikeudenmukaisen siirtymän järjestämisessä. Siksi EU:n taloudellista tukea hiilipainotteisen teollisuuden alueille olisi lisättävä muuttamalla EU:n koheesiopolitiikkaa. Ja vaikka EU:ssa olisi järkevää siirtyä määräenemmistöpäätöksiin useimmissa asioissa - esimerkiksi edistyksellisen veropolitiikan edistämiseksi - yksimielisyys olisi kuitenkin säilytettävä kaikissa puolustukseen liittyvissä asioissa.

Ehdokasvaltion aseman myöntäminen ja liittymisneuvottelujen aloittaminen herättää aina suuria odotuksia kansalaisten keskuudessa. EU:n laajuinen vuoropuhelu ja kansalaisten osallistumismahdollisuuksien lisääminen päätöksentekoprosesseihin ovat välttämättömiä, jotta nämä institutionaaliset haasteet saadaan tuotua kansalaisten keskusteltaviksi. Vaikka laaja osallistuminen ja avoin neuvotteluprosessi voivat auttaa vastaamaan näihin kysymyksiin, ne eivät kuitenkaan riitä tekemään todeksi toiveita ihmisten elämän muuttumisesta aineellisesti ja poliittisesti paremmaksi. Laajentumisprosessin onnistumiselle ei ole takuita, mutta ilman kestävää rauhaa Euroopan mantereella se vääjäämättä epäonnistuu. 

Euroopan vasemmistopuolueen on paitsi osallistuttava tähän prosessiin, myös pyrittävä laajempaan keskusteluun, jotta poliittiset sidosryhmät - parlamentti, komissio, alueiden komitea, Euroopan talous- ja sosiaalikomitea ja erityisesti eurooppalaiset poliittiset puolueet - voidaan pakottaa kantamaan vastuunsa. Jäsenvaltioiden toiminta on kuitenkin keskeisintä. 

Altiero Spinellin elämäntyön - erityisesti Ventotenen manifestin - pitäisi muistuttaa meitä siitä, että valtioiden ja kansojen rajat ylittävän yhteistyön aikaansaamiseksi radikaalien ajatusten on kuljettava käsi kädessä konkreettisten sitoumusten kanssa. Koska Euroopan unioni saattaa olla järisyttävän muutoksen kynnyksellä, kannattaa nyt taistella sellaisen unionin puolesta, joka pystyisi saavuttamaan enemmän kuin vain yhteismarkkinat, sekä ylittämään pelkät geopoliittiset etupyrkimykset. 

Helmut Scholz on saksalainen poliitikko (Die Linke) ja Euroopan parlamentin Left-ryhmän jäsen 2009 - 2024. Hän oli useiden Euroopan komiteiden jäsen. Työssään hän on keskittynyt kauppasopimuksiin, kuten WTO:n reformin, TTIP, EU-Ecuador, sekä EU-Kiina investointeihin ja EU:n ja Afrikan kauppaan. Tämän lisäksi hän on osallistunut EU:n sopimusten uudellneuvotteluihin.

Joshua Samuel Strack on saksalainen poliitikko (Die Linke) ja aktivisti. Hän työskentelee tällä hetkellä Helmut Scholzin avustajana. 

Artikkeli on alunperin julkaistu Transform! Europen blogissa ja sen on kääntänyt suomeksi Tiina Sandberg.