Voiko taide olla vapauttavaa, jos sen rahoitus perustuu sortoon? Elokuvien jakeluyhtiö Mubi on joutunut kansainvälisen taiteilijayhteisön hampaisiin saatuaan 100 miljoonan dollarin sijoituksen Sequoia Capitalilta — pääomasijoittajalta, joka rahoittaa Israelin sotateknologiaa ja hyötyy Gazan kansanmurhasta. Taiteen kentällä käydään nyt luokkataistelua: voiko kulttuuri todella palvella työväenluokkaa ja sorrettuja, jos sen taustalla vaikuttavat globaalin pääoman intressit? Mubin tapaus paljastaa, kuinka kulttuurituotanto kytkeytyy yhä tiukemmin kansainväliseen rahoituslogiikkaan, jossa taide uhkaa muuttua pelkäksi pääoman kulissiksi. Kysymys kuuluu: kenen ääni saa kuulua, ja kenen kustannuksella?
Luonto ei tuomitse
Turun yliopiston tutkijat tarkastelevat luonnon roolia ihmisen pitkän aikavälin arvopohjaisessa hyvinvoinnissa, jota kutsutaan eudaimoniseksi hyvinvoinniksi.
Eudaimonia tarkoittaa syvempää elämän merkityksellisyyden kokemusta – ei vain hetkellistä mielihyvää, vaan itsehyväksyntää, autonomiaa, toimijuutta ja henkilökohtaista kasvua. Se on vastakohta hedonialle, joka keskittyy lyhytaikaiseen nautintoon.
Uudessa tutkimuksessa luonto näyttäytyy paikkana, jossa ihminen kohtaa itsensä – ei peilin kautta, vaan kallion, metsän ja hiljaisuuden kautta. Väitöskirjatutkija Joha Järekari kiteyttää tutkimuksen ytimen: "Luonnossa oleilu ja tekeminen ikään kuin nosti pinnalle sen, mikä oli heille todella merkityksellistä heidän elämässään."
Moni meistä on varmaan kokenut itse sen, että luonto tarjoaa tilan, jossa voi hetkeksi irtautua markkinoistettujen minuuksien vaatimuksista ja kohdata itsensä ilman tuomiota. Tutkimuksessa nuoret kokivat luonnon paikkana, jossa saa olla oma itsensä – hiljaa, yksin, vapaana. Iäkkäämmät taas tutkimuksen mukaan löysivät luonnosta ylisukupolvisen jatkumon, jossa toimijuus siirtyy sukupolvelta toiselle ilman algoritmien väliintuloa. "Luonto ei arvostele", Järekari sanoo.
Ajattelen, että juuri tuo luonnon arvostelemattomuuden voisi nähdä radikaalina vastavoimana kapitalismin jatkuvalle arvioinnille ja mitattavuudelle, joka uuvuttaa ihmiset.
Mutta luonto ei ole turvassa. Ekokriisi, joka on yksi näkyvimmistä kapitalismin sivutuotteista, murentaa pysyvyyden tunnetta. Nuoret kokevat häpeää – eivät yksilöinä, vaan osana ihmiskuntaa, joka on ajautunut kriisiin.
Voisimmeko alkaa puhua ekosolidaarisuudesta, joka kuvaisi yksilön halua kantaa vastuuta koko elonkehän hyvinvoinnista – ei vain omasta elämästään. Ekosolidaarisuus saattaisi syntyä juuri tilanteissa, joissa huoli ympäristöstä ja kokemus yhteisestä syyllisyydestä muuttuvat toiminnaksi, joka haastaa markkinoistetun maailman logiikan. Ekosolidaarisuus ei ole uuden tutkimuksen käyttämä termi.
Muun muassa intialainen ympäristöaktivisti ja filosofi Vandana Shiva, egyptiläinen kehitysaktivisti ja tohtori Ibrahim Abouleish, suomalainen pappi ja kansalaisaktivisti Pauliina Kainulainen sekä omavaraisuustutkija Lasse Nordlund ovat ajattelussaan, ja teksteissään käyttäneet ekosolidaarisuuden käsitettä sekä korostaneet ekologisen solidaarisuuden merkitystä yhteiskunnallisessa muutoksessa ja ympäristöajattelussa.
Tutkijatohtori Salla Eilola muistuttaa: "On tärkeää vaalia syvempää keskustelua luonnon merkityksistä ihmisille. Siten nämäkin asiat voidaan ottaa huomioon päätöksiä tehdessä sekä esimerkiksi kaupunkisuunnittelussa, jossa luonto usein valitettavasti edelleen joutuu väistymään rakennetun ympäristön tieltä."
Luonto ei ole neutraali. Se on poliittinen tila, jossa toimijuus, autonomia ja yhteys rakentuvat – tai murenevat. Kapitalismi pyrkii valjastamaan luonnon hyödykkeeksi, mutta antikapitalistinen näkökulma näkee sen yhteytenä, joka ei ole ostettavissa. Luonto ei ole paketti, vaan prosessi. Ei tuote, vaan todellisuus.
Kirjoittajan artikkelit
Italialainen USB-ammattiliitto on ilmoittanut, ettei se aio palvella Cosco Pisces -konttialusta, jos käy ilmi, että se kuljettaa sotamateriaalia Israelin toimintaan. Genovan ja Ligurian satamissa kytee konflikti, jossa työväenluokan edustajat asettuvat pääoman globaalia logistiikkaa ja Israelin sotapolitiikkaa vastaan. Toimenpiteet perustuvat luokka-solidaarisuuteen ja kansainväliseen rauhanliikkeeseen, jotka vastustavat aseiden kuljettamista Euroopan satamien kautta sotatoimialueille.
Venezuela valmistautuu kunnallisvaaleihin 27.7. Nämä ovat jo kolmannen vaalit vuoden sisällä. Petaren kaupunginosa, miljoonien työväenluokan asuinpaikka, elää vaalien arkea konkreettisesti: vesikatkot, julkisen liikenteen haasteet ja paikallinen stigma eivät ole vain infrastruktuurikysymyksiä, vaan kertovat siitä, miten ihmiset kokevat oman arkensa ja tarpeen muutokselle. Haastattelen kolmea nuorta naista. He puhuvat rauhallisesti elämästään ja tulevasta äänioikeudestaan — ei vastakkainasettelun vaan arkisen osallistumisen kautta. Tämä on juttu siitä, kuinka politiikka syntyy, vaikka puistoissa viisaiden nuorten naisten keskustelussa - ei pelkästään vaalihuoneistoissa — ja kuinka optimismi asuu nuoruudessa, joka uskaltaa nähdä tulevaisuuden omana tilanaan.
- ‹ edellinen
- 5 / 14
- seuraava ›
Tilaa Tiedonantaja!
Piditkö lukemastasi?
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!
Kotimaa
Antimilitaristit kokoontuivat Laukaan Nammo-tehtaan porteille protestoimaan suomalaisen aseteollisuuden osuutta Gazan sotaan. PATRIArkaatti Palasiksi -ryhmä sulki tehtaan rahdin kuljetusväylän ja syytti Nammoa palestiinalaisten kansanmurhasta hyötymisestä. Mielenosoittajat vaativat Suomen asekauppojen lopettamista ihmisoikeuksia rikkovien maiden kanssa sekä radikaalia muutosta maan asepolitiikkaan.
Kun pääoma vie huollot ulkomaille ja osingot ajavat turvallisuuden edelle, jäävät työläiset puristuksiin – entinen Finnairin asentaja Ari Hautala kertoo, miten ammattiylpeydestä tuli globaalin halpatyökilvan sivutuote. Työväenluokan ääni on vaiennettu neuvottelupöydissä, mutta kone ei lähde ennen kuin ammattimies sen hyväksyy. Kysymys kuuluu: kuka lopulta määrää, milloin työ on tehty – markkinat vai työntekijä?
Orpo-Purran hallitus myy yleistukea hallinnollisena yksinkertaistuksena, mutta työväenluokan näkökulmasta kyse on jostain aivan muusta: sosiaaliturvasta tehdään kontrollin ja leikkausten väline, jossa nuori työtön mitataan perheen tuloyksikön kautta eikä yksilönä. Samalla kun pääoma saa vapaat kädet budjettikuriin ja markkinoistamiseen, työntekijöiltä ja opiskelijoilta viedään itsenäisyyden ja ihmisarvon edellytykset. Kysymys kuuluu: kenen arkea helpotetaan ja kenen elämää vaikeutetaan, kun sosiaaliturva muutetaan oikeudesta ehtojen varaan annetuksi armopalaksi? SKP:n SOTE-ryhmän vaihtoehto – 1500 euron perusturva ilman karensseja ja tarveharkintaa – piirtää näkyviin todellisen jakolinjan: leikkausten Suomi vai ihmisarvoinen turva kaikille.